Mandatum Q1 keskiviikkona: Sijoitustuotot jälleen tuloksen tärkein ajuri
Mandatum raportoi Q1-tuloksensa keskiviikkona kello 10.30–11.00. Odotamme sijoitustuotteiden myynnin jatkuneen hyvällä tasolla ja positiivisten arvonmuutosten kasvattaneen hallinnoitavia asiakasvaroja. Sijoitustuotot kuitenkin heiluttavat kvartaalin tulosta ja muodostavat jälleen merkittävän ennusteriskin. Odotamme Q1:ltä hyvää tulosta ja ennusteissamme laskuperusteisen korkokannan sijoitustulos vastaa jälleen valtaosaa konsernin tulosta. Vertailukauden tietoja ei ole saatavilla.
Pieniä ennustemuutoksia sijoitustuottoihin
Olemme tehneet ennusteisiimme pieniä viilauksia ennen Q1-tulosraporttia. Muutokset koskivat laskuperustekorkokantaa, jonka sijoitustuottojen ennusteita olemme hieman nostaneet päättyneen kvartaalin pääomamarkkinakehityksen pohjalta. Myös korkojen pieni nousu Q1:llä vaikuttaa laskuperustekannan tulokseen, mutta yhtiön suojaustoimenpiteistä johtuen vaikutuksen pitäisi olla hyvin maltillinen.
Odotamme hallinnoitavien asiakasvarojen jatkaneen kasvussa
Mandatumin palkkiotulos muodostuu sijoitussidonnaisten eläkevakuutusten vakuutuspalvelutuloksesta sekä varainhoidon ja muiden sijoitusratkaisujen (mm. sijoitussidonnaiset sijoitussopimukset) palkkiotuloksesta. Ennusteemme Mandatumin Q1:n palkkiotulokseksi on 13,3 MEUR. Palkkiotuottojen odotamme nousseen reiluun 35 MEUR:oon. Palkkiotuottojen kehitys saa tukea kasvavasta hallinnoitavan varallisuudesta, jonka odotamme nousseen noin 2 % edelliskvartaalista 12,1 mrd. euroon. Erityisesti korkotuotteiden pitäisi näyttäytyä nykymarkkinassa houkuttelevina.
Tuloslukujen lisäksi huomiomme kiinnittyy varainhoitoratkaisujen uusmyynnin kehitykseen sekä johdon kommentteihin sijoitustuotteiden kysyntänäkymistä, joiden tulisi olla sävyltään pääsääntöisesti positiivisia. Hallinnoitavan varallisuuden kehitys on Mandatumin arvon kannalta keskeisessä roolissa, sillä näistä saadut tuotot ovat konsernin operatiivisen liiketoiminnan kasvun tärkein lähde.
Sijoitustoiminnan tulos heiluttaa jälleen liikevoittoa
Riskihenkivakuutusten tulos muodostuu pääosin vakuutuspalvelumarginaalista (CSM). Tuloutuvan vakuutuspalvelumarginaalin määrään vaikuttavat toteutuneet korvaustapahtumat, jotka heiluvan jonkin verran kvartaalista toiseen. Riskihenkivakuutusten tuloksen odotamme olleen Q1:llä noin 4 MEUR.
Sijoitustoiminnalta (laskuperustekorkokanta) odotamme noin 50 MEUR:n tulosta (sijoitussalkun tuotto käyvin arvoin ~1,8 %). Diskonttokoron muutoksen vaikutuksen pitäisi jäädä varsin maltilliseksi yhtiön omista suojaustoimenpiteistä johtuen, mutta odotamme tästä pientä positiivista vaikutusta. Näin ollen ennusteemme laskuperustekorkokannan tulokseksi ennen veroja on noin 51 MEUR.
Vakavaraisuus ja voitonjako
Vakavaraisuudessa emme odota tapahtuneen merkittävää muutosta. Markkinariskin kasvulla on ennusteissamme maltillinen negatiivinen vaikutus vakavaraisuuteen, mutta odotamme Solvenssi 2-suhteen olevan silti selvästi yhtiön tavoitetason yläpuolella. Näin ollen yhtiöllä on taseessaan tällä hetkellä ylimääräistä pääomaa, jonka määrää laskuperustekorkoisen vakuutuskannan pienentyminen jatkossa kasvattaa entisestään. Yhtiö ei ole vielä täsmentänyt lyhyen pörssihistoriansa aikana pääomankäytön suunnitelmiaan, mutta lähtökohtaisesti uskomme ylimääräisen pääoman palautuvan osakkeenomistajille tavalla tai toisella. Yhtiö on korostanut malttia sen ylimääräisten pääomien käytön kanssa ja pidämmekin epätodennäköisenä, että kuulisimme konkreettisempia suunnitelmia (esim. omien osakkeiden ostoista) Q1-tuloksen yhteydessä. Omien osakkeiden takaisinoston ja osingonjaon ohella kolmas vaihtoehto ylimääräisen pääomituksen purkamiselle ovat yrityskaupat, joiden mahdollisuudesta yhtiö on listautumisen yhteydessä avoimesti puhunut.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Mandatum
Mandatum toimii finanssisektorilla. Yritys tarjoaa erilaisia rahoituspalveluita sekä yksityisille säästäjille että yritysasiakkaille. Valikoima on laaja ja sisältää pääosin pääoma- ja varainhoidon, säästämisen ja sijoittamisen, palkkiot ja palkkiot, eläkejärjestelyt ja henkilökohtaisen riskivakuutuksen. Suurimmat toiminnot sijaitsevat Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 135,0 | 140,3 | 147,6 |
kasvu-% | 7,14 % | 3,94 % | 5,17 % |
EBIT (oik.) | 210,4 | 216,8 | 208,1 |
EBIT-% (oik.) | 155,85 % | 154,49 % | 141,00 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,35 | 0,33 |
Osinko | 0,33 | 0,35 | 0,35 |
Osinko % | 8,11 % | 8,12 % | 8,12 % |
P/E (oik.) | 12,71 | 12,48 | 13,00 |
EV/EBITDA | 7,19 | 8,79 | 7,76 |