Relais Q4: Hieman alavireisesti
Relaisin Q4-numerot jäivät kannattavuuden osalta odotuksistamme. Jatkuvien rakennejärjestelyjen vuoksi näkyvyys tulokseen ei kuitenkaan ollut lähtökohtaisesti kovin hyvä. Komponenttipulan vaikutukset olivat vähäisiä, mutta riskit eivät ole poistuneet. Myös logistiikassa ja komponenttien ostohinnoissa on edelleen jatkuvaa painetta. Odotusten mukaisesti numeerista 2022-ohjeistusta ei annettu, mutta markkinatilanteen arvioidaan mahdollistavan liiketoiminnan suotuisan kehityksen. Osinkoehdotus oli hieman odotuksiamme alempi. Odotamme neutraalia tai lievästi negatiivista kurssireaktiota kannattavuuden jäätyä ennusteistamme. Suosituksemme osakkeelle on tällä hetkellä vähennä 25,00 euron tavoitehinnalla. Muistutamme, että viime mainittu ei ole tällä hetkellä synkronissa suosituksemme kanssa.
Liikevaihto hyvässä vedossa, EBITA-marginaali ei niinkään
Q4-liikevaihto ylitti odotuksemme lievästi. Pohjoismaiset ajoneuvojen jälkimarkkinat kehittyivät positiivisesti myös Q4:n aikana. Markkinat pysyivät suhteellisen vakaina kaikissa toimintamaissa ja yhtiön arvion mukaan se kykeni kasvamaan jopa selvästi markkinaa nopeammin eli ottamaan markkinaosuutta. Orgaaninen kasvu oli vahvinta konsernin omilla tuotemerkeillä varustettujen ajoneuvovalojen tuoteryhmässä. Kasvuun vaikuttivat useat onnistuneet uutuustuotelanseeraukset ja markkinaosuuden kasvu
Ruotsissa ristiinmyynnin tukemana, sekä vahva viennin kasvu. Myös Strands-tuotteiden vienti Saksan ja Kanadan markkinoille kasvoi voimakkaasti koko vuoden aikana. Varaosien kysyntä oli vakaalla tasolla koko vuoden. Q4:n EBITA-marginaalin jääminen selvästi ennusteistamme kaipaa lisäselvitystä, mutta ennustevirheen mahdollisuus oli jo lähtökohtaisesti suuri tapahtuneiden rakennemuutosten vuoksi. Haluamme kuitenkin kuulla lisätietoja hintakehityksestä ostoissa ja myynnissä sekä tuotemixin muutoksista.
2022-näkymä kohtuullinen
Odotusten mukaisesti Relais ei tarjonnut numeerista 2022-ohjeistusta. Yhtiön mukaan silla on hyvät edellytykset jatkaa strategiansa menestyksekästä toteuttamista myös vuonna 2022. Relais on nostanut kriittisten tuoteryhmien varastotasoja mahdollisten toimitusketjujen häiriöiden varalta. Yritysostot tulevat jatkumaan strategian mukaisesti. Ennen raporttia odotuksemme koko vuoden 2022 liikevaihdon kasvuksi oli +17 % ja EBITA-marginaaliksi 13,0 %.
Kokonaisuus hieman pehmeä
Kaikkiaan raportti oli hieman pehmeä odotuksiimme nähden. Toivomme saavamme lisätietoja markkinatilanteesta ja -näkymistä, akvisitiokohteiden integroinnin sujuvuudesta sekä uusien akvisitioiden mahdollisuudesta lähiaikoina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
