Analyytikon kommentti

Canatu sai odotetusti toimitettua toisen S-100 reaktorin puolijohdesektorin suurelle asiakkaalle

Atte RiikolaAnalyytikko

Canatu tiedotti tiistaina toimittaneensa onnistuneesti toisen S-100-reaktorinsa merkittävälle kansainväliselle puolijohdeasiakkaalle. Uutinen oli odotettu, sillä yhtiö kertoi jo listautumisen yhteydessä yhtiöesitteessä toimittavansa kaksi ensimmäistä reaktoria tämän vuoden aikana. Ensimmäinen reaktori toimitettiin toiselle suurelle asiakkaalle syyskuussa.

Uutinen kertoo Canatun strategian etenevän suunnitellusti oikeaan suuntaan, mikä luo pohjaa tulevien vuosien voimakkaalle kasvulle. Reaktoriliiketoiminnan ylösajo on Canatun kasvun kannalta keskiössä, sillä reaktorien toimitusten myötä jatkuva liikevaihto rojalteista ja kulutusosista alkaa asteittain kasvaa, kun asiakkaat valmistavat niillä hiilinanoputkipohjaisia EUV pellicle -kalvoja. Olemme avanneet reaktoriliiketoimintaa tarkemmin Canatun seurannan aloitus -raportissa.

Sisäänkirjautuminen vaadittu

Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille

Luo ilmainen tunnus