Keskon laajentuminen Tanskaan sai viimeisen sinettinsä
Kesko tiedotti keskiviikkona saattaneensa rautakauppa Davidsen -yritysostonsa maaliin. Viranomaiset hyväksyivät kaupan 5. tammikuuta ja Davidsen konsolidoidaan osaksi Keskon raportointia 1. helmikuuta alkaen. Kaupalla ei ole välitöntä vaikutusta näkemykseemme Keskosta sijoituskohteena, sillä sen tuoma tulosvaikutus jää arvioidemme mukaan 1–2 %:n tuntumaan vuosina 2024–25. Pitkällä aikavälillä Davidsen tarjoaa kuitenkin Keskolle alustan laajentaa yritysostovetoista kasvustrategiaansa Tanskan sisällä. Sisällytämme yrityskaupan ennusteisiimme viimeistään Q1-ennakkokommentin yhteydessä. Olemme aiemmin kommentoineet yrityskauppaa täällä.
Davidsenin viimeaikainen kehitys Keskon rautakaupan mukaista
Tiedotteen yhteydessä Kesko kertoi Davidsenin liikevaihdon ja liikevoiton laskeneen vuoden 2023 aikana. Tämä oli odotettavissa heikon rakennusmarkkinan sekä yhtiön yritysoston yhteydessä annettujen kommenttien perusteella. Davidsenin liikevaihto laski 24 % noin 430 MEUR:oon (Keskon rautakauppa 2023: -20 %). Laskua pitkälti selittää laskenut kysyntä, mutta samaan aikaan Davidsen oli irtautunut yhdestä suuresta asiakkuudesta käsityksemme mukaan strategisista syistä. Liikevoitto-% (pl. IFRS16) laski vuoden 2022 4,1 %:sta vuonna 2023 1,6 %:iin. Keskon rautakauppa teki vuonna 2023 3,4 %:n kannattavuuden ja uskommekin Keskon omaavan kyvyt parantaa Davidsenin kulutehokkuutta jo vuonna 2024.
Vuoden 2023 luvuilla kaupan arvostus vaikuttaa melko kalliilta EV/EBIT-kertoimen ollessa 27x (vrt. 2022 luvuilla 8x). Uskomme kuitenkin kannattavuuden kääntyvän kohti 4 %:n tasoa markkinan heräämisen myötä, mikä korjaa kaupan arvostusta hyväksyttäville tasoille. Tämän lisäksi Davidsen saa Keskon kautta synergiahyötyjä esimerkiksi hankinnan, private label-tuotteiden ja operatiivisen tehokkuuden muodossa. Arviomme mukaan Davidsenista maksettu arvostustaso vajoaa Keskon nykyisen noin 15x EV/EBIT-kertoimen alle vuosina 2025–26.
Kaupasta syntyy kulukirjaus H1:lle
Yritysostojen yhteydessä toisesta yrityksestä maksettu hankintahinta tulee kirjata eri tase-erille kuten varastoihin, koneisiin ja kalustoon ja aineettomiin omaisuuseriin. Yritysoston yhteydessä varastot kirjataan käypään arvoon, eikä kirjanpitoarvoon. Davidsenin vaihto-omaisuuden arvostamisella käypään arvoon syntyy Keskon arvioiden mukaan noin 4 MEUR:n negatiivinen tulosvaikutus, joka kirjataan H1:n aikana. Arviomme mukaan Kesko kirjaa negatiivisen vaikutuksen vertailukelpoisuuteen vaikuttamattomana eränä, joka ei tällöin vaikuta yhtiön oikaistuun kannattavuuteen tai tulosohjeistukseen. Kirjaus on myös ei-kassavirtavaikutteinen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.01.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 783,9 | 11 793,8 | 12 694,5 |
kasvu-% | −0,2 % | 0,1 % | 7,6 % |
EBIT (oik.) | 710,4 | 668,1 | 747,3 |
EBIT-% (oik.) | 6,0 % | 5,7 % | 5,9 % |
EPS (oik.) | 1,28 | 1,15 | 1,30 |
Osinko | 1,00 | 0,80 | 0,98 |
Osinko % | 5,6 % | 4,2 % | 5,1 % |
P/E (oik.) | 13,97 | 16,63 | 14,71 |
EV/EBITDA | 7,87 | 8,36 | 7,79 |
