Aallon Group: Yritysostorintamalta uutisia hetken hiljaiselon jälkeen
Toistamme Aallon Groupin lisää-suosituksen ja 10,0 euron tavoitehinnan. Yhtiö tiedotti maanantaina kokoluokkaansa nähden suhteellisen pienestä yritysjärjestelystä, jolla yhtiö hankki rovaniemeläisen osakkuusyhtiönsä kokonaan haltuunsa. Strategian mukainen yritysosto oli myös hetken hiljaiselon jälkeen muistutus, että yhtiö kartoittaa aktiivisesti ostettavaa yritysostorintamalla. H2-tuloksen jälkeinen näkemyksemme Aallon Groupista on ennallaan, ja osakkeen kohtuullinen arvostus tarjoaa yhdessä yritysostostrategian arvonluontipotentiaalin kanssa kiinnostavan tuotto/riski-suhteen.
Rovaniemeläinen osakkuusyhtiö yritysostolla kokonaan haltuun
Aallon Group tiedotti maanantaina ostaneensa osakkuusyhtiönsä Kasvun Kaverit Oy:n koko osakekannan (aiempi omistus 22 %). Kasvun Kaverit Oy on Rovaniemellä toimiva vuonna 2020 perustettu tilitoimisto. Yhtiö työllistää yhteensä 12 henkilöä mukaan lukien kuusi perustajaosakasta. Yhtiön edellisen 12 kuukauden liikevaihto oli 31.1.2024 päättyneellä ajanjaksolla noin 0,95 MEUR, missä on arviomme mukaan ollut kasvua noin 15 %. Käsityksemme mukaan yhtiön kannattavuus käyttökatteella mitattuna on myös ollut yli kaksinumeroisella tasolla.
Järjestelyllä vain pieni positiivinen vaikutus ennusteisiin
Kokonaan käteisvaroilla maksetun järjestelyn kauppahintaa ei avattu, mutta arvioimme sen olleen suunnilleen linjassa Aallon Groupin tyypillisen pelikirjan kanssa (EV/EBITDA n. 5x). Ostokohteen hyvä kasvuprofiili on voinut puoltaa jonkin verran keskimääräistä tasoa korkeampaa kerrointa. Järjestelyn melko pienen kokoluokan vuoksi sen vaikutukset ennusteisiimme olivat maltillisia. Lähivuosien liikevaihtoennusteet nousivat noin 2 % ja tulosennusteet 1-2 %.
Arvostuskertoimet eivät ole korkeita, mutta H2:n tulospettymyksestä pitää päästä ensin yli
Ennusteillamme Aallon Groupin vuoden 2024 oikaistu P/E-kerroin on 13x, EV/EBIT 10,5x ja IFRS16-veloista oikaistu EV/EBITA-kerroin 9x. Nämä ovat mielestämme kohtuullisia tasoja Aallon Groupin kaltaiselle defensiiviselle kasvuyhtiölle, jolla on hyvät edellytykset luoda omistaja-arvoa johdonmukaisella yritysostostrategialla. Yhtiö on löytänyt toimivan reseptin, jolla pieniä ja keskisuuria tilitoimistoja saadaan ostettua maltillisilla arvostuskertoimilla, ja järjestelyt ovat heijastuneet myös yhtiön tuloskasvuun. Viime vuoden aikana hidastunut järjestelytahti ja H2’23:lla heikentynyt kannattavuus toivat kuitenkin särön lyhyen aikavälin tuloskasvutarinaan. Arvioimme tämän painavan yhtiön hyväksyttävää arvostustasoa, kunnes näyttöjä paranevasta suorittamisesta aletaan jälleen saada.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aallon Group
Aallon Group on 2019 perustettu alueellisista pitkän historian tilitoimistoista muodostettu konserni, joka tarjoaa tilitoimistopalveluja Suomessa. Yhtiön tarkoituksena on tarjota suuren tilitoimiston osaaminen ja asiantuntemus paikallisella palvelulla. Aallon Group kuuluu kokoluokaltaan Suomen suurimpien tilitoimistojen joukkoon. Aallon Group pyrkii aktiivisesti konsolidoimaan fragmentoitunutta tilitoimistomarkkinaa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.03.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 32,9 | 34,5 | 35,6 |
kasvu-% | 12,29 % | 4,70 % | 3,20 % |
EBIT (oik.) | 3,1 | 3,2 | 3,4 |
EBIT-% (oik.) | 9,42 % | 9,24 % | 9,59 % |
EPS (oik.) | 0,61 | 0,65 | 0,68 |
Osinko | 0,22 | 0,23 | 0,24 |
Osinko % | 2,09 % | 2,40 % | 2,50 % |
P/E (oik.) | 17,29 | 14,87 | 14,17 |
EV/EBITDA | 8,53 | 7,36 | 6,73 |
