Administer Q1’25 -ennakko: Odotuksissa melko vakaata tuloskehitystä vaisussa markkinassa
Administer raportoi Q1-tuloksensa keskiviikkona 7.5. klo 8.30. Yhtiön viime vuonna tekemä kannattavuuskäänne näkyi jo vertailukauden luvuissa, ja odotammekin nyt Q1:ltä melko vakaata tuloskehitystä. Arviomme mukaan liikevaihdon kasvu on alkuvuodesta tiukassa (etenkin orgaanisesti), mutta markkinatilanne ei käsityksemme mukaan ole enää myöskään heikentynyt. Loppuvuodesta tilanne voi parantua, jos Suomen talouskehitys lähtee piristymään. Administer elää kuitenkin erityisesti Suomen talouden aktiviteetista. Yhdysvaltojen kauppasota on viime kuukausina luonut uusia varjoja tämän kehityksen ylle, ja haemmekin Q1-raportista tilannekatsausta Administerin eri liiketoimintojen näkymiin.
Ennustamme lievää laskua alkuvuoden liikevaihtoon
Ennustamme Administerin liikevaihdon laskeneen Q1:llä 0,7 % vertailukaudesta ja olleen 18,9 MEUR. Käytännössä konsernitasolla odotamme siis vakaata kehitystä, mutta eri liiketoiminnoissa liikettä on oletettavasti luvassa. Ennusteessamme ohjelmistoyhtiö EmCen (2,0 MEUR, -5 %) liikevaihto laskee vertailukaudesta, mutta on edellisen neljänneksen tasolla. Asiantuntijatalo Econian (5,3 MEUR, -2 %) liikevaihtoa painaa henkilöstövuokrausmarkkinan vaisu tilanne. Tässä alkuvuoden yleinen markkinatilanne olisi perustellut myös ennusteen laskun, mutta emme lähteneet tekemään muutoksia tulosennakon yhteydessä. Palkkahallintopalveluita tarjoavan Sillan liikevaihdon (6,5 MEUR) ennustamme pysyneen vakaana. Tilitoimisto Administerin (5,1 MEUR, +4 %) kehitystä tukee Kuntalaskennan konsolidointi yhtiön lukuihin sekä alkuvuodesta tehdyt pienet yritysostot. Kokonaisuudessaan odotamme markkinatilanteen pysyneen suunnilleen loppuvuoden tasoilla.
Odotuksissa melko vakaata tuloskehitystä
Ennustamme Administerin käyttökatteen (1,7 MEUR) ja oikaistun EBITA:n (1,2 MEUR) heikentyneen absoluuttisesti hieman vertailukaudesta. Tämä tarkoittaisi yhtiön tulospotentiaaliin nähden edelleen melko vaatimatonta 6 %:n EBITA-marginaalia. Yhtiön tehostamisohjelman mahdollistama tulosparannusten sarja alkoi näkyä luvuissa vertailukaudella, joten odotamme kehityksen nyt tasaantuneen. Tästä oli viitteitä jo Q4-luvuissa, eikä yhtiö ole alkuvuodesta käynnistänyt uusia tehostamistoimia. Tätä kautta oletammekin kulurakenteen pysyneen suunnilleen vakaana. Raportoituja lukuja painavat vertailukaudesta jonkin verran kasvaneet yritysostojen liikearvopoistot (Q1’25e: -1,2 MEUR).
Kauppasota luonut varjoja Suomen talouden elpymisen ylle
Administer ohjeistaa liikevaihdon olevan 72-78 MEUR ja käyttökatemarginaalin 7-10 % vuonna 2025 (ennusteemme 75,3 MEUR ja 8,3 %). Yhtiön markkinanäkymät olivat Q4-raportissa varovaiset, ja markkinaympäristö on edelleen haasteellinen Suomen talouden vaisun kehityksen myötä. Oma oletuksemme on, että vuoden ensimmäisellä puoliskolla liikevaihdon kasvu on tiukassa ja orgaanisesti myös negatiivista. Yhtiön aiempien tehostamistoimien vaikutus on pitkälti jo sisällä, ja siten ilman uusia toimenpiteitä käyttökate (2024: 7,4 %) ei olennaisesti parane ilman liikevaihdon kasvua. Loppuvuonna odotamme kuitenkin toistaiseksi markkinatilanteen lievää piristymistä ja orgaanisen kasvun kääntyvän positiiviseksi, mihin liittyy luonnollisesti epävarmuutta. Tämä kasvu kiihtyy ennusteissamme merkittävästi vuonna 2026, mitä kautta kannattavuus pääsisi vihdoin nousemaan. Näkyvyyttä ensi vuoteen ei kuitenkaan toistaiseksi ole, ja viime kuukausina kauppasodan luoma epävarmuus on tullut varjostamaan Suomen talouden elpymistä. Toisaalta positiivisia signaaleja on saatu Euroopasta (Saksan elvytys) ja Suomen hallituksen toimet, jotka voivat ainakin kumota kauppasodan mahdollisia negatiivisia vaikutuksia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Administer on kasvanut pienestä yhtiöstä palkka- ja taloushallinnon sekä henkilöstön, ohjelmistojen ja konsultoinnin moniosaajaksi. Yhtiön tavoitteena on olla omalla alallaan Itämeren alueen paras.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.03.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 74,7 | 75,3 | 80,2 |
kasvu-% | −1,6 % | 0,8 % | 6,5 % |
EBIT (oik.) | 2,9 | 4,2 | 6,2 |
EBIT-% (oik.) | 3,9 % | 5,6 % | 7,7 % |
EPS (oik.) | 0,13 | 0,19 | 0,31 |
Osinko | 0,05 | 0,06 | 0,09 |
Osinko % | 2,3 % | 2,1 % | 3,4 % |
P/E (oik.) | 16,1 | 14,5 | 8,9 |
EV/EBITDA | 7,4 | 7,9 | 5,7 |
