Martela Q3 - pelättyä parempi tulos, yhtiön mukaan toiminta on normalisoitunut

Martela julkaisi tänään aamulla odotuksiamme paremman Q3-raportin, mikä arviomme mukaan myös hälvensi pahimpia pelkoja yhtiön tietojärjestelmäongelmien vakavuudesta ja ongelmien jatkumisesta. Yhtiön mukaan kvartaalin loppupuolella saavutettiin vuoden 2016 lopun toimitusvarmuuden taso, toiminta on normalisoitunut ja tietojärjestelmähankkeen suurimmat haasteet on voitettu.
Martelan liikevaihto laski odotustemme mukaisesti noin 17 % vertailukaudesta, minkä taustalla oli yhtiön vetäytyminen Puolasta ja Venäjältä, mutta liikevaihto laski myös Ruotsissa 50,1 %. Edelleen myös Suomi kehittyi heikosti, sillä Suomessa liikevaihto laski 9,4 %. Norja (+18,7 %) kehittyi puolestaan hyvin. Yhtiön mukaan Ruotsin liikevaihdon heikkeneminen johtui tietojärjestelmäongelmien lisäksi isojen projektien puuttumisesta ja myyntikanavan muutosvaiheesta Lifecycle-strategian mukaiseksi. Toimitusjohtaja Matti Rantaniemen mukaan uudet tilaukset kääntyivät kasvuun kolmannella neljänneksellä Suomessa ja ylittivät edellisvuoden tason.
Kannattavuus oli yhtiön mittakaavassa terveellä tasolla (5,9 % EBIT-marginaali) ja ylitti oman ennusteemme selvästi. Tähän vaikutti arviomme mukaan kiinteiden kulujen lasku, mm. yhtiön henkilöstökulut laskivat vertailukaudesta odotuksiamme enemmän ja henkilöstön määrä laski kauden aikana 9,3 %. Osakekohtainen tulos oli 0,37 euroa (Q3’16: 0,67 euroa) ylittäen selvästi varovaisen 0,17 euron ennusteemme.
Erityisen kannustavaa Q3-raportissa oli mielestämme yhtiön positiiviseksi noussut liiketoiminnan rahavirta (Q3’17: +2,9 MEUR). Edelleen kassatilanne parani merkittävästi edelliskvartaalista (9,1 MEUR vs. Q2’17 4,0 MEUR) ja korollinen nettovelka pieneni. Vaihto-omaisuus ja saamiset pienenivät hieman edelliskvartaalista. Nämä arviomme kohtuullisen Q3-tuloksen kanssa viittaavat siihen, että ainakin pahimmat tietojärjestelmäongelmat voisivat olla jo selätettyjä. Toimitusjohtajan mukaan uusi tietojärjestelmä tukee täysimittaisesti uutta strategiaa ensi vuoden Q1:n loppuun mennessä aiheuttaen kuitenkin vielä hieman kertaluonteisia kuluja.
Yhtiö toisti odotetusti aikaisemmin tulosvaroituksen yhteydessä antamansa ohjeistuksen ja odottaa edelleen 2017 liikevaihdon heikkenevän selvästi ja liiketuloksen heikkenevän edellisvuodesta. Konsernin liiketulos kertyy normaalista kausivaihtelusta johtuen toisella vuosipuoliskolla.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Martela
Martela suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää työympäristöjä. Tuotevalikoima on laaja ja koostuu tuoleista, sohvista, pöydistä, säilytysratkaisuista ja muista toimistotarvikkeista. Lisäksi tarjolla on laaja valikoima palveluja, jotka liittyvät ergonomiseen ohjaukseen, toimistokalusteisiin, suunnitteluun, tarpeiden analysointiin ja huoneiden ylläpitoon sekä muutto- ja kierrätyspalveluihin. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 129,1 | 114,9 | 120,6 |
kasvu-% | −2,78 % | −11,01 % | 4,95 % |
EBIT (oik.) | 6,9 | 3,3 | 4,4 |
EBIT-% (oik.) | 5,32 % | 2,84 % | 3,64 % |
EPS (oik.) | 0,97 | 0,49 | 0,81 |
Osinko | 0,37 | 0,47 | 0,50 |
Osinko % | 2,88 % | 59,64 % | 63,45 % |
P/E (oik.) | 13,18 | 1,62 | 0,97 |
EV/EBITDA | 5,32 | - | - |
