Kempower: Organisaatiorakenne uudistuu strategiapäivityksen alla
Tiivistelmä
- Kempower uudistaa globaalin johtoryhmänsä ja organisaatiorakenteensa vauhdittaakseen kasvua ja innovointia osana uutta strategiaansa.
- Organisaatiouudistuksessa perustetaan uusi teknologiajohtajan rooli ja vahvistetaan ohjelmisto- ja palveluliiketoiminnan roolitusta.
- Yhtiö esittelee päivitetyn strategiansa vuoden 2026 toisella neljänneksellä, ja taloudellisia tavoitteita saatetaan päivittää markkinatilanteen mukaan.
- Kempowerilla on hyvät mahdollisuudet parantaa kannattavuutta ja tulosta, sillä uusasiakashankinta on tuottanut tuloksia ja käyttämätöntä tuotantokapasiteettia on runsaasti.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Kempower tiedotti tiistaina uudistavansa yhtiön globaalia johtoryhmää ja organisaatiorakennetta tavoitteenaan vauhdittaa kasvua ja innovointia. Muutos on osa yhtiön uuden strategian toimeenpanoa, jota yhtiö tulee esittelemään uudehkon toimitusjohtajan Bhasker Kaushalin johdolla CMD:llä vuoden 2026 Q2:lla. Muutoksilla vahvistetaan valittuja strategisia alueita kuten teknologian kehittämistä, ohjelmistoja ja palveluliiketoimintaa. Kyse on enemmän evoluutiosta kuin revoluutiosta, sillä muutokset rakentuvat johtoryhmän aiemman rungon ympärille. Näemme uudelleenorganisoinnin loogisena askeleena nopeasti kehittyvälle ja kansainvälistyvälle yhtiölle.
Teknologialle, ohjelmistoille ja palveluille roolit johtoryhmään
Kempowerin tiedotteen mukaan organisaatiouudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa rakennetta ja nopeuttaa päätöksentekoa. Globaaliin johtoryhmään perustetaan uusi teknologiajohtajan (CTO) rooli, jonka vastuulle keskitetään T&K-toiminta ja kokonaisvaltainen tuotekehitys. Operatiivinen johtaja Sanna Otava hoitaa tehtävää väliaikaisesti rekrytointiprosessin aikana.
Yhtiö vahvistaa myös ohjelmistoliiketoiminnan roolitusta nimittämällä Pohjois-Amerikan toiminnoista vastaavan Monil Malhotran myös digitaalisista ratkaisuista vastaavaksi johtajaksi nykyisen tehtävän ohella. Digitaalinen liiketoiminta on arviomme mukaan yksi yhtiön uuden strategian fokusalueista. Yhtiö on viime aikoina pyrkinyt laajentamaan Chargeye-ohjelmiston myyntiä myös muiden kuin itse valmistamiensa laitteiden käyttäjille.
Palveluliiketoiminnan osalta aiemmin tiedotettu Katri Piirtolan nimitys palveluista ja jälkimarkkinoista vastaavaksi johtajaksi astuu voimaan toukokuussa 2026 ja hän myös liittyy johtoryhmään. Palveluiden ja varaosien saatavuuden merkitys liiketoiminnassa korostuu osin asiakkaidenkin toiveesta. Palvelut voisivat mahdollistaa Kempowerille liiketoiminnan laajentamista ja hajauttamista. Laitemyynnin osuus liikevaihdosta on nimittäin toistaiseksi ollut erittäin hallitseva.
Edellä mainittujen muutosten lisäksi aiemmin markkinointijohtajana toiminut Jussi Vanhanen nimitetään tuotejohtajaksi (CPO), jolloin hänen vastuulleen siirtyvät tuotestrategian ja -hallinnan lisäksi markkinointi ja viestintä. Muutosten myötä Kempowerin johtoryhmään kuuluu 8 jäsentä. Organisaatiomuutokset astuvat voimaan pääosin 1. helmikuuta 2026.
Strategiapäivitys luvassa toisella vuosineljänneksellä
Kempower tulee esittelemään päivitettyä strategiaa vuoden 2026 toisella neljänneksellä järjestettävässä pääomamarkkinapäivässä. Yhtiö tulee todennäköisesti päivittämään myös taloudellisia tavoitteita uuden strategian myötä. Nykyiset tavoitteet ovat etenkin liikevaihdon kasvun osalta erittäin korkeat ja näemme mahdollisena että kasvutavoitteita joudutaan viivästyttämään tai laskemaan laturimarkkinan viime vuosien kehityksen valossa. Näemme yhtiöllä kuitenkin hyvät mahdollisuudet parantaa kannattavuutta ja tulosta lähivuosina, sillä uusasiakashankinta tuottaa tuloksia useilla maantieteillä. Yhtiöllä on runsaasti käyttämätöntä tuotantokapasiteettia, minkä tulisi mahdollistaa hyvä skaalautuvuus kannattavuudessa kasvun edetessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
