Finanssivalvonta määräsi Alexandrialle 1 MEUR:n seuraamusmaksun
Finanssivalvonta tiedotti eilen, että se on määrännyt Alexandrialle yhteensä 1 MEUR:n seuraamusmaksun. Seuraamusmaksu johtuu laiminlyönneistä, jotka koskevat 1) sijoitusneuvontaa varten hankittavia tietoja asiakkaasta, 2) kyseisten tietojen säilyttämistä ja 3) sisäisen valvontajärjestelmän järjestämistä. Laiminlyönnit koskevat ajanjaksoja 1.3.2021–30.9.2021 ja 11.5.2021–30.9.2021. Laiminlyönnit tulivat esiin 2021-2022 tehdyssä tarkastuksessa. Päätös on kokonaisuutena luettavissa täältä.
Alexandria korostaa omassa tiedotteessaan (luettavissa täältä), että sen asiakkaille ei ole koitunut taloudellista vahinkoa tai haittaa seuraamusmaksun perusteina olevista seikoista. Lisäksi yhtiö kertoo, että se on täsmentänyt sijoitusneuvontansa prosesseja vuodesta 2021 alkaen yhteistyössä Finanssivalvonnan kanssa vastaamaan soveltuvin osin tarkastuksessa esitettyjä havaintoja. Käsityksemme mukaan yhtiö ei näe, että sillä on tarvetta tehdä muutoksia sen nykyisiin prosesseihin. Yhtiöllä on myös eriävä mielipide Finanssivalvonnan kanssa sääntelyn tulkinnasta ja Alexandria tuleekin valittamaan päätöksestä sekä seuraamusmaksusta hallinto-oikeuteen. Yhtiö tulee kirjaamaan 1 MEUR:n seuraamusmaksun varauksena H1’25 tulokseen.
Käsityksemme mukaan keskeiset syyt Finanssivalvonnan seuraamusmaksulle ovat olleet puutteet asiakkaiden tietojen keruussa, ja muut laiminlyönnit ovat pitkälti seuraamusta tästä. Ulkopuolisena laiminlyöntien merkityksellisyyttä on vaikea arvioida, mutta huomautamme että laiminlyönnit eivät liity sijoitustuotteiden myyntiin. Finanssivalvonnan määräämät sakot suhteutetaan käsityksemme mukaan aina kohteen liikevaihdon kokoon ja käsityksemme mukaan maksimäärä lainsäädännön puitteissa on 10 % liikevaihdosta tai korkeintaan 10 MEUR. Alexandrian tapauksessa vuoden 2021 liikevaihto oli noin 47 MEUR, eli seuraamusmaksun määrä on hieman yli 2 % sen liikevaihdosta. Käsityksemme mukaan seuraamusmaksun määrään vaikutti nostavasti myös yhtiön 2017 saama seuraamusmaksu (90 tEUR) samoista teemoista.
Koska Alexandria valittaa asiasta, tulee lopullisen päätöksen saaminen kestämään pitkään (jopa 1-2 vuotta). Mikäli Finanssivalvonnan päätös jää voimaan, olisi tämä totta kai selkeä kolaus yhtiön maineelle. Mielestämme mainekolaus on yhtiölle selvästi isompi haitta kuin 1 MEUR:n seuraamusmaksu. Vaikka päätös jäisi lopulta voimaan, emme usko sillä olevan juurikaan operatiivisia heijastuksia, vaan isompi kolaus maineelle voi heijastua osakemarkkinoilla.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
