NoHo Q3 tiistaina: Puolustuspelillä eteenpäin
Ravintolayhtiö NoHo Partners julkistaa Q3-tuloksensa tiistaina kello 8.15. Q3-raportissa itse tulos tulee olemaan sivuroolissa ja fokus kiinnittyy NoHon taseasemaan, lokakuun liikevaihto- ja kassavirtatietoihin sekä erityisesti tärkeän pikkujoulukauden näkymiin.
Toistamme positiivisen näkemyksemme osakkeesta ennen Q3-tulosta, mutta haluamme samalla kuitenkin korostaa sijoittajille NoHon poikkeuksellisen korkeaa lyhyen aikavälin riskitasoa. Yhtiön tulosinfon webcast tulee todennäköisesti jälleen olemaan hyvin informatiivinen ja se on katsottavissa täältä tiistaina 10.00 alkaen.
NoHo on siirtynyt koronaviruspandemian aikana raportoimaan tiedot liikevaihdostaan ja liiketoiminnan operatiivivisesta kassavirrasta kuukausitasolla ja näin ollen Q3:n noin 55,6 MEUR:n liikevaihtotaso on käytännössä tiedossa jo ennakkoon. Ennustamme NoHon liiketappion olleen Q3:lla matalien volyymien ja korkean poistotason myötä noin -1,5 MEUR (Q3’19: 8,3 MEUR).
Käsityksemme mukaan NoHo tulee kirjaamaan Q3:lle pienet arviolta noin 1,0 MEUR:n tuet koronakriisiin liittyen ja olemme sisällyttäneet ne ennusteissamme liiketoiminnan muihin tuottoihin, mutta tukien lopulliseen kirjaamiskäytäntöön liittyy epävarmuutta. Näin ollen raportoidut tulosrivit voivat poiketa jonkin verran ennusteistamme. Tuloslaskelman alimmilla riveillä rahoituskuluja (Q3’20e: -1,3 MEUR) pienentää Tanskan lisäkauppahinnan palautus ja ennustamme EPS:n olevan -0,11 euroa.
Q3-raportissa suurin mielenkiinto kohdistuu tuloksen sijasta NoHon taseeseen, lokakuun liikevaihto- ja kassavirtatietoihin sekä erityisesti tärkeän pikkujoulukauden näkymiin. NoHon nettorahoitusvelat olivat kesäkuun lopussa 149,5 MEUR ja Q2-tuloksen yhteydessä annettu arvio syyskuun lopun nettovelkatasosta (ilman IFRS16-vuokravastuita) oli noin 144 MEUR. NoHon liiketoiminnan operatiivinen kassavirta oli Q3:lla kokonaisuudessaan noin 5,5 MEUR positiivinen ja arviomme mukaan yhtiö on ollut Q3:lla hyvin pidättyväinen investoinneissaan. Näin ollen nettovelkatason tulisikin laskea Q2-tasolta.
NoHo on käsityksemme mukaan maksanut Q3:lla erääntyneen 12,5 MEUR:n yritystodistusohjelman ja rahoituksen osalta seuraava suuri koetinkivi yhtiöllä on kevään rahoituspaketin uudelleenneuvottelu.
Vaikka NoHon toimintaympäristö on vaikeutunut pahentuneen koronavirustilanteen ja uusien ravintolarajoitusten myötä selvästi, on ravintolapalveluiden kysyntä pitänyt Nordean korttidatan perusteella Suomessa viime viikkoina yllättävänkin hyvin pintansa. Ravintola-alalla lokakuu on kuitenkin kausiluontoisesti yksi vuoden hiljaisimmista kuukausista, ja onkin varsin todennäköistä, että NoHon liiketoiminnan operatiivinen kassavirta on lokakuussa matalan volyymitason myötä negatiivinen. Tähän viittaavat myös yhtiön omat kommentit syyskuun kuukausikatsauksen yhteydessä.
NoHon Q4:n liikevaihtotason ja kassavirran etumerkin määritteleekin pitkälti koronavirustilanteen ja asiakaskysynnän kehitys marras-joulukuussa ja näin ollen seuraamme erityisellä mielenkiinnolla johdon antamia kommentteja tärkeän pikkujoulukauden näkymiin liittyen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 272,8 | 175,7 | 216,5 |
kasvu-% | −15,6 % | −35,6 % | 23,2 % |
EBIT (oik.) | 30,6 | −15,8 | 10,9 |
EBIT-% (oik.) | 11,2 % | −9,0 % | 5,0 % |
EPS (oik.) | 2,35 | −1,03 | 0,09 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,10 |
Osinko % | 1,1 % | ||
P/E (oik.) | 4,39 | - | 103,78 |
EV/EBITDA | 6,28 | 13,93 | 8,61 |
