Netum: Sektorin kontekstissa hyvä H2, mutta valitettavasti jo toinen tulosvaroitus
Netum antoi eilen tulosvaroituksen vuodelta 2023. Yhtiön liikevaihto jäi H2:lla hieman odotuksista, mutta oli kuitenkin vahva, kun huomioidaan haasteellinen markkinatilanne. Sen sijaan kannattavuus ja se, että yhtiö joutui toista kertaa varoittamaan H2:lla oli suurempi pettymys. Laskimme tulosennusteita hieman ja sen myötä osakkeen arvostuskuva on myös edelleen haastava (2024e EV/EBIT ja P/E 12x). Tarkistamme tavoitehinnan 2,7 euroon (aik. 3,1) heijastellen ennustemuutoksia ja toistamme samalla osakkeen vähennä-suosituksen.
Netum antoi ennakkotiedot H2:sta ja laski samalla ohjeistusta vuodelle 2023
Netum joutui tulosvaroittamaan toista kertaa H2:lla, kun 1) Netum DUX -liiketoiminnan siirrosta Optimo Systemsille aiheutui ennakoitua suuremmat kertaluontoiset kustannukset, 2) vuoden 2023 lopussa tapahtuneiden muutosneuvotteluiden vaikutuksen sekä 3) ostetun Buutti Oy:n ennakoitua heikomman joulukuun tuloksen vuoksi. Netum arvioi nyt liikevaihdon kasvavan noin 27 % edellisvuodesta (aik. noin 30 %) sekä EBITAn olevan noin 6 % (aik. 7-10 %) liikevaihdosta tilikaudella 2023. Kääntäen tämä tarkoittaa että liikevaihto kasvoi 46 % 20 MEUR:oon H2:lla. Orgaaninen kasvu oli yhtiön mukaan 16 %, mikä on vahva suoritus, kun huomioidaan haastava markkinatilanne. EBITA oli 1,3 MEUR tai 6,6 % liikevaihdosta. Vertailukelpoinen EBITA 1,7 MEUR tai 8,4 % H2:lla, mikä on sektorin kontekstissa tyydyttävä tai jopa hyvä suoritus, mutta selvästi alle meidän odotusten.
Laskimme tulosennusteita myös vuodelle 2024
Pidimme liikevaihtoennusteet lähes ennallaan voimakkaan lähes odotetun orgaanisen kasvun myötä. Hintakilpailu on ymmärryksemme mukaan kuitenkin edelleen jatkunut julkisella sektorilla, mikä on Netumille erityisen tärkeä asiakaskenttä ja laittaa painetta kannattavuuteen. Lisäksi laskutusasteiden optimointi on edelleen haastavaa vaikeassa markkinatilanteessa. Toisaalta kannattavuutta tukee vuoden 2023 lopulla ilmoitettujen muutosneuvotteluiden säästöt ja apportoidun DUX-liiketoiminnan poistunut kulupaine. Yhteenvetona laskimme operatiivisia tulosennusteita reilu 10 % lähivuosille. Ennustamme Netumin kasvavan 28 % 48 MEUR:oon vuonna 2024. Orgaanisesti odotamme yhtiön kasvavan 11 %, mikä on selvästi ennen Q4-raportteja ennustamaamme IT-palvelusektorin 2 %:n kasvua paremmin. Ennustamme EBITA-%:n nousevan muutosneuvotteluiden kulusäästöjen ja DUX-kulupaineen poistuttua 8 %:iin vuonna 2024 (2023 7,1 %), mikä on myös sektorin kontekstissa tyydyttävä taso. Arvioimme yhtiön siis melkein saavuttavan strategian 50 MEUR:n liikevaihtotavoitteen vuoteen 2025 mennessä, mutta jäävän selvästi 14 %:n EBITA-tavoitteesta (2024e 8 %). Keskeisimmät operatiiviset riskit liittyvät markkinan asiakaskysyntään ja hintakilpailuun, projektien viivästymiseen ja laskutusasteiden hallintaan. Positiivista on laskutusasteiden suhteellisen helppo korjaaminen, joka näkyisi nopeasti kannattavuudessa, mutta on haastava nykyisessä markkinatilanteessa, jossa tilanteet muuttuvat alueittain herkästi.
Arvostuskuva on haastava, erityisesti huomioiden voimakas ennustettu käänne
Sijoitusprofiililta Netum on käänneyhtiö, vaikka tekeminen ei sektorin kontekstissa ole lainkaan huonoa, mutta se on alle yhtiön omien tavoitteiden ja historiallisen tekemisen. Lisäksi yhtiön viime vuosina toistuneet tulosvaroitukset nakertavat luottamusta yhtiön näkymiin. Osakkeen arvostus on vuoden 2024e oikaistuilla EV/EBIT ja P/E-kertoimilla 12x ja vajaa 10 % alle suomalaisten verrokkien, mikä on voimakas tuloskäänne huomioiden haasteellinen taso. Korkeamman arvostuksen hyväksymiseksi on yhtiön osoitettava paluu kestävästi takaisin vahvemmalle kasvu-uralle ja erityisesti kannattavuuden palautuminen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Netum Group
Netum on vuonna 2000 perustettu kannattavasti ja voimakkaasti kasvava suomalainen IT-palvelutalo. Netumin tarjoaman kulmakivet muodostuvat digipalveluiden kehityksestä, järjestelmien integraatioista ja jatkuvuuspalveluista, kyberturvasta sekä johdon konsultoinnista. Yhtiöllä on asiakkaita julkishallinnossa ja yksityisiten yritysten joukossa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.02.
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 29,1 | 37,1 | 47,6 |
kasvu-% | 30,16 % | 27,22 % | 28,42 % |
EBIT (oik.) | 2,5 | 2,6 | 3,8 |
EBIT-% (oik.) | 8,68 % | 7,13 % | 7,96 % |
EPS (oik.) | 0,17 | 0,18 | 0,23 |
Osinko | 0,11 | 0,11 | 0,12 |
Osinko % | 2,93 % | 4,04 % | 4,41 % |
P/E (oik.) | 22,49 | 15,27 | 11,64 |
EV/EBITDA | 15,19 | 16,20 | 10,13 |