Martela: Hinta ottanut varaslähdön tuloskäänteeseen nähden
Martela julkisti perjantaina Q2-raporttinsa, joka oli operatiivisesti odotuksiamme parempi. Koronapandemian iskujen lopullinen kokoluokka on kuitenkin vielä arvoitus, mikä pitää loppuvuoden näkyvyyden poikkeuksellisen heikkona ja Martelan liiketoimintaedellytyksiin kohdistuvan paineen akuuttina. Lisäksi toimintakentän elpymisvauhtiin ja sitä kautta yhtiöön tuloskäänteeseen liittyvät riskielementit ovat edelleen koholla. Tähän kokonaisuuteen linjattuna näemme nykyisen arvostustason liian korkeana. Näin ollen toistamme vähennä-suosituksemme, mutta nostamme tavoitehintamme ennustetarkistusten myötä 2,30 euroon (aik. 2,00 euroa).
Keskeisillä riveillä selvät ylitykset
Martelan liikevaihto laski Q2:lla 17 % 20,6 MEUR:oon, mikä oli selvästi alas painettua volyymiodotustamme korkeampi taso. Liikevaihdon laskun pääajurina oli odotetusti koronapandemian aiheuttamat vaikutukset, jotka näkyivät erityisesti Suomen ja Norjan yksityisillä sektoreilla käsityksemme mukaan tuntuvasti sakannutta ei-liiketoimintakriittisten tuotteiden kysyntää ja uusmyyntiä heijastellen. Arviomme mukaan Q2:lla myös julkiseen sektoriin suuntautuneet toimitusvirrat laskivat edellisvuodesta jo ennen koronapandemiaa hankintaputkessa vallinneita aikaviiveitä ja niiden jatkumista mukaillen. Martela ylsi Q2:lla 0,0 MEUR:n liikevoittoon, mikä ylitti odotuksiamme korkeamman volyymitason vetämänä selvää liiketappiota odottaneen ennusteemme reippaasti. Yhtiö onnistui Q2:lla kohentamaan myyntikatettaan sekä toteutettujen tehostamistoimien että vertailukautta paremman myyntimixin (palveluiden osuus myynnistä Q2’20 19 % vs. Q2’19 13 %) turvin. Alarivien pienten positiivisten rahoituserien ja verojen jälkeen osakekohtainen tulos oli 0,02 euroa.
Loppuvuoden ennusteissamme vain hiuksenhienoja muutoksia
Martela toisti odotetusti kuluvan vuoden ohjeistuksensa ja odottaa koko vuoden 2020 liikevaihdon heikkenevän selvästi ja liikevoiton heikkenevän edellisvuodesta. Yhtiön Q2:n hyvästä operatiivisesta suorituksesta ja aikaisempia pelkojamme maltillisemmiksi osoittautuneista koronakolhuista huolimatta loppuvuoden kehityskaaren yllä on useita kysymysmerkkejä ja näkyvyys on poikkeuksellisen huono. Tästä kokonaiskuvasta Martelan liiketoimintaedellytyksiin kohdistuvaa painetta heijastellen korjasimme etenkin Q4:lle tukevaa elpymistä ja erittäin vahvaa kannattavuustasoa odottanutta ennustettamme maltillisemmaksi. Näin ollen odotamme nyt yhtiön liikevaihdon laskevan kuluvana vuonna koronapandemian muokkaamassa toimintakentässä 26 % 79 MEUR:oon ja liiketappion nousevan 2,4 MEUR:oon säästö- ja tehostamistoimien kompensoidessa osaa voimakkaan volyymilaskun tuomasta tulospaineesta. Kuluvan vuoden keskeisimmät riskit ovat itsestäänselvyyksiä ja ne liittyvät sekä koronapandemian aiheuttamien kolhujen kokoluokkaan että kestoon.
Nykyhinnassa sisällä hieman liikaa tuloskäännettä
Martelan kuluvan vuoden tappiolle painuvat tulosrivit eivät tarjoa nykyiselle arvostustasolle lainkaan relevantteja tarkistuspisteitä, kun taas ensi vuodelle odottamallamme absoluuttisesti matalalla tuloksella kertoimet kohoavat hyvin korkeiksi (2021e: P/E 29x ja EV/EBIT 14x). Vaikka Martela on onnistunut jo toteuttamillaan tehostamistoimilla luomaan tervettä rakenteellista alustaa tuloskäänteen läpiviennille, liittyy käänteen etenemisen aikatauluun koronapandemian muokkaaman toimintakentän ja siihen liittyvien riskielementtien myötä huomattavaa epävarmuutta. Kun tähän liitetään tuloskäännettä näkemyksemme mukaan jo reippaasti sisään hinnoitteleva arvostus, ei seuraavan 12 kuukauden tuotto/riski-profiili puolla positiivisen näkemyksen ottamista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Martela
Martela on vuonna 1945 perustettu käyttäjälähtöisten työ- ja oppimisympäristöjen suunnitteluun ja toimittamiseen erikoistunut palveluyhtiö. Martelan tarjoama on kokonaisvaltainen, sillä yhtiön portfolio kattaa yksittäisten kaluste-, suunnittelu- ja sisustusratkaisuiden lisäksi myös kohdetilojen elinkaaripalvelut. Päämarkkina-alueita yhtiölle on Suomi, Ruotsi ja Norja, minkä lisäksi he myyvät ratkaisuja jälleenmyyjäverkostonsa kautta. Tuotanto sijaitsee Suomessa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.08.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 106,2 | 79,0 | 90,9 |
kasvu-% | 3,01 % | −25,60 % | 15,07 % |
EBIT (oik.) | −1,1 | −2,4 | 1,3 |
EBIT-% (oik.) | −1,06 % | −3,00 % | 1,39 % |
EPS (oik.) | −0,40 | −0,78 | 0,09 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 11,31 |
EV/EBITDA | 6,32 | 4,70 | 2,15 |