Bittium Q1-aamutulos: Vahva aloitus käännevuodelle
Bittiumin aamulla julkaisema Q1-tulos tarjosi vahvan aloituksen vuodelle ja ylitti odotuksemme. Liikevaihto oli lievä pettymys, mutta kulu- ja katepuolella asiat ovat kehittyneet vielä ennakoitua paremmin ja yhtiö pinnisti kausiluontoisesti heikolla jaksolla selvästi plussalle. Liiketulos oli positiivinen kaikissa yhtiön segmenteissä. Vahvaa tuloksen tasokorjausta vuodelle 2024 ennakoiva ohjeistus oli odotetusti ennallaan, ja nyt tulosparannukseen on jo saatu vahva lähtö. Näkymissä emme havainneet yllätyksiä. Yhtiö aloitti odotetusti myös segmenttiraportoinnin, mutta segmenttilukujen tarkempi analysointi vaatii aikaa. Odotamme tänään positiivista kurssireaktiota.
Liikevaihdossa tasokorjaus
Bittiumin liikevaihto kasvoi Q1:llä 21,5 % yhteensä 18,2 MEUR:oon, mutta jäi hieman ennusteestamme (18,7 MEUR). Itse odotimme vielä voimakkaampaa tasokorjausta poikkeuksellisen heikolta vertailukaudelta, mutta tämäkin taso näyttää nykyään riittävän siedettävään kannattavuuteen kausiluontoisesti heikolla jaksolla. Liikevaihto kasvoi Defense & Security -segmentissä peräti 40 %, ja Medical -segmentissäkin 36,8 %. Tuotepohjainen liikevaihto oli 10,7 MEUR (Q1’23: 8,0 MEUR), kun ennusteemme oli 11,5 MEUR. Tuotetoimituksia ajoittui jaksolle siis hieman ennakoimaamme vähemmän, mikä normaalisti heikentäisi yhtiön kannattavuusprofiilia. Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus koko liikevaihdosta oli 59,1 %.
Palvelupohjainen liikevaihto (7,4 MEUR) vastasi suunnilleen odotuksiamme (ennuste 7,2 MEUR). Palveluiden kasvu vertailukaudelta (Q1’23: 6,9 MEUR) oli hyvällä tasolla huomioiden heikko yleinen markkinakehitys, joka heijastui kuitenkin negatiivisesti varsinaisen Engineering Services -segmentin liikevaihtoon (-17,9 % vertailukaudesta). Yhtiön mukaan kustannussäästöpaineiden takia asiakkaiden tuotekehitysbudjetit ovat jatkuvan tarkkailun alla ja joidenkin uusien projektien aloituksia on jouduttu siirtämään eteenpäin.
Kannattavuuskäänne on fakta
Käyttökate oli Q1:llä 3,2 MEUR ja käyttökatemarginaali jaksolle erittäin hyvä 17,6 %. Vertailukaudella jo käyttökate oli selvästi pakkasella. Q1-liiketulos oli 1,0 MEUR (Q1’23: -3,5 MEUR), mitä pidämme vahvana suorituksena huomioiden Bittiumin perinteinen kausiluonteisuus ja edelleen varsin matalat tuotetoimitukset. Kulurakenteen puolella on tehty vahvaa työtä, mutta arviomme mukaan myös hintoja on pystytty korottamaan edellisvuoden aikana ja tätä kautta tervehdyttämään kannattavuusrakennetta. Lisäksi yhtiön liikevaihtoon nähden edelleen korkeat tuotekehityskulut (4,0 MEUR) laskivat selvästi vertailukaudesta (Q1’23: 5,6 MEUR). Näiden yhteisvaikutus on voimakas, ja Q1:llä ollaan jo noin 4,5 MEUR edellä viime vuoden surkeaa tulosta. Käännevuosi on siis käynnistynyt erittäin hyvin.
Positiivista on, että liiketulos oli kaikissa liiketoimintasegmenteissä positiivinen. Defense & Security -segmentin liiketulos oli 0,5 MEUR (marginaali 5,4 %), Medical -segmentin 0,2 MEUR (marginaali 4,8 %) ja Engineering Services -segmentin 0,3 MEUR (marginaali 8,3 %). Lukujen tarkempi analysointi vaatii aikaa, mutta tuoteliiketoimintojen suhteessa alhaiset kannattavuusluvut ovat linkissä tuotevolyymeihin. Kannattavuuspotentiaalia täällä on merkittävästi enemmän kuin palveluissa, mistä jäämme odottamaan todisteita suurempien volyymien mukana. Segmenttien tulos- ja kulurakenteiden purkaminen vaatii lisätyötä.
