Vincit sijoitustutkimus

Vincit Yhtiöraportti - 26.09.2016 8:09

Uusin suositus

Suositus Myy
Tavoitehinta 6.10 EUR
Päätöskurssi 6.3 EUR

TÄRKEITÄ TIETOJA LUKIJALLE 

Inderes Oy (”Inderes”) on laatinut tämän luottamuksellisen tutkimuksen Vincit Group Oyj:stä (”Yhtiö”), ja tutkimus on laadittu vain rajoitettua joukkoa varten taustatiedoksi.

Tämä tutkimus on tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan taustatietoa varten, eikä sitä tule pitää Yhtiön, sen osakkeiden tai muiden arvopaperien markkinointina Suomessa tai missään muussakaan maassa. Yhtiö ei ole tehnyt päätöstä listautumisesta, eikä ole varmuutta siitä, että listautuminen toteutuu. Mahdolliseen listautumiseen liittyvä materiaali, mukaan lukien virallinen esite, laaditaan ja julkaistaan myöhemmin, jos listautuminen toteutuu. 

Inderes on laatinut tämän tutkimuksen riippumattomana asiantuntijana. Yhtiö ei ota kantaa tutkimuksen sisältämiin tietoihin eikä ota vastuuta niiden oikeellisuudesta tai mahdollisista puutteista taikka Inderesin niiden perusteella tekemistä johtopäätöksistä. Yhtiö tai sen neuvonantajat eivät ole osallistuneet tämän tutkimuksen laatimiseen millään tavalla. Sijoitusta harkitsevia kehotetaan tutustumaan viralliseen listalleottoesitteeseen. 

Tässä tutkimuksessa ei pyritä antamaan kokonaiskuvaa tai sijoitusta varten riittäviä tietoja Yhtiöstä, eikä siinä olevien tietojen perusteella voida tehdä sijoituspäätöksiä. Annettavat tiedot voivat muuttua tai niitä voidaan muuttaa ilman, että lukija saa tästä erillistä ilmoitusta. Mahdollista sijoitusta suunnittelevan tahon on itse selvitettävä ja arvioitava Yhtiöön liittyviä tietoja sekä hankittava omalla kustannuksellaan omat oikeudelliset, taloudelliset, verotukselliset ja muut neuvot mahdollista sijoitusta varten. 

Tämä tutkimus saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yhtiöstä ja markkinoista, joilla Yhtiö toimii. Tällaiset lausumat, arviot ja laskelmat heijastavat niitä varten tehtyjä oletuksia, jotka voivat pitää paikkansa tai osoittautua virheellisiksi. Tulevaisuutta koskevat lausumat, arviot ja laskelmat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä sekä muita tärkeitä tekijöitä, joiden johdosta Yhtiön todellinen tulos, toiminta ja saavutukset tai toimialan kehitys voivat poiketa olennaisesti tällaisissa tulevaisuutta koskevissa lausumissa, arvioissa ja laskelmissa nimenomaisesti tai välillisesti esitetyistä seikoista. Yhtiö ei anna vakuutuksia tai sitoumuksia tällaisista lausumista, arvioista ja laskelmista. 

Yhtiö ei ole sitoutunut toteuttamaan listautumista tai mitään muutakaan Yhtiötä koskevaa järjestelyä. Yhtiötä koskevista hankkeista voidaan luopua ilman ennakkoilmoitusta ja ilman, että lukijalle annetaan mitään tietoa luopumisesta. 

Tämä tutkimus ei ole arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitettu esite tai markkinointimateriaali. Tutkimus ei sisällä tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa Yhtiön osakkeiden tai muiden arvopaperien hankkimisesta tai merkitsemisestä. Sovellettavaan lainsäädäntöön saattaa sisältyä tämän tutkimuksen vastaanottamista koskevia rajoituksia. Tutkimuksen vastaanottaja voi saada tiedon tutkimuksesta ja vastaanottaa sen vain sillä ehdolla, että tämä on mahdollista sovellettavan lain mukaan ilman minkäänlaisia viranomaishyväksyntöjä, rekisteröintejä tai muita muodollisuuksia. 

Tämä tutkimus on luottamuksellinen ja tarkoitettu ainoastaan vastaanottajalle. Tätä tutkimusta tai sen sisältämiä tietoja ei saa kopioida tai antaa eteenpäin millään tavalla ilman Yhtiön nimenomaista suostumusta. Tämän tutkimuksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Japanissa. Tämä tutkimus ei ole tarjous Vincit Group Oyj:n osakkeiden myymiseksi Yhdysvaltoihin tai Yhdysvalloissa, eikä osakkeita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien tai niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. 

Tilintarkastamattomat Pro forma-tiedot sisältävät konsernin kuuluvien yhtiöiden tuloslaskelmat koko tilikaudelta 2015 ja keskinäiset erät on eliminoitu konsernitilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. 

Oletko lukenut yhtiön laajan analyysin?
Yhtiöraportti tarkastelee yhtiötä pitkän aikavälin sijoituskohteena liiketoimintamallin, toimintamarkkinoiden sekä yhtiön strategian ja kilpailuetujen näkökulmasta
Anna meille arvosana 
Average: 4 (22 votes)

Vincit Group tuottaa IT-palveluita yritysasiakkaille ja julkisen sektorin toimijoille. Palvelut jakautuvat ohjelmistokehitykseen ja ICT-palveluihin. Ohjelmistokehitystä harjoitetaan Vincit Development Oy:ssä ja ICT-palvelut -toimintaa Vincit Services Oy:ssä.

  • Vahva kasvu ja kannattavuus osoituksena kilpailueduista. Lisäksi, markkinanäkymät Vincitin palvelualueilla ovat vahvoja.
  • Henkilöstön ja vahvan kulttuurin säilyttämisen lisäksi näemme Javerdel-fuusion melko riskisenä ja synergiat heikkoina.
  • Osake on noussut rajusti syksyn listautumisen jälkeen ja arvostus hinnoittelee nyt yhtiölle erittäin voimakasta tuloskasvua. Arviomme mukaan kannattavuus on kuitenkin huipputasolla, mikä rajaa tuloskasvupotentiaalia.