CapMan perusti kasvusijoitusrahaston
CapMan kertoi eilen perustaneensa kasvusijoitusrahastonsa. Rahastosta kerrottiin jo Q3-raportin yhteydessä ja rahaston lopullinen koko (86 MEUR) vastasi alkuperäistä arviota. Rahasto keskittyy suoriin vähemmistösijoituksiin listaamattomiin yrityksiin, jotka tavoittelevat nopeaa kasvua.
Rahaston perustamisen yhteydessä CapMan myy rahastolle omituksensa kuudessa kasvuyrityksessä 26,6 miljoonalla eurolla ja tekee rahastoon vastaavan suuruisen sijoitussitoumuksen. Kauppahinta perustuu sijoitusten käypään arvoon, eikä sillä ole tulosvaikutusta. Kaupan jälkeen CapManin kasvusijoitusten osuus tulee väliaikaisesti laskemaan selvästi, millä on negatiivinen vaikutus ensi vuoden sijoitustuottoihin. Pidämme nyt toteutettua järjestelyä CapManin kannalta hyvänä, sillä se selkeyttää yhtiön omasta taseesta tehtävien sijoitusten roolia. Uusi rahasto tukee CapManin hallinnointiliiketoiminnan kasvutavoitteita ja sillä on selkeä positiivinen vaikutus ensi vuoden liikevaihtoon. Olimme huomioineet rahaston ennusteissamme jo aiemmin, eikä eilinen tiedote aiheuta muutoksia ennusteisiimme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
CapMan
CapMan on yksi ensimmäisiä pohjoismaisia private equity -rahastomanagereita. Yhtiö on muista Helsingin pörssin varainhoitajista poiketen keskittynyt puhtaasti listaamattomiin omaisuuslajeihin. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.11.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 26,7 | 34,0 | 40,8 |
kasvu-% | −16,0 % | 27,5 % | 20,0 % |
EBIT (oik.) | 18,7 | 28,2 | 24,5 |
EBIT-% (oik.) | 69,9 % | 82,8 % | 60,1 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,15 | 0,12 |
Osinko | 0,09 | 0,11 | 0,12 |
Osinko % | 7,1 % | 5,4 % | 5,9 % |
P/E (oik.) | 12,91 | 13,60 | 16,60 |
EV/EBITDA | 10,69 | 11,86 | 13,32 |
