Alustavan tuloksen perusteella 42 % merkintäoikeuksista merkittiin Pallas Airin annissa
Pallas Air keräsi merkintäoikeusannistaan 2,2 MEUR:n bruttovarat tavoitellusta 5,0 MEUR:sta. Yhtiö oli jo ennen antia viestinyt aikeistaan käyttää 1,5 MEUR kerätyistä varoista erääntyneiden ostovelkojen maksamiseen ja 0,4 MEUR pääomistajan lyhytaikaisten velkojen takaisinmaksamiseen. Annin tuloksen perusteella yhtiön taseasema vahvistuu odotettua vähemmän, mikä alleviivaa tarvetta ripeälle tuloskäänteelle.
Nettovelka säilyy tuloskuntoon suhteutettuna korkealla tasolla annin jälkeenkin
Pallas Air tiedotti torstaina viime viikolla päättyneen merkintäoikeusantinsa alustavat tulokset. Yhtiön mukaan ensisijaisessa merkinnässä osakkeita merkittiin yhteensä 108 550 456 kappaletta, minkä lisäksi toissijaisessa merkinnässä merkittiin 1 502 116 osaketta. Annissa yhtiö tarjosi merkittäväksi yhteensä 259 467 250 uutta osaketta, joten 42 % annin merkintäoikeuksista hyödynnettiin pääosin pääomistajan ja hallituksen puheenjohtajan Mikael Rentton toimesta. Osakekohtainen merkintähinta oli 0,02 euroa, joten yhtiö keräsi annista noin 2,2 MEUR:n bruttovarat ennen transaktiokustannuksia.
Annissa kerätyistä varoista 1,5 MEUR on tarkoitus käyttää erääntyneiden ostovelkojen maksamiseen ja 0,4 MEUR pääomistajan lyhytaikaisten lainojen kuittaamiseen, minkä jälkeen varoja ei juurikaan jää muihin käyttötarkoituksiin. 2023 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 7,5 MEUR:n edestä nettovelkaa, jota toteutettu anti keventää hieman. Velkaiseen taseeseen liittyvä rahoitusriski säilyy kuitenkin annin jälkeenkin, ja yhtiön on pikaisesti edistettävä tuloskäännettään ja vapautettava vaihto-omaisuuteen sitoutunutta pääomaa, jottei riski realisoituisi.
Merkintäoikeusannin lopullinen tulos tiedotetaan arviolta 30.5.2024 ja alustavan tuloksen perusteella yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 18 533 375 osakkeesta 128 585 947 osakkeeseen. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa arviolta 3.6.2024.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pallas Air
Pallas Air Oyj on puhtaan hengitysilman mahdollistavia ratkaisuja tarjoava teknologiayritys. Yhtiö on edelläkävijä puhtaamman ja terveellisemmän hengitysilman mahdollistavien tuotteiden kehittämisessä. Pallas Airin kilpailukyky nojaa yhtiön käyttämiin teknologioihin sekä tehokkaaseen hankintaan ja tuotantoon.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.04.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3,5 | 8,2 | 8,8 |
kasvu-% | −20,1 % | 133,6 % | 7,0 % |
EBIT (oik.) | −4,6 | −0,2 | 0,5 |
EBIT-% (oik.) | −129,9 % | −2,4 % | 5,4 % |
EPS (oik.) | −5,07 | −0,14 | 0,29 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 6,04 |
EV/EBITDA | - | 2 663,13 | 13,81 |
