Ilkan ylimääräiselle yhtiökokoukselle ehdotus osakesarjojen yhdistämisestä
Tiivistelmä
- Ilkka Oyj:n hallitus ehdottaa osakesarjojen yhdistämistä, jossa I- ja II-sarjan osakkeet yhdistettäisiin yhdeksi osakesarjaksi, ja I-sarjan omistajille tarjottaisiin maksuton osakeanti kompensaationa äänivallan menetyksestä.
- Ehdotettu osakeanti johtaisi noin 3,3 %:n osakemäärän kasvuun, mikä aiheuttaisi II-sarjan omistajille diluutiota, mutta hallituksen mukaan ehdotus on reilu ja taloudellisesti kohtuullinen molemmille osakesarjoille.
- Osakesarjojen yhdistämisen hyväksyntä edellyttää I-sarjan osakkeiden enemmistön suostumusta, ja hallitus pitää ehdotuksen läpimenoa todennäköisenä, sillä se voi parantaa osakkeen likviditeettiä ja arvonnousun todennäköisyyttä.
- Hallitus ei nähnyt edellytyksiä laajemmalle hallintomallin uudistukselle, mutta osakesarjojen yhdistäminen voi luoda edellytyksiä hallintomallin muuttumiselle pitkällä aikavälillä.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Ilkka Oyj:n hallitus on saanut yhtiön osakesarjojen yhdistämistä koskevan selvityksen valmiiksi, jossa ehdotetaan marraskuun lopussa pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa maksutonta osakeantia suuremman äänimäärän (II-sarjan) osakesarjan omistajille. Tämä johtaisi maltilliseen osakekannan diluutioon muiden omistajien osalta, mutta nähdäksemme ehdotetun annin ehdot ovat reilut osakesarjan yhdistämisen ollessa mielestämme kriittinen tekijä yhtiön osien summan arvon purkautumiselle pitkässä juoksussa. Yhtiön hallitus myös katsoi selvityksensä myötä, ettei yhtiön hallintomallin uudistamiselle ole edellytyksiä. Tämä oli pieni pettymys, mutta osakesarjojen yhdistäminen olisi mielestämme kuitenkin kriittisempi askel Ilkan sijoitustarinassa.
Hallitus ehdottaa I-sarjan osakkeiden muuntamista ja maksutonta osakeantia
Ilkan hallitus ehdottaa odotetusti 27.11.2025 pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle yhtiön I- ja II-osakesarjojen yhdistämistä yhdeksi osakesarjaksi. Järjestelyn jälkeen kaikilla osakkeilla olisi yhtiökokouksessa yksi ääni, kun nykyisin I-sarjan osakkeella on 20 ääntä ja II-sarjan osakkeella yksi ääni. Kompensaationa äänivallan menetyksestä I-sarjan osakkeenomistajille ehdotetaan suunnattua maksutonta osakeantia. Vaihtosuhteen mukaan jokaista viittä (5) I-sarjan osaketta kohti annettaisiin yksi (1) uusi osake. Tämä tarkoittaa, että I-sarjan osakkeenomistajat saisivat 20 %:n lisäyksen osakemääräänsä.
Diluutiosta huolimatta vaihtosuhde on mielestämme reilu
Kokonaisuudessaan tämä johtaisi laskelmiemme mukaan noin 3,3 %:n osakemäärän kasvuun. II-sarjan omistajille tämä on puhdasta diluutiota, sillä kyseessä on maksuton osakeanti. Mielestämme ehdotus on kuitenkin kaikkien omistajien kannalta reilu. Diluutiosta kärsivien II-sarjan omistajien suhteellinen äänivalta kasvaa, ja edellytykset osien summan arvon purkautumiselle kasvaa pidemmällä aikavälillä. I-sarjan omistajat sen sijaan saavat varsin mukavan lisäyksen osakemääräänsä. Preemio on mielestämme perusteltu, sillä suuremmalla äänimäärällä on mielestämme ollut arvoa Ilkan tapauksessa. Tästä viestii myös eri osakesarjojen eri hintataso pörssissä. Yhtiön hallitus on saanut myös Danske Bankilta kohtuullisuuslausunnon (fairness opinion), jonka mukaan ehdotus on taloudellisesti kohtuullinen molempien osakesarjojen omistajille.
Pidämme ehdotuksen läpimenoa todennäköisenä
Ehdotus ei tullut yllätyksenä, sillä yhtiö on aiemmin ilmoittanut selvittävänsä osakesarjojen yhdistämistä. Ehdotettu suunnattu maksuton osakeanti oli myös varsin odotettu menetelmä. Jotta osakesarjojen yhdistyminen voi tulla hyväksytyksi, edellyttää se I-sarjan osakkeiden enemmistön suostumusta. Arviomme mukaan osakesarjojen yhdistämisen hyväksynnällä on hyvät edellytykset, sillä oletamme, että suurimmilta I-sarjan omistajilta on tiedusteltu asiaa etukäteen ja I-sarjan omistajat saisivat hyvän lisäyksen osakepottiinsa. Luonnollisesti myös osien summan arvon purkautumisen ja osakkeen arvonnousun todennäköisyyden kasvu osaltaan pitäisi toimia houkuttimena.
Ilkan hallintoneuvosto kutsui ylimääräisen yhtiökokouksen koolle 27.11.2025, jolloin ehdotuksesta äänestetään. Hallituksen ehdotukset kokonaisuudessaan tullaan sisällyttämään yhtiökokouskutsuun, joka julkaistaan viimeistään 3.11.2025 mennessä.
Hallituksen selvityksen mukaan laajemmalle hallintomallin uudistukselle ei tässä yhteydessä nähty edellytyksiä. Tämä oli meille pienimuotoinen pettymys, sillä näin yhtiön poikkeuksellisen yhtiöjärjestyksen muuttaminen jäi osittain puolitiehen ja omistajien (yhtiökokouksen) ja hallituksen välille jäi vielä yksi päätöksentekoa monimutkaistava elin. Osakesarjan yhdistyminen voi kuitenkin mielestämme luoda edellytykset hallintomallin muuttumiselle pidemmällä aikavälillä. Siten osakesarjojen yhdistäminen olisi tärkeä ensimmäinen askel yhtiön poikkeuksellisen yhtiöjärjestyksen muuttumiselle, sillä se selkeyttää yhtiön omistus- ja äänivaltarakennetta. Sillä on myös mahdollisuus parantaa osakkeen likviditeettiä. Lisäksi yhden osakesarjan rakenne tekee yhtiöstä läpinäkyvämmän ja potentiaalisesti myös houkuttelevamman yritysjärjestelykohteen, mikä voisi itsessään toimia katalyyttinä arvon purkautumiselle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
