Tietoevry Q1-analyytikkopuhelu: Teemat olivat Ukraina, palkkainflaatio ja Cloud&Infra
Tietoevry järjesti eilen analyytikkopuhelun ennen hiljaisen jakson alkamista. Puhelussa yhtiö kävi läpi vuoden kausivaihteluita Cloud&Infra-segmentissä ja palkkainflaatiossa. Lisäksi saimme päivityksen Ukrainan tilanteeseen. Alla päähuomiot ennen Q1-raporttia.
Cloud & Infrassa on perinteisesti kausiluonteisuutta, kun vuosittain neuvotellaan uudet sopimukset, mikä luo hintapaineen myötä laskupainetta liikevaihtoon vuositasolla. Tämä kuitenkin loivenee loppuvuotta kohden, kun asiakkaan volyymit kasvavat vuoden mittaan. Lisäksi Tietoevry kertoi Q4-raportin yhteydessä aloittavansa uuden 50 MEUR:n tehostamisohjelman Cloud&Infrassa, josta ensimmäisiä vaikutuksia saadaan arviomme mukaan Q2:n lopulla, mutta pääsääntöisesti H2:lla.
Palkkainflaation yhtiö on arvioinut olevan keskimäärin 3 % vuonna 2021. Kesällä 2021 palkkainflaatio kiihtyi ja vaihtuvuus lisääntyi, mikä vaikuttaa edelleen H1’22:lla. Teknisesti palkkainflaatio rasittaa näin arviomme mukaan enemmän H1:tä. Palkkainflaatiota ajaa yleisesti vaihtuvuus ja yleinen talous.
Ukrainan toiminnot vastasivat viime vuonna 2,5 % yhtiön liikevaihdosta, vaikka työntekijämäärä vastaa 9 % työntekijöistä. Ymmärryksemme mukaan noin 70 % yhtiön ukrainalaisista työntekijöistä on poistunut maasta ja jatkaa työtä muualta käsin. Ymmärrettävästi tuottavuus ei luultavasti ole kuitenkaan samaa tasoa, kuin Ukrainasta käsin. Kriisin myötä Tietoevrylle kertyy ylimääräisiä kuluja ja arvioimme yhtiön kirjaavan näitä kertaluonteisina erinä. Arviomme mukaan yhtiö tulee avaamaan enemmän odotettuja vaikutuksia Q1-raportin yhteydessä. Odotamme tällä hetkellä vaikutuksien jäävän muutaman prosentin luokkaan. Tietoevry kertoi jo aikaisemmin lopettavansa Venäjän liiketoiminnan, jonka osuus on noin 0,4 % yhtiön liikevaihdosta.
Teknisiin vaikutuksiin liittyen valuuttakurssit antavat myötätuulta myös Q1:llä ja vaikutus on arviomme mukaan >2 MEUR liikevaihtoon. Lisäksi neljänneksellä on työpäivistä 0,6 %:n positiivinen vaikutus liikevaihtoon.
Kokonaisuutena analyytikkopuhelu ei tarjonnut suurempia yllätyksiä. Teemme pieniä tarkennuksia ennusteisiimme Q1-ennakossa, johtuen Ukrainan sodasta, joka ei kuitenkaan vaikuta näkemykseemme osakkeesta. Julkaisemme tulosennakon ennen yhtiön Q1-raporttia, jonka yhtiö julkaisee 5.5.2022.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tietoevry
Tietoevry on vuonna 1968 perustettu pohjoismainen digitaalisten palveluiden ja ohjelmistojen tarjoaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja sen palveluksessa on asiantuntijoita maailmanlaajuisesti. Yritys palvelee tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita lähes sadassa maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut18.02.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 823,4 | 2 888,9 | 2 963,7 |
kasvu-% | 1,33 % | 2,32 % | 2,59 % |
EBIT (oik.) | 367,7 | 390,8 | 415,0 |
EBIT-% (oik.) | 13,02 % | 13,53 % | 14,00 % |
EPS (oik.) | 2,20 | 2,42 | 2,68 |
Osinko | 1,40 | 1,40 | 1,50 |
Osinko % | 5,09 % | 7,15 % | 7,66 % |
P/E (oik.) | 12,50 | 8,09 | 7,31 |
EV/EBITDA | 6,69 | 5,99 | 5,32 |