Finnair vähentää yt-neuvottelujen päätteeksi 700 työpaikkaa
Finnair tiedotti eilen, että yhtiö on päättänyt syyskuussa aloittamansa yt-neuvottelut, jotka koskivat suunnitelmaa vähentää noin 1 000 työpaikkaa, tehdä muita rakenteellisia muutoksia sekä toteuttaa lisälomautuksia koronapandemian vaikutusten vuoksi. Koronapandemian aiheuttamien dramaattisten markkinamuutosten vuoksi Finnair vähentää Suomessa noin 600 työpaikkaa. Henkilöstövähennykset toteutetaan maaliskuun 2021 loppuun mennessä.
Yt-neuvotteluiden piirissä oli yhtiön koko henkilöstö Suomessa pois lukien matkustamopalveluhenkilöstö ja lentäjät, yhteensä noin 2800 työntekijää. Vastaavia keskusteluja on käyty samanaikaisesti myös Finnairin toiminnoissa Suomen ulkopuolella, joista vähenee nyt noin 100 työpaikkaa. Finnairilla on nyt yhteensä 6500 työntekijää. Henkilöstövähennyksien lisäksi Finnair jatkaa lähes koko henkilöstönsä lomautuksia Suomessa. Suurella osalla henkilöstöä toistaiseksi voimassa olevat lomautukset saattavat jatkua pitkään, sillä toimialan arvioiden mukaan lentoliikenteen toipuminen kestää useampia vuosia.
Finnairin kokonaistilanne on mielestämme erittäin vaikea, sillä lentoliikenteen kysynnän elpyminen ei ole käytännössä päässyt lainkaan käyntiin, mikä johtuu näkemyksemme mukaan koronapandemian leviämisestä maailmalla sekä myös Suomen erittäin tiukoista matkustusrajoituksista. Näin ollen jo tiedossa olleiden yt-neuvotteluiden lopputulema (aiempi kommenttimme aiheesta on luettavissa täältä) ei ollut lainkaan yllättävä. Pidämme pysyvien säästöjen hakemista Finnairille välttämättömänä, jotta yhtiö selviäisi kriisistä ja olisi myös kriisin jälkeen kilpailukykyinen. Henkilöstövähennyksillä tavoitellut pysyvät säästöt ovat osa Finnairin käynnissä olevaa 100 MEUR:n säästöohjelmaa, jonka odotetaan heijastuvan täysimääräisesti vuoden 2022 tulostasoon. Arvioimme Finnairin saavuttavan säästöt ja pidämme mahdollisena myös säästötavoitteen laajentamista, jos yhtiön liiketoimintanäkymä ei ole parantunut viimeistään talvikauden liikenneohjelman viime metreillä Q1:n lopussa. Lomautukset ovat myös välttämättömiä nopeita toimia kulurakenteen minimoimiseksi nykyisen hyvin rajallisen liikenneohjelman aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Finnair
Finnair on yksi maailman vanhimmista edelleen operoivista lentoyhtiöistä. Vuonna 1923 perustettu Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Finnair on Suomen sisäisessä liikenteessä markkinajohtaja, mutta yhtiön kilpailukenttä on varsin erilainen Suomen sisäisillä, Suomen ja Euroopan välisillä sekä kaukoreiteillä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.09.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 097,7 | 971,2 | 2 170,0 |
kasvu-% | 9,22 % | −68,65 % | 123,43 % |
EBIT (oik.) | 162,8 | −535,2 | −45,5 |
EBIT-% (oik.) | 5,26 % | −55,11 % | −2,10 % |
EPS (oik.) | 0,05 | −0,41 | −0,09 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 397,90 | - | - |
EV/EBITDA | 6,08 | - | 14,92 |