Lindex Group: Ruotsin vaatemarkkinalla hyvä heinäkuu
Ruotsin vaatemarkkinan kehitys

Lähde: Svensk Handel *Inderesin arvio
Ruotsin vaatemarkkinan heinäkuun myyntiluvut julkistettiin tänä aamuna. Myynti nousi Svensk Handelin mukaan 4 % viime vuodesta. Heinäkuu on tosin alennusmyyntivetoinen, mutta kasvuluku on silti positiivista. Markkina on arviomme mukaan myös koko vuoden osalta lievässä kasvussa.
Ruotsi on yli puolet Lindex-ketjun myynnistä
Ruotsi on Lindexin suurin markkina ja tekee yli puolet Lindex-ketjun (ei siis koko konsernin, jonka nimi on myös Lindex) myynnistä. Meidän ennusteemme Lindex-segmentin Q3’25 liikevaihdolle on noin 3 %:n kasvu paikallisissa valuutoissa. Yhtiö kertoi Q2-tuloksen yhteydessä odottavansa kysynnän piristyvän loppuvuonna. Heinäkuun kehitys oli siten ennusteidemme mukaista. Ruotsin ja Norjan kruunujen kehitys, jotka ovat yhteensä noin 70 % Lindex-segmentin myynnistä, vaikuttavat myös Lindexin lukuihin. Valuuttakurssivaikutus on näillä näkymin lievästi positiivinen loppuvuonna. Koko konsernille Lindex on ohjeistanut 0-4 %:n kasvua paikallisissa valuutoissa tänä vuonna, kun H1 kehitys oli vielä -1 %.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
