Bittiumin ja Indran ympärillä huhuja Espanjasta
Tiivistelmä
- Bittiumin ja Indran osakekurssit nousivat huhujen perusteella, joiden mukaan ne olisivat saaneet suuren sopimuksen Espanjan hallitukselta taktiseen viestintään liittyen.
- Indra ja Bittium ovat neuvotelleet strategisesta yhteistyöstä, mutta mitään virallista sopimusta ei ole vielä julkistettu, ja huhut eivät ole vahvistettuja luotettavista lähteistä.
- Markkinoilla odotetaan sopimusta, jonka arvo voisi olla jopa 770 MEUR, mutta tarkkaa tietoa Bittiumin osuudesta ei ole saatavilla.
- Vaikka huhut eivät ole varmistettuja, Espanjan hallituksen tiedetään etsivän uutta toimittajaa Elbitin tilalle, mikä voi johtaa nopeisiin sopimuksiin tulevaisuudessa.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Bittiumin osakekurssi nousi eilen voimakkaasti, missä taustalla olivat ilmeisesti huhut sopimuksesta Espanjan taktiseen viestintään liittyen. Vahvistamattomien huhujen mukaan Indra ja Bittium olisivat saaneet todella suuren sopimuksen Espanjalta, joka annettiin aikoinaan Telefónicalle ja israelilaiselle Elbitille. Myös Indran osakekurssi kävi eilen merkittävässä nousussa. Faktaa on se, että Indra ja Bittium ovat neuvotelleet strategisesta yhteistyöstä liittyen taktisiin radioviestintäratkaisuihin, ja Espanjan hallitus on pyrkinyt eroon israelilaisista toimittajista kuten Elbit. Jos asiat olisivat kuitenkin eilen loksahdelleet paikoilleen (yhteistyösopimus ja tilaus), yhtiöiden olisi jo pitänyt tiedottaa asiasta. Tätä kautta odottaminen Indran ja Espanjan suhteen jatkuu edelleen.
Taustalla totuutta, mutta kokoluokka voi olla hämäävä
Markkinoilla liikkunut huhu on siinä mielessä uskottava, että Espanjan tiedetään etsivän uutta toimittajaa Elbitin tilalle taktisen viestinnänratkaisuihin ja ensisijainen valinta tähän olisi Indra. Bittium ja Indra allekirjoittivat heinäkuussa aiesopimuksen strategisen yhteistyön aloittamisesta ohjelmistopohjaisen radioratkaisun kehittämiseksi, koska Indra ei ilmeisesti ole saanut kehitettyä toimivia, käytännössä Bittium Tough SDR-radioihin verrannollisia ratkaisuja. Tähän Indra tarvitsee siis Bittiumin osaamista ja teknologiaa, mutta tarpeen laajuudesta ei ole tietoa. Aiesopimus ei takaa mitään, vaan on askel varsinaisien neuvotteluiden käynnistämiseksi, joita on käyty jo pidempään. Sekä Indra että potentiaalinen loppuasiakas Espanjan armeija ovat tosissaan hakemassa ratkaisua, jota on odoteltu jo syksyn aikana.
Vaikka lopputulema yhteistyön muodosta ja laajuudesta on epäselvä, markkinoilla käytännössä odotetaan sopimusta Indran kanssa ja tätä kautta tilausta Espanjasta. Eilisessä huhussa nostetta aiheutti todennäköisesti erityisesti se, että sen mukaan sopimuksen arvo olisi jo ensimmäisessä vaiheessa 770 MEUR ja kasvaisi edelleen seuraavissa vaiheissa. Tässä on tärkeää huomioida, ettei tiedossa olisi silloinkaan, mikä osuus tästä on varsinaisesti relevantti Bittiumille. Elbit on toimittanut Espanjalle paljon muutakin kuin taktisen viestinnän radioita, mitä kautta kokonaissumma voi olla hämäävä, vaikka huhuun muuten uskoisi.
Lähellä ollaan joka tapauksessa
Emme pystyneet vahvistamaan eilistä huhua mistään ”luotettavaksi tiedetystä” uutislähteestä (esimerkiksi Bloomberg) eikä kumpikaan yhtiö ole tiedottanut mitään asiaan liittyen, joten varsinaisia sopimuksia ei ole tehty kuten uutisissa indikoitiin. Kyseessä olisi sekä Indralle että Bittiumille tiedotettava asia, ja toisaalta ensin yhtiöiden pitäisi oletettavasti saada oma yhteistyösopimus maaliin. Tätä kautta emme laskisi tämän huhun varaan paljoa, vaan jatkamme faktojen odottamista.
Kuten kuitenkin aiemminkin todettua, Indran yhteistyösopimuksesta voidaan sinänsä odottaa tietoa minä päivänä tahansa, ja toisaalta Espanjan halu muutoksiin toimittajassa on selkeä. Tätä kautta sopimuksia voi olla tulossa hyvin nopeasti, vaikka tämä huhu olisikin uutisankka. Jos ja oletettavasti kun jonkinlaiseen sopimuksiin päästään, Bittiumin kohdalla oikeutetun kurssireaktion määrittää yhteistyön kokoluokka ja -laajuus, sillä odotuksia osakkeeseen on jo hinnoiteltu merkittävästi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
