Huhtamäki päivitys - kasvutarinan kyytiin pääsee jo kohtuullisella arvostuksella
Laskemme Huhtamäen tavoitehintamme negatiivisia ennustemuutoksia heijastellen 32,00 euroon (aik. 35,00 euroa). Ennusteiden laskusta huolimatta osakkeen arvostustaso on painunut viime viikkojen kurssilaskun myötä. Siten nostamme yhtiön suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä), sillä lyhyen ajan tuotto-odotus mielestämme mahdollistaa jo yhä houkuttelevan pitkän ajan kasvutarinan tarjoavan Huhtamäen kyytiin hyppäämisen.
- Huhtamäen Q2-raportti oli raportoitujen lukujen valossa odotuksia heikompi (Q2’18 EBIT-% 8,7 % vs. ennuste 9,8 %), minkä taustalla olivat pääosin Arizonan tehtaan startti ja kohonneet jakelukulut North Americassa, valuuttakurssien arvioimaamme hieman suurempi tulosrasitus sekä yleinen kustannusinflaatio useammassa liiketoiminnassa. Vertailukelpoinen kasvu pysyi laaja-alaisesti hyvällä tasolla ja ylsi 6 %:iin Q2:lla (kehittyvät markkinat +10 %). Siten yhtiön toimintaympäristö on pysynyt kysynnän osalta suotuisana muutamia yksittäisiä markkinoita lukuun ottamatta. Tällä hetkellä haasteena on etenkin yleinen kustannusinflaatio (esim. jakelukulut, palkat). Niiden luoman marginaalipaineen siirtäminen asiakkaille on vaikeaa ja kustannusinflaation kompensoiminen vaatii tuotteen lisäarvon jatkuvaa kehittämistä ja tehostamistoimia tuotannossa, mitä yhtiö onkin jo aloittanut (Q2:lle kirjattiin myös pieniä uudelleenjärjestelykuluja). Sen sijaan raaka-ainekustannusten nousun suhteen johto ei näyttänyt olevan suuremmin huolissaan, sillä raaka-ainekulujen nousun ajamien hinnan korotusten perustelu asiakkaille on helpompaa ja yhtiö on myös suojautunut raaka-aineiden hintojen nousua vastaan myös sopimusteknisin klausuulein.
- Olemme pitäneet Huhtamäen H2:n ja lähivuosien liikevaihtoennusteet lähes muuttumattomina ja odotamme yhtiön liikevaihdon kasvavan vuosina 2018-2020 3-5 %:n (sis. jo toteutetut yrityskaupat) vuosivauhtia suotuisan kysyntätilanteen tukemana. Yhtiön lähivuosien tulosennusteitamme olemme tarkastaneet alaspäin 3-5 % odotuksiamme heikomman Q2-tuloksen jäljiltä. Odotamme kuitenkin edelleen, että Huhtamäen tulos kääntyy loppuvuoden aikana lievälle nousukäyrälle, kun vertailuluvut helpottuvat, valuuttavastatuuli heikkenee hieman, tehostustoimet laskevat kuluja ja tehdyt yrityskaupat antavat maltillista tukea tulokselle. Vuosina 2018-2020 odotamme Huhtamäen oikaistun liikevoiton kasvavan noin 6 % vuodessa ja oikaistun liikevoitto-%:n lähestyvän asteittain yhtiön yli 10 %:ssa olevan kannattavuustavoitteen alarajaa (2021:e oik. EBIT-% 9,6 %). Keskeisimpiä riskejä Huhtamäelle lähivuosille ennustamamme tuloskasvun kannalta ovat mielestämme yleisen taloussyklin käänne, valuuttakurssit ja kustannusinflaation jatkuminen. Positiivisena arvoajurina voi olla tuloskasvun lisäksi yrityskaupat, sillä yhtiö indikoi yrityskauppakohteiden arvostusten laskeneen järkeviksi ja arvioimme Huhtamäen tehneen Q2:lla kolme pientä kauppaa varsin kohtuullisilla kertoimilla. Näin ollen kauppoja on odotettavissa myös lähiaikoina ja yhtiön track-record yritysostoista on hyvä.
- Huhtamäen ennusteidemme mukaiset operatiiviset P/E-luvut vuosille 2018 ja 2019 ovat 16x ja 14x, kun taas vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat 10x ja 9x. Kertoimet ovat alle yhtiön keskipitkän ajan mediaanien. Myös suhteellisesti osake on hinnoiteltu jo lievästi verrokkiryhmän alapuolelle, vaikka Huhtamäki mielestämme ansaitsee hyvien kasvunäkymiensä ja markkina-asemansa valossa lievän preemion. Siten osakkeen tuloskasvusta ja noin 3 %:n osinkotuotosta muodostuva tuotto-odotus nousee mielestämme positiiviselle puolelle. Tuotto-odotuksen realisoitumisen kannalta käänne tuloskasvuun on kuitenkin kriittistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Huhtamäki
Huhtamäki on vuonna 1920 perustettu maailmanlaajuisesti toimiva noutoruoka ja elintarvikepakkausratkaisujen toimittaja. Huhtamäki toimittaa ratkaisujaan kuluttajille ja yrityksille ympäri maailman. Huhtamäki tarjoaa käyttötarkoituksen mukaisesti suunniteltuja pakkauksia ruoalle ja juomalle, lemmikkieläinten ruoalle sekä hygienia- ja kodinhoitotuotteille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.07.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 988,7 | 3 084,5 | 3 260,0 |
kasvu-% | 4,32 % | 3,21 % | 5,69 % |
EBIT (oik.) | 267,7 | 268,2 | 298,0 |
EBIT-% (oik.) | 8,96 % | 8,69 % | 9,14 % |
EPS (oik.) | 1,90 | 1,79 | 2,00 |
Osinko | 0,80 | 0,87 | 0,95 |
Osinko % | 2,29 % | 2,27 % | 2,48 % |
P/E (oik.) | 18,39 | 21,46 | 19,15 |
EV/EBITDA | 11,25 | 11,66 | 10,60 |