Elisa Q4-aamutulos: Tulos, ohjeistus ja osinko hyvin linjassa markkinaodotuksiin
Elisan aamulla julkistama Q4-raportti oli jälleen hyvin linjassa meidän ja markkinoiden odotusten kanssa. Liikevaihto jäi hieman odotuksista, mutta oikaistut tulosrivit olivat linjassa meidän ja markkinoiden odotuksiin. Elisa ohjeisti perinteisesti liikevaihdon ja käyttökatteen olevan vertailukauden tasolla tai kasvavan hieman vuonna 2024. Lisäksi osinkoehdotus oli odotettu ja indikoi osingon kasvavan kymmenettä vuotta peräkkäin. Yhteenvetona raportti oli jälleen hyvin linjassa markkinaodotuksiin.
Liikevaihto oli vertailukauden tasolla ja hieman alle markkinaodotusten
Elisan Q4-liikevaihto oli vertailukauden tasolla 563 MEUR:ssa ja alle meidän ja konsensuksen ennusteiden (575–579 MEUR). Liikevaihto kasvoi mobiilipalvelujen ja kiinteän verkon palvelujen kasvun ajamana. Tuttuun tapaan liikevaihtoa heikensivät perinteisen kiinteän verkon käytön ja liittymien väheneminen sekä yhdysliikenteen liikevaihdon pieneneminen. Lisäksi liikevaihtoa heikensivät kotimaisten (-5,5 %) ja nyt myös kansainvälisten digitaalisten palveluiden (-8,3 %) lasku. Suomen digitaaliset palvelut ovat jo saavuttaneet kypsemmän aseman. Kansainvälisten digitaalisten palveluiden kehitys oli pettymys, vaikka osuus on alle 5 % liikevaihdosta ja vaikka yhtiö kertoi useista sopimuksista Q4:llä. Tärkein ja liikevaihdossa erityisesti seuraamamme mobiilin palveluliikevaihdon kasvu oli edelleen hyvää ja oli 4,4 % (Q3’21-Q3’23 4-7 %).
Oikaistut tulosrivit kasvoivat linjassa odotuksiin
Vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 3,4 % 191 MEUR:oon ja oli linjassa meidän ja markkinoiden (190–192 MEUR:n) ennusteen kanssa. Käyttökatemarginaali (oik.) oli 33,9 % ja yli vertailukauden (Q4’22 32,9 %) ja odotuksemme. Tulosta tukivat tuttuun tapaan tehostamistoimet. Yhtiön operatiivinen vipu jatkui positiivisena, mutta edelleen osin ei toivotusta syystä, kun heikkokatteisemmat digitaaliset palvelut eivät tukeneet liikevaihdon kehitystä niin hyvin. Muilla riveillä raportoitua tulosta painoi 6 MEUR arvonalentuminen. Lisäksi tulosta rajoitti odotetusti nousseet korkokulut ja tulevat arviomme mukaan kasvamaan myös jatkossa asteittain, kun velkoja uudelleen rahoitetaan hyvin matalilta tasoilta (alle 2 %). Osakekohtainen vertailukelpoinen tulos oli 0,61 euroa ja sentin yli vertailukauden ja meidän ennusteen. Koko vuoden vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 2,34 euroa. Yhtiön hallitus ehdotti odotetusti osingonmaksuksi 2,25 euroa osakkeelta, mikä vastaa 95 % tuloksesta.
ARPU parani edelleen ja velkaantuneisuus laski, kun vaihtuvuus hieman nousi
Nettovelan ja käyttökatteen suhdeluku laski edellisen neljänneksen tasolta (1,8x) ja oli 1,7x, mikä on edelleen 1,5x-2,0x tavoitehaarukan sisällä. Mobiilin postpaid puhe -ARPU Suomessa nousi jälleen edellisen neljänneksen tasolta 22,4 euroon (Q3’23: 22,1) arviomme mukaan 5G:n, nopeampien 4G-liittymien ja hinnankorotusten ajamana. Mobiilin postpaid puhe -vaihtuvuus nousi 15,4 %:iin Q4:llä edellisen neljänneksen 14,4 %:n tasolta, mutta on edelleen selvästi alle viimeisen kolmen vuoden 18 %:n keskiarvon. Vaihtuvuus on trendinomaisesti laskenut jo useamman vuoden, mikä kuvastaa parempaa kilpailuympäristöä.
Elisa ohjeisti ”perinteisesti”
Ennustimme ennen raporttia Elisan vuoden 2024 liikevaihdon kasvavan 2,7 % ja käyttökatteen kasvavan 1,8 % vertailukaudesta (konsensus 2,4 % ja 3,2 %) vuonna 2024. Elisa ohjeisti perinteisesti liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan vertailukauden tasolla tai hieman korkeampi vuonna 2024.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Elisa
Elisa on vuonna 1886 perustettu on suomalainen tietietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys. Elisan päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro, mutta yhtiöllä on toimintaa myös 14 muussa maassa. Elisa on johtava mobiiliverkko-operaattori ja kiinteän verkon operaattori Suomessa ja markkinakakkonen Virossa. Elisa tekee yhteistyötä myös kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 129,5 | 2 195,9 | 2 255,0 |
kasvu-% | 6,6 % | 3,1 % | 2,7 % |
EBIT (oik.) | 471,8 | 489,4 | 502,5 |
EBIT-% (oik.) | 22,2 % | 22,3 % | 22,3 % |
EPS (oik.) | 2,34 | 2,36 | 2,41 |
Osinko | 2,15 | 2,25 | 2,35 |
Osinko % | 4,4 % | 4,9 % | 5,1 % |
P/E (oik.) | 21,15 | 19,60 | 19,15 |
EV/EBITDA | 12,57 | 11,42 | 11,23 |
