Henkilöstöpalvelualan liikevaihdon lasku jatkui tuntuvana maaliskuussa
Henkilöstöalan liikevaihtotiedustelun mukaan alan 20 suurimman yrityksen liikevaihto oli maaliskuussa 120 MEUR, mikä vastaa noin 13 %:n laskua vuodentakaisesta. Koko Q1:n lasku asettui siten 8 %. Kokonaismarkkinan kehitys on olennaisesti linkittynyt henkilöstövuokrauspalveluihin, jotka vastasivat noin 80 % suurimpien toimijoiden liikevaihdosta maaliskuussa. Näin ollen henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihto oli vajaa 97 MEUR. Tämä vastaa noin 15 %:n laskua vuoden takaiseen verrattuna ja koko Q1:n osalta 10 %:n laskua.
Kuukausitasolla liikevaihdon kasvu ei ole muun muassa tiettyjen kausiluonteisuustekijöiden ansiosta vakaata, kuten yllä olevasta kuvasta nähdään. Siten kasvua on mielekästä seurata pidemmällä aikavälillä, sillä mielestämme se antaa paremman kuvan kokonaismarkkinan kehityksestä. Henkilöstövuokrauspalveluiden edellisen 12 kuukauden liikevaihto oli 1 294 MEUR. Edellisen 12 kuukauden liikevaihtokertymä oli 10 % alle vuodentakaisen tason maaliskuussa ja se laski helmikuun lopun tasosta 1,3 %.
Heikot liikevaihtoluvut maaliskuulta olivat odotettuja suhdannetilanne huomioiden. Eezy julkisti Q1-lukunsa niin ikään eilen ja kommentoimme yhtiön kehitystä tarkemmin tuoreeltaan tiistain aamukatsauksessa. Kommentti on luettavissa täällä ja tuore yhtiöraporttimme Eezystä on puolestaan luettavissa täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Eezy
Eezy Oyj on työelämän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla hyvän työelämän tekijä. Eezy palvelee asiakkaitaan henkilöstövuokrauksen, yrityskulttuurimuotoilun, johtamisen kehittämisen, rekrytointien, työllistämispalveluiden, kevytyrittäjyyden ja henkilöstötutkimuksien saralla. Eezyllä on vahva tuntuma suomalaiseen työelämään, sillä se muun muassa työllistää vuosittain 25 000 henkilöä, vie läpi 1 000 organisaatioiden kehitysprojektia, analysoi 200 000 henkilöstötutkimusvastausta ja tekee 2 300 henkilöarviota. Eezyn liikevaihto oli vuonna 2022 248 MEUR, ja Eezyn osake noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 219,0 | 200,5 | 209,8 |
kasvu-% | −11,56 % | −8,46 % | 4,64 % |
EBIT (oik.) | 4,0 | 6,0 | 7,3 |
EBIT-% (oik.) | 1,84 % | 2,98 % | 3,49 % |
EPS (oik.) | 0,03 | 0,11 | 0,13 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 64,85 | 11,87 | 10,01 |
EV/EBITDA | 6,88 | 6,45 | 5,25 |