Elisa Q2 huomenna - odotamme liikevaihdon kasvun vetävän tuloskasvua
Elisa julkistaa Q2-raporttinsa huomenna noin klo 8.30. Odotamme Elisan liikevaihdon kasvun jatkuneen hidastumisesta huolimatta hyvänä. Lisäksi odotamme kannattavuuden hienoisesti laskeneen kovasta kilpailusta johtuen. Näin ollen arvioimme Elisan toistavan ohjeistuksen joka odottaa liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan samalla tasolla tai hieman parempi kuin vuonna 2017.
Ennustamme Elisan Q2-liikevaihdon kasvaneen 3 % 459 MEUR:oon (konsensus 455 MEUR). Liikevaihdon kasvu hidastuu edellisistä neljänneksistä johtuen Santa Monican ja Starmanin konsolidaatiosta Q2’17:lla. Liikevaihdon kasvua hidasti arviomme mukaan edelleen myös perinteisen kiinteän verkon liittymien määrän ja käytön lasku.
Markkinatilanteeseen liittyen, odotamme kilpailun säilyneen kovana ja mobiililiittymien vaihtuvuuden säilyneen edelleen korkeana Suomessa Q2:lla. Näin ollen ennustamme Q2:n käyttökatemarginaalin olleen 33,5 % (Q2’17: 33,8 %), konsensuksen odottaessa 34,3 %. Odotamme poistojen pysyneen vertailukauden tasolla ja liikevoiton olevan 95 MEUR. Vertailukauden raportoitua tulosta ennen veroja paransi Comptelin myynnistä saadut kertaluonteiset tuotot. Näin ollen odotamme raportoidun osakekohtaisen tuloksen heikentyneen 0,46 euroon (Q2’17: 0,70 euroa), mutta oikaistuna parantuneen 2 senttiä vertailukauden 0,44 eurosta.
Arvioimme Elisan toistavan ohjeistuksen, joka odottaa liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan samalla tasolla tai hieman parempi kuin vuonna 2017. Ennustamme liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen kasvavan 4 %, konsensuksen odottaessa 3 %:n liikevaihdon ja 4 %:n käyttökatteen kasvua vuonna 2018.
Elisan markkina-asema on vahva, sen riskitaso on sektorin matalimmasta päästä ja hyväksymme yhtiölle pienen arvostuspreemion suhteessa verrokkeihin. Elisan P/E-kerroin vuosille 2018-2019 on noin 21x ja selvästi yli sektorin mediaanin ja arvostus on näin ollen haastava.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Elisa
Elisa on vuonna 1886 perustettu on suomalainen tietietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys. Elisan päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro, mutta yhtiöllä on toimintaa myös 14 muussa maassa. Elisa on johtava mobiiliverkko-operaattori ja kiinteän verkon operaattori Suomessa ja markkinakakkonen Virossa. Elisa tekee yhteistyötä myös kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.04.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 787,6 | 1 856,7 | 1 903,1 |
kasvu-% | 9,29 % | 3,86 % | 2,50 % |
EBIT (oik.) | 378,6 | 404,8 | 416,9 |
EBIT-% (oik.) | 21,18 % | 21,80 % | 21,91 % |
EPS (oik.) | 2,11 | 1,97 | 2,02 |
Osinko | 1,65 | 1,70 | 1,75 |
Osinko % | 5,04 % | 3,97 % | 4,08 % |
P/E (oik.) | 15,49 | 21,80 | 21,25 |
EV/EBITDA | 10,36 | 12,12 | 11,63 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/antti_jarvenpaa/500/16373_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/antti_jarvenpaa/500/16373_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/o/ac91a4/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/p/f05b48/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/a/94ad74/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/antti_jarvenpaa/500/16373_2.png)