Ericssonin Q4-tulos ei lupaa erityisen hyvää Nokian kannalta
Ericssonin aamulla raportoima Q4-tulos alitti selvästi konsensusennusteen. Nokian kannalta olennaisessa verkkoyksikössä suoritus oli myös hieman huolestuttavaa, kun patenttituotoista oikaistuna liikevaihto oli laskussa ja marginaalit paineessa. Tämän taustalla oli 5G-investointien jäähtyminen kypsemmässä vaiheessa olevilla markkinoilla (mm. USA), kun taas volyymit ovat kasvussa matalakatteisemmalla Intian markkinalla. Tämä sama dynamiikka tulee vaikuttamaan myös Nokiaan Q4:llä tänä vuonna, joten yhtiön tavoittelema kannattavuusparannus voi olla tiukassa. Ericssonin näkymät ennakoivat tänä vuonna markkinan laskevan 1 %:n ja lasku on erityisen voimakasta Pohjois-Amerikassa (-7 %). Ylärivin kasvattaminen voi siis olla tänä vuonna tiukassa niin Ericssonin kuin Nokian osalta. Tämä näkyy myös jo molempien yhtiöiden osakkeiden matalassa arvostuksessa.
Ericssonin Q4-liikevaihto kasvoi 21 % 86 miljardiin kruunuun ja ylitti Bloombergiltä kerätyn konsensusennusteen (84,8 mrd. SEK). Kasvua vauhdittivat Vonage-yritysosto sekä patenttituotot ja valuuttakurssivaikutuksista oikaistu orgaaninen kasvu oli neljänneksellä 1 %:n. Oikaistu liikevoitto oli 8,1 miljardia kruunua (Q4’21: 12,3 mrd. SEK) ja alitti selvästi konsensusodotuksen (10,7 mrd. SEK).
Ericssonin verkkoyksikön liikevaihto oli 58,6 miljardia kruunua (Q4’21: 51,1 mrd. SEK), kun konsensusennuste oli 59,4 miljardia kruunua. Raportoitu kasvu oli 15 % ja vertailukelpoisin valuutoin liikevaihto kasvoi 1 %:n. IPR-tuotot toivat kuitenkin kasvuun 6 %-yksikköä, joten näistä oikaistuna itse verkkolaiteliiketoiminnan liikevaihto oli neljänneksellä laskussa. Ericssonin mukaan operaattorit ovat jarrutelleet 5G-investointejaan syklin osalta pidemmällä olevilla markkinoilla (esim. Pohjois-Amerikka), mitä Intiassa kunnolla käynnistyneet 5G-projektit eivät pystyneet kompensoimaan.
Verkkoyksikön oikaistu liikevoitto kasvoi 12,5 miljardiin kruunuun edellisvuoden 12,0 miljardista kruunusta, kun konsensusennuste oli 13,0 miljardia kruunua. Oikaistu liikevoittomarginaali heikkeni 21,4 %:iin (Q4’21: 23,6 %), kun konsensusodotus oli 22,7 %. Koko vuoden osalta verkkoyksikön vertailukelpoinen kasvu oli 4 % ja oikaistu liikevoittomarginaali 20 % (2021: 22,4 %). Liiketoiminnan painopisteen siirtyminen Pohjois-Amerikasta Intiaan näkyi yksikön bruttomarginaalissa, joka heikkeni 1,8 %-yksikköä 44,6 %:iin. Tämä sama dynamiikka uhkaa myös Nokian marginaaleja Q4:llä ja kuluvaa vuotta tarkastellessa.
Ericsson käyttää näkymiensä pohjana Dell’Oron markkinatutkimuksia. Tammikuussa päivitettyjen arvioiden pohjalta radioverkkomarkkinan odotetaan laskevan tänä vuonna 1 %:n. Lasku on voimakkainta Pohjois-Amerikassa (-7 %) ja Kiinassa (-4 %), kun taas Euroopan odotetaan pysyvän vakaana 0 %:ssa. Ylärivin kasvattamiseksi Nokian ja Ericssonin on siis pyrittävä voittamaan markkinaosuuksia muilta toimijoilta, mihin geopoliittinen tilanne tarjoaa mahdollisuuksia ainakin Euroopassa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille