Mandatum irtaantuu Saxo Bankista
Mandatum tiedotti myyvänsä kaikki omistamansa Saxo Bankin osakkeet noin 319 MEUR:lla. Kauppa ei tullut yllätyksenä, sillä Mandatum on listautumisestaan asti toitottanut pyrkivänsä irtaantumaan ei-strategisista PE-sijoituksistaan. Saxon osakkeet ovat peruja osittaisjakautumisesta, jonka yhteydessä Mandatum osti nämä Sammolta.
Kauppahinta vastasi odotuksia
Saxo Bankin osakkeiden arvo Mandatumin taseessa on 302 MEUR, joten yhtiö odottaa kirjaavansa kaupasta Q1:lle vähäisen arvonkorotuksen järjestelykustannusten jälkeen. Kauppa on ehdollinen tavanomaisille viranomaishyväksynnöille ja sen odotetaan tapahtuvan vuoden 2025 loppuun mennessä. Kaupan toteutumisen jälkeen Mandatum maksaa pois 200 MEUR:n pankkilainan, joka nostettiin alun perin Saxon osakkeiden rahoittamiseksi.
Tulosennusteisiimme kaupalla tulee olemaan pieniä vaikutuksia, sillä olimme arvioineet Saxosta irtaantumisen tapahtuvan vasta ensi vuoden aikana. Kauppahinta vastasi kuitenkin karkeasti odotuksia, joten näkemykseemme yhtiöstä tiedotteella ei ole olennaista vaikutusta.
Taseen ylipääomitus kasvaa jälleen
Mandatumin vakavaraisuus nousee kaupan myötä selvästi, sillä yhtiö arvioi, että sen vakavaraisuussuhde olisi noussut 242 %:iin raportoidusta 210 %:sta, mikäli kauppa olisi toteutettu viime vuoden loppuun mennessä. Näin ollen Mandatumilla on taseessaan jälleen reilusti ylimääräistä pääomaa, jota odotamme sen jakavan omistajilleen ensisijaisesti osinkoina. Peli taseen purun osalta avattiinkin tilinpäätöstiedotteen yhteydessä, kun yhtiö esitti jakavansa osinkoa päättyneeltä tilikaudelta selvästi yli tuloskertymän. Toimitusjohtaja avasi voitonjaon logiikkaa tarkemmin Q4-tuloshaastattelussamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Mandatum
Mandatum toimii finanssisektorilla. Yritys tarjoaa erilaisia rahoituspalveluita sekä yksityisille säästäjille että yritysasiakkaille. Valikoima on laaja ja sisältää pääosin pääoma- ja varainhoidon, säästämisen ja sijoittamisen, palkkiot ja palkkiot, eläkejärjestelyt ja henkilökohtaisen riskivakuutuksen. Suurimmat toiminnot sijaitsevat Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.02.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 153,0 | 175,0 | 189,2 |
kasvu-% | 13,3 % | 14,4 % | 8,1 % |
EBIT (oik.) | 202,9 | 192,4 | 179,0 |
EBIT-% (oik.) | 132,6 % | 109,9 % | 94,6 % |
EPS (oik.) | 0,33 | 0,31 | 0,28 |
Osinko | 0,66 | 0,40 | 0,36 |
Osinko % | 12,2 % | 7,1 % | 6,4 % |
P/E (oik.) | 16,46 | 18,37 | 19,74 |
EV/EBITDA | 10,46 | 12,53 | 13,78 |
