Taalerille merkittävä kertatuotto Finsilvan lisäkauppahinnasta
Taaleri kertoi aamulla kirjaavansa Q2-tulokseen 6,7 MEUR:n kertatuoton Finsilvan lisäkauppahintaan liittyen. Taaleri myi Finsilva-omistuksensa 2016 ja kaupassa oli mukana mahdollisuus lisäkauppahintaan, mikäli Finsilvan liikevoitto kehittyy asetettujen tavoitteiden mukaisesti 2020 ja 2021.
Olimme osanneet odottaa Finsilvasta pientä (noin 2 MEUR) lisäkauppahintaa, sillä metsän arvonkehitys Suomessa on viime vuosina ollut erittäin vahvaa. Nyt ilmoitettu 6,7 MEUR:n potti on kuitenkin merkittävästi odotuksiamme suurempi. Taaleri tuleekin kirjaamaan seuraavalle kahdelle kvartaalille poikkeuksellisen suuret kertatuotot, sillä eilen yhtiö kertoi kirjaavansa Ficolon osuuden myynnistä noin 14 MEUR:n tuotot (eilinen kommenttimme luettavissa täältä). Nyt ilmoitetut tuotot vahvistavat Taalerin tasetta entisestään ja antavat selkeää tukea vuosien 2022-2023 lisäosinko-odotuksillemme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Taaleri
Taaleri on pohjoismainen pääomarahastoyhtiö, joka keskittyy uusiutuvaan energiaan ja muihin vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Taalerilla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Pääomarahastot ja Strategiset sijoitukset. Pääomarahastot koostuu uusiutuvan energian, kiinteistöjen ja bioteollisuuden liiketoiminnoista. Strategiset sijoitukset -segmenttiin kuuluu Vakuutusosakeyhtiö Garantia.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.02.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 69,7 | 51,4 | 74,2 |
kasvu-% | −19,58 % | −26,27 % | 44,30 % |
EBIT (oik.) | 28,7 | 16,1 | 38,1 |
EBIT-% (oik.) | 41,21 % | 31,23 % | 51,32 % |
EPS (oik.) | 0,75 | 0,40 | 0,92 |
Osinko | 1,20 | 0,92 | 0,94 |
Osinko % | 10,71 % | 10,89 % | 11,12 % |
P/E (oik.) | 15,03 | 20,95 | 9,22 |
EV/EBITDA | 2,07 | 11,14 | 4,92 |