Ohjeistus ennallaan
Bittiumin voimakasta tulosparannusta indikoiva ohjeistus oli odotetusti ennallaan: Bittium arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan 85–95 MEUR (2023: 75,2 MEUR) ja liiketuloksen olevan 7,0–9,5 MEUR (2023: -4,3 MEUR). Q1:n jälkeen epäilykset voimakkaasta kannattavuuskäänteestä voidaan mielestämme siirtää syrjään, vaikka epävarmuustekijöitä näkymään toki liittyy. Yhtiön mukaan ainakin lääkintälaitehyväksyntöjen aikataulut Medical-liiketoiminnassa, Defense-liiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumiset ja asiakkaiden kustannussäästöpaineet Engineering Services -liiketoiminnassa luovat epävarmuuksia toimintaympäristössä. Ulkoisia asioita yhtiö ei voi hallita, mutta sisäisesti yhtiö vaikuttaa nyt olevan hyvässä iskukunnossa.
Yleisesti näkymissä emme havainneet oleellisia yllätyksiä tai merkittävää lisätietoa tulevaisuuden ajureista. Yhtiön tilauskanta, johon tehtiin takautuvasti korjauksia, oli Q1:llä 31,6 MEUR (Q1’23: 25,6 MEUR). Tämän purkaminen vaatii lisätöitä. Tilauskantaan liittyen Bittium tiedotti aamulla myös uudesta 4,5 MEUR:n Bittium TAC WIN ja Bittium Tough Comnode -tilauksesta Puolustusvoimilta liittyen aiempiin puitesopimuksiin.
Ensivilkaisu segmenttilukuihin
Bittium julkaisi Q1-katsauksen yhdessä ensimmäisen kerran avainlukuja yhtiön uudesta segmenttiraportoinnista. Yhtiöllä on kolme liiketoimintasegmenttiä, jotka ovat Medical, Defense & Security ja Engineering Services. Lisäksi raportoinnissa on Konsernitoiminnot-segmentti, joka pitää sisällään konsernihallintoon ja pörssiyhtiöhallintoon liittyvät kulut sekä kiinteistöjen vuokraustoiminnan. Konsernitoiminnot voisivat olla hyvä paikka ”piilottaa” kuluja operatiivisilta segmenteiltä, mutta segmentin liiketulos oli Q1:llä 0,0 MEUR. Niin kauan kuin tämä pitää paikkansa, konsernitoiminnot voidaan käytännössä jättää vähälle tarkastelulle.
Raportoitavat segmenttikohtaiset tunnusluvut ovat liikevaihto, käyttökate, käyttökate-%, liiketulos, liiketulos-%, T&K-kulut, aktivoidut T&K-kulut, uudet tilaukset ja tilauskanta sekä henkilöstön määrä. Erityisesti tuoteliiketoiminnan osalta segmenttien liikevaihtotasot ovat jo olleet kohtuullisen hyvin tiedossa, mutta eri segmenttien kannattavuudet ovat jääneet aiemmin hämärän peittoon. Pikaisella vilkaisulla Engineering Services -liiketoiminta erottuu kannattavuudessa edukseen aiempiin omiin arvioihimme nähden, mutta Q1’23-Q1’24 jakso oli yleisesti vaisu tuotetoimituksien ja Bittiumin kannalta. Tarkempi analyysi vaatii aikaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 75,2 | 89,6 | 104,4 |
kasvu-% | −8,85 % | 19,17 % | 16,47 % |
EBIT (oik.) | −1,1 | 8,5 | 12,7 |
EBIT-% (oik.) | −1,46 % | 9,48 % | 12,19 % |
EPS (oik.) | −0,06 | 0,22 | 0,35 |
Osinko | 0,06 | 0,11 | 0,21 |
Osinko % | 1,25 % | 1,82 % | 3,50 % |
P/E (oik.) | - | 27,48 | 17,17 |
EV/EBITDA | 35,57 | 11,30 | 6,93 |