Loihde raportoi aamulla Q2-tuloksensa, joka oli liikevaihdon osalta linjassa, mutta tuloksen osalta taas jäi ennusteistamme. Turvaliiketoiminta jatkoi hyvää kehitystä yrityskauppojen ja orgaanisen kasvun ajamana, mutta digitaalinen kehittäminen jatkoi vaisua kehitystä erittäin vaikeassa markkinatilanteessa. Kannattavuutta painoivat erityisesti digikehityksen matalat laskutusasteet, turvaliiketoiminnan kertaluonteiset ERP-haasteet ja inflaatiopaineet. Yhtiön tulosohjeistukseen kohdistuu painetta erittäin vaikeassa markkinaympäristössä. Kevyt tulosvaroitus ei olisi mielestämme erityisen dramaattinen nykyisellä arvostustasolla, mikäli yhtiö onnistuu H2:n vahvassa kannattavuusparannuksessa markkinatilanteesta ja alkuvuoden haasteista huolimatta. Yhtiön tulosinfoa voi seurata klo 11 alkaen täällä.
Turvaliiketoiminnassa vakuuttavaa etenemistä, digitaalisen kehittämisen haasteet jatkuivat
Loihteen Q2-liikevaihto kasvoi Turvakolmio-, Onrego- ja Hämeen Lukko -kauppojen tuella rivakasti 34,2 MEUR:oon ennusteemme mukaisesti. Orgaanisesti liikevaihto oli odotustemme mukaisesti edellisvuoden tasolla. Turvaliiketoiminta jatkoi hyvää kehitystä (orgaaninen kasvu +6 % vs. Inderes ennuste +4 %). Digitaalinen kehittäminen taas kehittyi arviotamme vielä hieman heikommin ja laski arviomme mukaan orgaanisesti 12–13 % (Inderes ennuste -9 %). Digikehityksen markkinaympäristö oli erittäin vaikea ja myös hintakilpailu roihahti liekkeihin keväällä. Vaikeasta tilanteesta kertoo myös yhtiön hiljattainen liikevaihto-ohjeistuksen lasku, josta kommenttimme on luettavissa tästä. Turvaliiketoiminnassa yhtiö kommentoi onnistuneensa sekä turvateknologiassa että kyberturvassa. Yhtiön kommenttien perusteella turvaliiketoiminnan markkinanäkymä on yhä kokonaisuutena hyvä, vaikka uudisrakentamisen hiipumisella on ollut negatiivinen vaikutus, jonka odotetaan jatkuvan loppuvuonna sekä todennäköisesti arviomme mukaan myös ensi vuonna. Digikehityksessä odotetusti räätälöity ohjelmistokehitys kehittyi heikosti, mutta yhtiön mukaan pilveen liittyvä konsultointi ja hallitut pilvipalvelut jatkoivat kasvua. Yhtiö myös kommentoi sille merkittävän data & analytiikan kysynnän hieman piristyneen, mutta kokonaisuutena kysyntätilanne säilyy epävarmana loppuvuoden.
Kannattavuus jäi odotuksistamme
Oikaistu EBITA laski -0,8 MEUR:oon tai -2,2 %:iin liikevaihdosta (Q2’23: 2,7 %), mikä jäi vielä selkeästi meidän matalasta odotuksestamme. Painetta kannattavuuteen aiheuttivat erityisesti digikehityksen matalat laskutusasteet, turvaliiketoiminnan kertaluonteiset ERP-haasteet ja inflaatiopaineet. Yhtiö otti ymmärryksemme mukaan valtaosan kertaluonteisista TES-korotuksista sisään Q2:lla. Yhtiö on myös kommentoi vastanneensa vaikeaan markkinatilanteeseen kustannussäästötoimenpiteillä, joiden vaikutuksen tulisi näkyä H2:lla. Näitä ovat arviomme mukaan vaihtuvuuden läpi päästäminen ja pienen mittakaavan lomautukset, jotka koskevat erityisesti digikehitystä. Näemme yhä kausiluontoisesti vahvemmalla H2:lla eväät selkeästi alkuvuotta parempaan kannattavuuteen. Arvioimme erityisesti digitaalisessa kehityksessä olevan edellytykset parempaan kannattavuuteen laskutusasteiden nousulla, kunhan kysyntätilanne ei entisestään huonone.
Tulosohjeistus paineessa erittäin vaikeassa markkinaympäristössä
Yhtiön oikaistu käyttökate oli 0,9 MEUR ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja yhtiö ohjeistaa oikaistun käyttökatteen olevan yli 10,3 MEUR. Näin H2:lla yhtiön tulisi tehdä vähintään 9,4 MEUR käyttökatetta saavuttaakseen ohjeistuksensa. Nykyisellä liikevaihtoennusteellamme tämä vastaisi noin 13 %:n EBITA-marginaalia (H2’22: 8,5 %), mikä olisi todella vahva taso nykyisessä erittäin vaikeassa markkinaympäristössä, erityisesti digitaalisessa kehittämisessä. Yhtiö toisaalta toisti tulosohjeistuksensa, mikä lisää luottoamme vahvaan kannattavuusparannukseen H2:lla, mutta alkuvuosi on jättänyt mielestämme liian paljon kirittävää. Nykyiset ennusteemme ja Q2-tulos summaisivat 8,4 MEUR oikaistuun käyttökatteeseen. Kevyt tulosvaroitus ei kuitenkaan olisi mielestämme erityisen dramaattinen nykyisellä arvostustasolla, mikäli yhtiö onnistuu toisella vuosipuoliskolla vahvassa kannattavuusparannuksessa, erityisesti kun huomioidaan erittäin vaikea markkinatilanne ja alkuvuoden kertaluonteiset haasteet.
Ennusteisiimme kohdistuu jonkin verran laskupainetta odotuksia heikomman Q2:n ja aiemman digikehityksen liikevaihto-ohjeistuksen alentamisen ajamana.