Ensimmäisiä NEVI-tukia myönnetään jo Yhdysvalloissa. Kempowerin kasvusuunnitelmien kannalta olisi kriittistä saada tuotanto ja jakelu vauhtiin, jotta yhtiö pääsisi kiinni julkisiin tukiin mahdollisimman pian. Nostamme esiin Kempowerin näkökulmasta positiivisena seikkana, että tukiohjelman ensimmäisten kierrosten perusteella tuet vahvistavat Kempowerille potentiaalisten asiakkaiden asemaa ja laskevat Teslan markkinaosuutta.
Ensimmäisen kierroksen tuensaajat valittu 5 osavaltiossa
NEVI (National Electric Vehicle Infrastructure) -tukien tarkoituksena on kiihdyttää sähköajoneuvojen julkisen latausverkoston rakentamista Yhdysvalloissa. 5 miljardin dollarin (USD) tukipotti tullaan jakamaan vuosien 2023-26 aikana osavaltioiden kautta. Jo viisi osavaltiota ovat julkistaneet ehdolliset tulokset ensimmäisen NEVI-kierroksen tuensaajien osalta ja lisäksi tukien hakuaika on käynnissä noin kymmenessä osavaltiossa. Esimerkiksi Pennsylvaniassa ja Coloradossa ensimmäisen kierroksen tuet vastaavat noin 20-30 % koko tukijakson aikana myönnettävistä rahoista. Kempowerin osuus aikaisen vaiheen tukirahoista jäänee oletettavasti matalaksi. Emme ole vielä löytäneet tukipäätöksistä mainintaa Kempowerista tai asiakkaista, joiden nimen osaisimme yhdistää Kempoweriin. Tuotannon aloitus Kempowerin uudella tehtaalla Pohjois-Carolinassa loppuvuonna 2023 tulisi tukea yhtiön kykyä palvella Pohjois-Amerikan asiakkaita ja siten päästä vahvemmin kiinni tukirahoihin viimeistään seuraavilla kierroksilla tai mahdollisesti jo ensimmäisellä kierroksella niissä osavaltioissa, joissa tukipäätöksiä on vielä tekemättä.
Teslan osuus tuista näyttäisi jäävän suhteellisen matalaksi
Ensimmäisten tukikierrosten alustavien tulosten tarkasteleminen osoittaa, että tukia jaetaan suhteellisen monipuoliselle joukolle toimijoita, mikä todennäköisesti tarkoittaa Teslan markkinaosuuksien laskevan. Teslalla on markkinalla ennestään noin 60 % markkinaosuus DC-latauspisteistä (2022) ja Kempowerin kasvun kannalta olisi oleellista, että muutkin latausoperaattorit saisivat jalansijaa Yhdysvalloissa. Pennsylvaniassa Teslan osuus projekteista oli 22 % ja Coloradossa 28 %. Dollarimääräisesti tarkasteltuna Teslan osuus oli Pennsylvaniassa vain 8 %. Ohiossa yhtiö ei ollut lainkaan tuensaajien joukossa. Alustavat tulokset siis tukevat hypoteesiamme, jonka mukaan NEVI-ohjelma avaa kilpailua Yhdysvalloissa ja laajentaa Kempowerin potentiaalista asiakaskuntaa. Euroopassa Teslan osuus DC-latauspisteistä on selvästi matalampi – arviomme mukaan noin 20 %.
Lähde: Alternative Fuels Data Center
Moni toimija perusti tehtaan Yhdysvaltoihin NEVI-tukien innoittamana
Kempower ei suinkaan ole ainoa toimija, joka päätti investoida Yhdysvaltojen tuotantoon NEVI-ohjelman myötä. Ainakin Siemens, ABB eMobility, Tritium, Alpitronic ja Delta ovat investoineet Yhdysvaltoihin viime vuosina enemmän tai vähemmän NEVI-ohjelman ansiosta. Käytännössä Pohjois-Amerikan markkinaosuudet tullaan jakamaan lähivuosina ja kilpailussa menestyminen edellyttää osuutta NEVI-tukipotista, mikä puolestaan edellyttää paikallista kokoonpanoa Yhdysvalloissa. Toimituskyvyn merkitys korostuu kilpailutekijänä NEVI-ohjelman ensimmäisinä vuosina. Mm. Tritium vietti tehtaansa avajaisia jo vuoden 2022 lopulla ja on nyt hyvässä vauhdissa keräämässä tukidollareita. Myös mm. ABB eMobility, Delta ja SK Signet ovat päässeet kiinni ensimmäisiin alustaviin tukiin. Pidämme Kempoweria kuitenkin tuotteiden ja teknologian osalta vahvana toimijana, jolla on edellytykset ottaa osuutensa USA:n markkinasta kunhan tuotanto ja jakelu vain saadaan vauhtiin. Olemme ennustaneet Kempowerin liikevaihdoksi Pohjois-Amerikassa 15 MEUR kuluvana vuonna, 83 MEUR vuonna 2024 ja 141 MEUR vuonna 2025.