Alfa Laval vetäytyy Neleksestä tekemästään ostotarjouksesta
Neles tiedotti eilen Alfa Lavalin yhtiöstä tekemän ostotarjouksen lopullisen tuloksen. Ostotarjouksen tarjousaika päättyi perjantaina. Ostotarjouksen lopullisen tuloksen mukaan osakkeet, joiden osalta ostotarjouksessa pätevästi hyväksytyt ja Alfa Lavalin eiliseen mennessä muutoin hankkimat Neleksen osakkeet kattavat yhteensä 32,8 % kaikista Neleksen liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista ja äänistä.
Ostotarjouksen toteuttaminen on muiden ehtojen ohella ehdollinen sille, että ostotarjous on pätevästi hyväksytty sellaisten osakkeiden osalta, jotka edustavat yhdessä Alfa Lavalin muutoin hankkimien osakkeiden kanssa yli 50 % Neleksen liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista ja äänistä. Koska kyseinen ehto ei ole täyttynyt, Alfa Laval on päättänyt olla toteuttamatta ostotarjousta.
Ostotarjouksen lopullinen tulos oli yllätyksettömästi maanantaina tiedotetun alustavan tuloksen mukainen. Mielestämme myös Alfa Lavalin vetäytyminen ostotarjouksesta oli varsin odotettua, sillä tarjous ei saavuttanut juurikaan vastakaikua Neleksen osakkailta. Olemme kommentoineet ostotarjouksen alustavaa tulosta laajemmin täällä. Alfa Lavalin tarjouksen kaatuminen on mielestämme hyvä uutinen Valmetin kannalta, sillä kilpailevan tarjouksen poistuttua Valmet päässee ainakin aloittamaan fuusioneuvottelut Neleksen kanssa ja/tai edistämään Nelekseen liittyviä tavoitteitaan Neleksen merkittävänä vähemmistöomistajana. Täysin päättynyt Neles-vääntöä ei kuitenkaan ole, sillä käsityksemme mukaan Alfa Lavalilla on hallussaan ostotarjouksen aikana suoraan hankitut 8,5 % Neleksen osakkeista eikä Alfa Laval ainakaan toistaiseksi ole kertonut luopuvansa osakkeista. Näin ollen Alfa Lavalin jääminen tarkkailuasemiin Neleksessä ei mielestämme ole täysin poissuljettu skenaario.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valmet
Valmet on vuonna 2013 perustettu maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yrityksen tarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetilla työskentelee yli lähes 20000 henkilöä ympäri maailman.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 547,0 | 3 648,2 | 3 706,1 |
kasvu-% | 6,7 % | 2,9 % | 1,6 % |
EBIT (oik.) | 289,0 | 309,6 | 338,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,1 % | 8,5 % | 9,1 % |
EPS (oik.) | 1,39 | 1,48 | 1,62 |
Osinko | 0,80 | 0,85 | 0,90 |
Osinko % | 3,8 % | 3,1 % | 3,3 % |
P/E (oik.) | 15,41 | 18,71 | 17,10 |
EV/EBITDA | 8,16 | 11,13 | 9,75 |
