Incap: Pönkkä pitää ja keppi lentää
Incapin eilen antama positiivinen tulosvaroitus laski loppuvuoden tuloskehitykseen liittynyttä riskitasoa, minkä lisäksi viimeaikainen uutisvirta (mm. koronarokote) on piirun verran hälventänyt myös ensi vuoteen liitännäisiä epävarmuuksia. Tätä kokonaisuutta mukaillen olemme tehneet lähivuosien ennusteisiimme nostoja, joiden perässä tarkistamme tavoitehintamme 19,00 euroon (aik. 17,50 euroa). Toistamme lisää-suosituksemme, sillä priimakunnossa oleva yhtiö ei ole kallis ja mielestämme seuraavan 12 kuukauden tuotto-odotus on riskiprofiiliin suhteutettuna yhä riittävällä tasolla. Pidemmälle katsottaessa Incapin arvonluontipotentiaalia puolestaan tukee osakeannin myötä kasvava taloudellinen liikkumatila ja sen kasvustrategian yritysostohaaralle tarjoamat työkalut.
Intia nostetun tulosohjeistuksen työmiehenä
Incap antoi eilen positiivisen tulosvaroituksen loppuvuoden kohentuneen näkyvyyden seurauksena. Yhtiö odottaa nyt, että vuoden 2020 liikevaihto kasvaa huomattavasti vuoden 2019 tasosta ja liikevoitto vuonna 2020 on suurempi kuin vuonna 2019 (aik. suunnilleen edellisvuoden tasolla) edellyttäen, ettei pandemiatilanteessa, valuuttakursseissa tai komponenttien saatavuudessa tapahdu merkittäviä negatiivisia muutoksia. Yhtiön tarkempien kommenttien mukaan nostetun tulosohjeistuksen juurisyy löytyy Intian tuotantolaitosten hyvästä kehityksestä. Käsityksemme mukaan Incap on kyennyt purkamaan Intian tuotantoyksiköiden noin kuukauden mittaisista täyssuluista aiheutuneet jättämät täysin suunnitelmien mukaisesti, minkä lisäksi vauhtia hyvälle kehitykselle on antanut tiettyjen nykyasiakkaiden odotuksia pirteämmin kehittynyt kysyntä. Erityisesti asiakaskysynnän suotuisa kehittyminen on vallinneet olosuhteet huomioiden huojentava lisätieto ja se vahvistaa käsitystämme sekä Incapin oman kilpailukyvyn purevuudesta että asiakasportfolion laadusta.
Lähivuosien kasvu- ja tulosennusteissa nostoja
Tulosvaroituksen myötä nostimme lähivuosien ennusteitamme. Tänä vuonna odotamme Incapin liikevaihdon kasvavan AWS:n hankinnan vetämänä 46 % 103 MEUR:oon ja raportoidun liikevoiton kohoavan 10,7 MEUR:oon H2:lla hyvään juoksurytmiin kirivän tekemisen paikatessa koronapandemian alkuvuoteen aiheuttamia vaikutuksia ja siten takamatkalle jäänyttä tulostasoa. Ensi vuonna odotamme normalisoituvassa toimintaympäristössä yhtiöltä puhdasta operatiivista suoritusta ja näkyvämpää paluuta takaisin kannattavan kasvun kantaan. Keskeisimpinä ensi vuoden tulosajureina näemme AWS:n alkuvuodelle tuoman epäorgaanisen tuen, koronakuopasta elpyvät orgaaniset toimitusvirrat sekä ketterän ja joustavan toimintamallin takaaman perustehokkuuden. Pääriskit linkittyvät puolestaan kroonisesti lyhyen näkyvyyden ja kysyntäkuvan kehityksen parivaljakkoon.
Osake ei ole kallis ja tuotto/riski-suhde on riittävä
Ennusteidemme mukaiset P/E-luvut vuosille 2020 ja 2021 ovat 13x ja 11x, kun taas EV/EBITDA-kertoimet ovat 7x ja 6x. Absoluuttiset kertoimet eivät ole korkeita ja ne painottuvat yhtiölle hyväksymämme kerroinhaarukan sisään ja ne ovat myös Incapin historiallisten mediaanitasojen tienoilla. Mielestämme kertoimissa onkin nykytasoilta pientä nousuvaraa, kun huomioidaan AWS:n hankinnan myötä laskenut kokonaisriskitaso sekä sisukkuutensa osoittanut ja hyvän peruskannattavuuden taustalla oleva suorituskyky. Tämä nousuvara, odottamamme tuloskasvu sekä pieni osinko pitää osakkeen tuotto-odotuksen riskeihin nähden riittävänä, emmekä näe perusteita poistua sekä operatiivisesti että strategisesti oikeaan suuntaan puksuttavan sijoittajatarinan kyydistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Incap
Incap on vuonna 1982 perustettu kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille Incap tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Yhtiö on keskittynyt pääosin korkean teknologian teollisuuselektroniikan osa- ja kokonaissovelluksien valmistamiseen. Tyypillisiä teollisuuselektroniikan loppusovelluksia ovat mm. muuntajat, invertterit, mittaus- ja luentainstrumentit sekä erilaiset automaatiosovellukset.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 71,0 | 103,4 | 113,6 |
kasvu-% | 20,5 % | 45,6 % | 9,9 % |
EBIT (oik.) | 10,1 | 11,2 | 12,7 |
EBIT-% (oik.) | 14,2 % | 10,8 % | 11,2 % |
EPS (oik.) | 0,29 | 0,27 | 0,32 |
Osinko | 0,00 | 0,06 | 0,07 |
Osinko % | 0,5 % | 0,6 % | |
P/E (oik.) | 11,76 | 43,28 | 36,22 |
EV/EBITDA | 6,39 | 24,80 | 20,64 |
