Finnairin tärkein yksittäinen kilpailija Norwegian on jäämässä ilman valtion tukea
Norjassa hallitus ei päätynyt myöntämään uutta tukea talousvaikeuksissa olevalle halpalentoyhtiölle Norwegianille. Asiasta uutisoi eilen muun muassa Yle. Norwegian pyysi valtiolta miljardien kruunujen eli satojen miljoonien eurojen avustusta koronakriisistä selviytymiseen. Norjan hallituksen mukaan lentoyhtiön tukeminen ei ole tällä hetkellä parasta käyttöä veronmaksajien rahoille eikä vapaan kilpailun hengen mukaista.
Tyypillisesti aggressiivisesti lippuja hinnoitellut Norwegian on mielestämme Finnairin tärkein yksittäinen kilpailija, sillä Suomen markkinalla etenkin lyhyen matkan reitteihin keskittynyt norjalaisyhtiö oli Helsinki-Vantaalla ennen koronakriisiä toiseksi suurin peluri. Finnairin pääkilpailijan erittäin vaikea taloudellinen tilanne, konkreettinen konkurssiuhka (Norwegianin kassa loppuu Q1’21:n aikana ilman lisärahoitusta) ja potentiaalisimman tukijan pakit eivät ainakaan heikennä Finnairin korona-ajan jälkeisiä näkymiä ja pidämmekin mahdollisena, että Finnairin kilpailuasetelma rauhoittuu ja hinnoittelu paranee ainakin väliaikaisesti useilla Suomen ja Euroopan välisillä reiteillä sekä Helsingin ja Pohjois-Suomen välisessä liikenteessä. Globaalisti lentosektorilla on todennäköisesti koronakriisin jälkeisessä ajassa tuntuvaa ylikapasiteettia emmekä olisi yllättyneitä, jos Norwegianin jälkeensä mahdollisesti jättämän kilpailuaukon täyttäjiksi löytyisi uusia pelureita. Siten emme usko Norwegianin ongelmien antavan Finnairille pitkäaikaista monopolia näillä reiteillä, jos reiteistä muodostuisi selvästi toimialan yleistä viitekehystä houkuttelevampia.
Finnairin osake reagoi eilen aamulla Norwegianin vaikeuksiin positiivisesti, mutta Finnairin perspektiivistä päivän merkittävämpi uutinen ja pääsyy osakkeen eilisen peräti 27 %:n nousun taustalla olivat mielestämme silti Pfizerin lupaavat tulokset koronarokotteesta. Mielestämme rokoteuutinen oli erittäin positiivinen asia Finnairin kannalta, sillä yhtiölle painajaismaiseksi muodostuneen korona-ajan pahin jakso voi lupaavan rokotteen ansiosta päättyä kuluvaan talveen. Samalla riski Finnairin osakkeen kannalta heikoimmasta skenaariosta eli toisesta oman pääoman ehtoisesta rahoituskierroksesta laski mielestämme oleellisesti. Epävarmuus lentomatkustamisen kysynnän normalisoitumisen aikataulun ja kulmakertoimen suhteen pysyy arviomme mukaan silti korkealla ja arviomme mukaan Finnair joutuu siivoamaan kriisin jälkiä (ml. velkaantuminen) elpymisen käynnistymisenkin jälkeen vielä pitkään. Päivitämme näkemyksemme Finnairista lähiaikoina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Finnair
Finnair on yksi maailman vanhimmista edelleen operoivista lentoyhtiöistä. Vuonna 1923 perustettu Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Finnair on Suomen sisäisessä liikenteessä markkinajohtaja, mutta yhtiön kilpailukenttä on varsin erilainen Suomen sisäisillä, Suomen ja Euroopan välisillä sekä kaukoreiteillä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 097,7 | 829,7 | 1 653,4 |
kasvu-% | 9,2 % | −73,2 % | 99,3 % |
EBIT (oik.) | 162,8 | −592,2 | −236,6 |
EBIT-% (oik.) | 5,3 % | −71,4 % | −14,3 % |
EPS (oik.) | 0,77 | −7,92 | −3,33 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 128,72 | - | - |
EV/EBITDA | 2,83 | - | 15,02 |
