Finnair Q3: Synkkyys helpottaa aikaisintaan keväällä
Finnairin Q3-raportti oli jokseenkin odotusten mukainen, kun huomioidaan loppusyksyn aikana globaalisti rajusti heikentynyt koronatilanne. Leikkasimme raportin jälkeen Finnairin ennusteitamme lähikvartaaleille selvästi, kuten tulosennakossamme arvioimme, mutta muilta osin muutokset jäivät pienemmiksi. Muutoksia ja syksyn aikana kasvaneita riskejä heijastellen pudotamme Finnairin tavoitehintamme 0,36 euroon (aik. 0,45 euroa) ja säilytämme suosituksemme vähennä-tasolla. Osakkeen arvostuksessa ei ole vielä kiinto- tai tukipisteitä tai erittäin paksua hyvän skenaarion tuotto-odotusta. Siten ostojen aloittamiselle syyt ovat mielestämme vielä vähissä, mutta toisaalta kurssin osalta pahin paine voi jo helpottaa, jos rokote valmistuu lähiaikoina ja lentäminen starttaa keväällä.
Q3:n tulos ja kassavirta olivat rumaa luettavaa, mutta likviditeetti on yhä turvattu
Finnairin liikevaihto putosi Q3:lla 89 % 97 MEUR:oon ja oikaistu liikevoitto romahti 167 MEUR tappiolliseksi. Tappio oli odotetussa mittakaavassa. Kassavirta oli vielä tulosta rumempaa luettavaa (Q3: liiketoiminnan kassavirta -267 MEUR), sillä yhtiö jatkoi peruttujen lentojen lippujen maksujen palautusjonon purkamista asiakkailleen (palauttamatta on enää noin 40 MEUR, joten palautukset eivät enää jatkossa rasita yhtiön kassavirtaa) ja maksetut rahoituskulut olivat johdannaisiin liittyvistä syistä normaalia korkeammalla. Kassassa useita eri rahoitusjärjestelyitä Q3:lla tehneellä ja aiemmin sovittuja investointeja maksaneella Finnairilla oli 725 MEUR, mikä yhdessä edelleen käytössä olevien likviditeettireservien kanssa (ml. 200 MEUR sovittua TyEL-lainaa ja 175 MEUR:n luottolimiitti) on hyvä taso. Likviditeetti turvaa yhtiön toiminnan jatkuvuuden kaikissa skenaarioissa pitkälle ensi vuoteen, kun huomioidaan nykytilanteen lisäksi myös Q4:llä todennäköisesti jatkuvat ja pääomia vapauttavat (sekä huoltokuluja alentavat) lentokonetransaktiot. Finnairin tase on vielä melko hyvässä kunnossa, sillä omavaraisuusaste oli Q3:n lopussa 25 %. Vielä pitkälle tulevaisuuteen todennäköisesti jatkuvat nettotappiot tulevat kuitenkin heikentämään tasetta ja Q4:lle eläkerahaston sääntömuutoksesta aiheutuva 85 MEUR:n kertatuotto paikkaa omaan pääomaan kohdistuvaa painetta vain rajallisesti.
Myös talvikaudelta on tulossa raskasta tappiota
Finnair ohjeisti Q4:lle noin Q2:n ja Q3:n suuruusluokassa olevaa tappiota ja arvioi koko vuoden kapasiteettinsa ja liikevaihtonsa laskevan tänä vuonna yli 70 % viime vuodesta. Myös Finnairin lähivuosien näkymät ovat erittäin epäselvät, sillä kysynnän elpymisodotusten kannalta kriittisiä pandemian kehityskaarta (ml. rokotteen hyväksymisen ja jakelun aikataulut) sekä matkustusrajoitusten mittakaavaa ja kestoa on edelleen lähes mahdotonta ennustaa. Finnairin omat tehostus- ja kehitystoimet etenevät sen sijaan hyvin ja yhtiö laajensi jälleen vuoden 2022 alussa valmistuvaa säästöohjelmaansa 40 %:lla 140 MEUR:oon. Päivitimme Finnairin ennusteemme raportin jälkeen, ja kuten ennakkokommentissamme arvioimme, leikkasimme selvästi Finnairin Q4:n ja H1’21:n ennusteitamme. Muutosten taustalla on syyskuun lopun ja lokakuun aikana pandemian kiihtymisen myötä kevääseen siirtyneet odotukset lentotoiminnan suuremmasta ylösajosta. Vuosien 2022-2023 ennusteisiimme emme tehneet oleellisia muutoksia, kun säästöohjelman laajennus paikkasi hieman siirtynyttä arviotamme kysynnän elpymisestä. Odotamme nyt Finnairin tekevän huomattavan liiketappion myös vuonna 2021, palaavan nettovoitolle vuonna 2023 ja yltävän tyydyttävälle tulostasolle (ROCE-% noin WACC-%n tasolla) vuonna 2024. Kassavirran arvioimme kääntyvän tulosta nopeammin. Ennusteisiin liittyvät riskit pysyvät kuitenkin korkealla.
Sijoittajien toivo nojaa nyt erittäin pitkässä pelissä eikä selkeitä syitä ostaa osaketta juuri nyt löydy
Finnairin osake ei saa vuosien 2020-2022 tuloskertoimista tukea negatiivisten tai alhaisten tulosrivien takia. Vasta äärimmäisen epävarmoilla 2023 ennusteilla kertoimista alkaa löytyä joitakin houkuttelevia merkkejä. Tasepohjainen oik. P/B on alle 1x (2020e), mutta tähän ei voi nojata, sillä kassavirran kääntymisen ja nettotappioiden katkeamisen aikatauluihin liittyy vielä oleellista epävarmuutta. Sijoittajien toivo Finnairissa lepääkin pitkässä tähtäimessä ja siinä, että koko toimialaa ravisteleva kriisi tekee lentosektorista terveemmän pelikentän Finnairin kaltaisille selviytyjille (ml. kilpailun ja tiettyjen kulupaineiden rauhoittuminen). Matkalla voi kuitenkin olla vielä useita ilmakuoppia eikä selkeitä houkuttimia (ts. erittäin paksua hyvän skenaarion tuotto-odotusta) riskinottoon ole mielestämme edelleenkään näköpiirissä. Toisaalta Finnairin osakkeen laskuvara alkaa arviomme mukaan kutistua, sillä perusskenaariossamme tavoitehintaperiodilla koronarokote valmistuu, lentämisen ylösajo käynnistyy (kevät 2021) ja kassavirta nousee positiiviseksi
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Finnair
Finnair on yksi maailman vanhimmista edelleen operoivista lentoyhtiöistä. Vuonna 1923 perustettu Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Finnair on Suomen sisäisessä liikenteessä markkinajohtaja, mutta yhtiön kilpailukenttä on varsin erilainen Suomen sisäisillä, Suomen ja Euroopan välisillä sekä kaukoreiteillä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 097,7 | 829,7 | 1 653,4 |
kasvu-% | 9,22 % | −73,22 % | 99,27 % |
EBIT (oik.) | 162,8 | −592,2 | −236,6 |
EBIT-% (oik.) | 5,26 % | −71,37 % | −14,31 % |
EPS (oik.) | 0,05 | −0,47 | −0,20 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 397,90 | - | - |
EV/EBITDA | 6,08 | - | 43,09 |