CapMan yhtiöittää varainhankintayksikkönsä
CapMan kertoi tiistaina yhtiöittävänsä varainhankintayksikkö Scalan. Samalla Scalan toimitusjohtaja Jerome Bouix jää pois CapManin johtoryhmästä ja tilalle nousee Mari Simula. Vaikka muutos onkin CapManin mittakaavassa varsin pieni, on se jälleen askel oikeaan suuntaan ja kasvattaa luottamustamme siihen, että uusi johto saa CapManista esiin siinä olevan potentiaalin.
Scala on tähän asti ollut 100 %:sesti CapManin omistuksessa ja järjestelyn jälkeen CapManin omistusosuus tulee olemaan arviomme mukaan noin 70 %, Scalan työntekijöiden omistaessa loput. Järjestely tullaan toteuttamaan vielä tämän vuoden aikana ja siitä tiedotetaan tarkemmin Q4-tuloksen yhteydessä. Järjestelyllä pyritään vauhdittamaan Scalan kasvua ja selkiyttämään sen roolia. Arviomme mukaan yhtiöittäminen ja selkeä eriyttäminen parantaa Scalan kasvumahdollisuuksia selvästi, sillä nykytilanne on rajoittanut myyntipotentiaalia selvästi CapManin kilpaillessa useiden Scalan potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Scalan liikevaihto on tällä hetkellä arviomme mukaan noin 1,5 MEUR ja näin ollen koko järjestelyn merkitys CapManille on numeroiden valossa pieni.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
CapMan
CapMan on yksi ensimmäisiä pohjoismaisia private equity -rahastomanagereita. Yhtiö on muista Helsingin pörssin varainhoitajista poiketen keskittynyt puhtaasti listaamattomiin omaisuuslajeihin. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.11.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 26,7 | 34,0 | 40,8 |
kasvu-% | −16,0 % | 27,5 % | 20,0 % |
EBIT (oik.) | 18,7 | 28,2 | 24,5 |
EBIT-% (oik.) | 69,9 % | 82,8 % | 60,1 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,15 | 0,12 |
Osinko | 0,09 | 0,11 | 0,12 |
Osinko % | 7,1 % | 6,1 % | 6,6 % |
P/E (oik.) | 12,91 | 12,18 | 14,87 |
EV/EBITDA | 10,69 | 10,79 | 12,08 |
