Kempowerin kasvustrategia etenee hyvin ja samalla liikenteen sähköistymistrendi voimistuu entisestään, minkä ansiosta teimme tasokorotuksen ennusteisiimme. Nostamme suosituksen tasolle lisää (aik. vähennä) tavoitehinnalla 52 euroa (aik. 43).
Laajentumisstrategiassa edistysaskelia
Laajentumisstrategia on jälleen ottanut pieniä edistysaskelia Q3:n aikana. Kempowerin päätuotteelle myönnettiin elokuun lopussa Eichrecht-sertifikaatti, joka mahdollistaa tuotteiden myynnin julkisille latausasemillle Saksassa, joka on Euroopan suurin yksittäinen automarkkina (19 % EU:n rekisteröidyistä autoista). Yhtiö on myös ohjeistanut aloittavansa tuotannon Yhdysvaltojen tehtaallaan vuoden 2023 loppuun mennessä. Vaikka tehdas ei vielä tuo merkittävää liikevaihtoa kuluvalle vuodelle, niin projekti näyttäisi etenevän hyvin ja toteutuvan odotusten mukaisesti.
Nostamme kasvuennusteita etenkin pitkän aikavälin osalta, markkinanäkymien tukemana
Liikenteen sähköistymistrendi kehittyy vahvasti, sillä autojen hinnat laskevat nopeasti mm. Teslan hinnanlaskujen ja edullisten kiinalaisautojen esiinmarssin vetämänä. Emme ole myöskään havainneet heikentymistä latausoperaattorien investointihaluissa kohonneista koroista huolimatta. Siksi korotamme oletuksiamme Kempowerin pitkän aikavälin kasvun osalta. Vuosien 2023-25 liikevaihtoennustemme nousevat vain 2-6 %, mutta vuoden 2027 liikevaihto ja -voitto peräti 20 % (EBIT-% oletukset ennallaan). Aikaisemmat oletuksemme markkinan kasvuvauhdin hiljentymisestä muutaman vahvan kasvuvuoden jälkeen ovat nyt mielestämme liian varovaiset ottaen lisäksi huomioon mm. raskaan liikenteen sähköistymisen aiheuttaman investointiaallon, joka tulee viiveellä suhteessa henkilöautojen latausinvestointeihin. Ennustamme Kempowerin markkinaosuuden nousevan kuluvana vuonna Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla yhteensä 13 %:iin (2022: 7 %) ja 14 %:iin vuonna 2024. Vuoden 2030 liikevaihtoennusteemme (1310 MEUR) vastaisi Euroopan ja Pohjois-Amerikan DC-latausmarkkinan kasvavan yhteensä noin 9 miljardiin euroon, mikäli olettaisi Kempowerin markkinaosuuden pysyvän 14 %:ssa. Tämä skenaario olisi yhä selvästi alle Kempowerin CMD:llä arvioiman 14 miljardin euron kohdemarkkinan vuodelle 2030, joten yhtiön hahmotteleman markkinakasvun toteutuminen aiheuttaisi edelleen nousupainetta kasvuennusteisiimme.
Markkina saattaa aliarvioida kannattavuuden skaalautumista
Kempower on voimakkaasti kasvavan toimialan teknologisesti vahvimpia ja kannattavimpia yhtiöitä, minkä lisäksi se myös voittaa selvästi markkinaosuutta kilpailijoiltaan. Vuosien 2026-27 ennusteillamme arvostus laskee jopa edulliseksi (EV/EBIT 2026e: 15x, 2027e: 12x). Teknologisen kilpailun merkittävä kiristyminen tai Kempowerin tuotteiden kopiointi eivät ole uhkakuvista huolimatta vielä toteutuneet, joten markkinaosuuksien voittaminen jatkunee lähivuodet. Pitkän aikavälin markkinakasvu tarjoaa tukea, vaikka kilpailutilanne kiristyisikin hieman. Odotamme yhtiön kannattavuuden skaalautuvan konsensusennusteita nopeammin (2024-25 EBIT-ennusteemme 12-26 % Varan konsensusta korkeammat), minkä toteutuminen toimisi kurssiajurina osakkeelle. Yhdysvaltojen kasvupyrkimyksiin sisältyy yhä epävarmuustekijöitä ja markkinan kasvun ennustaminen on voimakkaan muutoksen keskellä haastavaa. Olemme kuitenkin hetkellisen epäröinnin jälkeen jälleen valmiita hyppäämään kasvukelkkaan mukaan, sillä markkinan kasvu voi yhä yllättää myös positiiviseen suuntaan. Emme pidä mahdottomuutena, että yhtiö voisi joutua antamaan kasvun osalta positiivisen tulosvaroituksen vielä kuluvan vuoden osalta (liikevaihtoennusteemme 300 MEUR, ohjeistus 280-310 MEUR).