Martela Q4’24 -pikakommentti: Riskit koholla
Vaisun kysyntäympäristön takia kiristynyt kilpailu rasitti Q4:llä Martelan kannattavuutta. Heikot Q4-luvut olivat jo pääpiirteiltään tiedossa tammikuussa annettujen ennakkotietojen myötä. Raportissaan yhtiö liputti saatujen tilauksien kasvaneen Q4:llä noin 25 % edellisvuodesta, mikä tukee odotetusti kuluvan vuoden näkymää. Yhtiön antama tulosohjeistus oli kuitenkin lievä pettymys, sillä nollatuloksen tekeminen liiketulostasolla ei arviomme mukaan riitä kääntämään kuluvan vuoden kassavirtaa voitolliseksi, mikä nostaa rahoitukseen liittyvää riskiä.
Kotimarkkinalla liikevaihto kasvoi hieman, muualla laskua
Martelan Q4-liikevaihto laski heikon vertailukauden tasolta 5 % 24,7 MEUR:oon. Keskeinen tekijä yhtiön odotuksia heikomman Q4- liikevaihdon taustalla oli toimitusten siirtyminen kuluvan vuoden puolelle. Kotimarkkinalla yhtiö saavutti pientä liikevaihdon kasvua, mutta muilla markkina-alueilla liikevaihto supistui. Q4:n heikoista kasvusta huolimatta asiakaskysyntä vahvistui ja konsernin yhteenlasketut tilaukset kasvoivat selvästi edellisvuodesta. Tilausten kasvu oli erityisen vahvaa Suomessa ja Ruotsissa, mutta laskua nähtiin edelleen Norjassa ja ryhmässä muut maat.
Tase ei enää kestä edellisvuoden kaltaisia tappioita
Martelan Q4- liiketulos laski selvästi -1,8 MEUR:oon, mikä on selvä pettymys, kun huomioi Martelan tuloksen painottuvan poikkeuksetta vuoden jälkipuoliskolle. Heikko kannattavuus johtui liikevaihdon matalasta tasosta, mutta myös kiristyneestä kilpailusta vuoden loppua kohden. Arviomme mukaan Martelan materiaalikate on Q4:llä kokenut erityistä painetta, mutta lukua ei saa varmistettua yhtiön osavuosikatsauksesta. 2024 lopussa Martelan omavaraisuusaste oli katsauskauden lopussa enää 2,5 % (Q4’23: 20 %), mikä alleviivaa kasvavaa rahoitusriskiä ja tarvetta ripeälle tuloskäänteelle riskin rajaamiseksi.
Ohjeistus kääntyi lievän pettymyksen puolelle
Kuluvalle vuodelle Martela ohjeistaa kasvavaa liikevaihtoa ja liiketuloksen asettuvan lähelle nollaa. Kuluvaan vuoteen yhtiö lähtee edellisvuotta paremmista asetelmista tilauskannan ollessa huomattavasti suurempi. Mielestämme liikevaihto-ohjeistus oli odotettu. Tulosohjeistuksen kohdalla ymmärrämme varovaisuuden edellisvuoden tulosvaroitusten jälkeen, mutta olisimme mielellämme nähneet voitollista liiketulosta viitoittavan ohjeistuksen taseen kestävyyttä ajatellen. Martelan liiketulos ei huomioi täysmääräisesti Nummelan Logistiikkakeskukseen liittyviä vuokrakuluja (Inderesin arvio tuloslaskelman ulkopuolista erästä 0,7–0,8 MEUR) eikä rahoituskustannuksia, joten liiketoiminnan kuluvan vuoden negatiivisen rahavirran rahoittaminen vaatii arviomme mukaan uutta ulkopuolista rahoitusta heikon alkuvuoden osalta. Heikkoa alkuvuotta ajatellen yhtiö tiedottikin tammikuun alussa tehokkuuden ja kannattavuuden parantamiseen tähtäävästä ohjelmasta, jolta odotetaan konkreettisia tuloksia jo alkuvuoden aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Martela
Martela on vuonna 1945 perustettu käyttäjälähtöisten työ- ja oppimisympäristöjen suunnitteluun ja toimittamiseen erikoistunut palveluyhtiö. Martelan tarjoama on kokonaisvaltainen, sillä yhtiön portfolio kattaa yksittäisten kaluste-, suunnittelu- ja sisustusratkaisuiden lisäksi myös kohdetilojen elinkaaripalvelut. Päämarkkina-alueita yhtiölle on Suomi, Ruotsi ja Norja, minkä lisäksi he myyvät ratkaisuja jälleenmyyjäverkostonsa kautta. Tuotanto sijaitsee Suomessa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.01.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 94,4 | 87,0 | 91,0 |
kasvu-% | −11,5 % | −7,8 % | 4,5 % |
EBIT (oik.) | −2,4 | −6,4 | 0,8 |
EBIT-% (oik.) | −2,5 % | −7,4 % | 0,9 % |
EPS (oik.) | −0,78 | −1,76 | −0,08 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 4,3 | 38,6 | 3,3 |
