Fodelia Q1-aamutulos: Vahvat luvut pöytään
Fodelia raportoi tänään aamulla tuloksensa 2024 tammi-maaliskuulta (Q1). Liikevaihdon kasvu oli odotuksia vahvempaa etenkin Feeliassa ja konsernin tulos ylitti selvästi ennusteemme. Vahva aloitus vuoteen kuvastaa korkeaa kysyntää Feelian tuotteille ja palvelukonseptille, sekä kertoo yhtiön operaatioiden tehostuneen.
Feelian kasvu selvästi odotuksia kovempaa
Fodelian Q1 liikevaihto oli 13,7 MEUR, missä oli 17 % kasvua vertailukauteen nähden. Liikevaihto ylitti ennusteemme 6 %:lla. Liiketoiminta-alueista Feelia kasvoi peräti 33 % vertailukaudesta (ennustimme 15 %:n kasvua), mitä tuki yhtiön kasvu hoivasektorin ja varhaiskasvatuksen asiakkuuksissa. Feelian itse valmistamien tuotteiden lisäksi kasvua on myös syntynyt Feelian tilausjärjestelmän kautta ostettavista välitystuotteista, joihin sisältyy esimerkiksi leipiä, juomia ja salaatteja. Fodelia Retailin liikevaihto laski 12 % (ennustimme 3 %:n kasvua), mikä johtui kuluttajaverkkokaupan liikevaihdon selkeästä laskusta. Snacks-liiketoiminnan positiivinen kehitys kuitenkin jatkui yhtiön mukaan, mikä tuki Retailin lukuja. Muut yksiköt -rivillä raportoitavan Marjavasun liikevaihto kasvoi 13 % (ennustimme 10 %:n kasvua).
Tulos selvästi odotuksia korkeampi
Fodelian EBITA-liikevoitto oli Q1:llä 0,92 MEUR eli peräti 34 % ennustettamme korkeampi (Q1’23: 0,57 MEUR). Käyttökate (1,36 MEUR) ylitti ennusteemme 16 %:lla. Feelian liikevoitto oli 0,90 MEUR ja liikevoittomarginaali oli 10,7 % (ennustimme 8,6 %, Q1’23: 8,2 %). Feelian vahva kannattavuus syntyi kovan kasvun ja tuotannon tehokkuuden yhteisvaikutuksesta. Fodelia Retailin liikevoitto oli 0,04 MEUR ja liikevoittomarginaali oli 1,0 % (ennustimme -0,5 %, Q1’23: -1,3 %). Fodelia Retailin tulos parantui, vaikka siihen kohdistui 0,12 MEUR verran kertaluonteisia kuluja sopeuttamistoimiin liittyen. Lisäksi Fodelia toteaa tiedotteessaan, että yhteisyritys Fodbarissa on saavutettu merkittävä käänne. Fodbarin tulos on saatu positiiviseksi käynnistysvaiheen jälkeen ja liikevaihdon kasvu jatkui edelleen Q1:llä. Konsernin Q1 nettotulos oli 0,555 MEUR eli 0,07 euroa per osake (ennustimme 0,04).
Perniön Lihan divestointi vaikuttaa ohjeistukseen
Fodelia toisti 7.2. antamansa ohjeistuksen, jonka mukaan vuonna 2024 konsernin liikevaihto on 54–58 MEUR ja liikevoittomarginaali kasvaa edellisvuoteen verrattuna (2023: 5,1 %). Yhtiö kuitenkin lisäsi, että tiistaina tiedotettu Perniön Lihan (ja Helsingin Makkaratehdas -liiketoiminnan) divestointi toteutuessaan aiheuttaa tarpeen ohjeistuksen päivittämiselle. Divestointi laskee konsernin liikevaihtoa, mutta arviomme mukaan divestoinnin vaikutus konsernin vertailukelpoiseen tulokseen on matala ja vertailukelpoiseen kannattavuusmarginaaliin vaikutus on positiivinen. Vaikka divestointi aiheuttaa kertaluonteisen myyntitappion konsernille, arvioimme divestoinnin vapauttavan piiloarvoa, kun heikosti kannattava liiketoiminta saadaan muutettua rahaksi.
Feelian vahva kasvu Q1:llä on mielestämme positiivinen signaali loppuvuottakin ajatellen ja kertoo, että yhtiön uudet asiakkuudet ja tilausjärjestelmän kautta myytävä laajempi tuotevalikoima tuovat merkittävää kasvua yhtiölle. Kasvussa on kuitenkin ajoittain nähty kvartaalikohtaista heiluntaa, joten tuloskasvuodotusten kasvattamisessa on syytä osoittaa malttia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen vuonna 2019 perustettu elintarvikeyritysten holdingyhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat valmisruokavalmistaja Feelia, snacks-tuotteita valmistava Real Snacks, Suomen vanhimpiin makkaratehtaisiin lukeutuva Perniön Liha sekä Fodbar, Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa, Salossa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 49,0 | 55,4 | 61,3 |
kasvu-% | 17,64 % | 13,17 % | 10,66 % |
EBIT (oik.) | 3,0 | 3,8 | 4,6 |
EBIT-% (oik.) | 6,06 % | 6,94 % | 7,43 % |
EPS (oik.) | 0,20 | 0,34 | 0,43 |
Osinko | 0,08 | 0,10 | 0,13 |
Osinko % | 1,45 % | 1,91 % | 2,48 % |
P/E (oik.) | 27,12 | 15,39 | 12,07 |
EV/EBITDA | 11,15 | 8,51 | 7,13 |