Norrhydro laskee liikkeelle 1,5 MEUR:n vaihtovelkakirjalainan
Norrhydro kertoi laskevansa liikkeelle 1,5 MEUR:n kolmevuotisen vaihtovelkakirjalainan. Lainan korko on 10 % ja vaihtokurssi on lievästi allen yhtiön nykykurssin. Rahoituksen kustannus on arviomme mukaan korkea, mutta Norrhydron H1:n lopun alhaisen kassan sekä taseaseman takia edullisempaa rahoitusta ei välttämättä kuitenkaan ole ollut saatavilla. Norrhydron nettotuloksen sekä osakekohtaisen tuloksen ennusteisiimme kohdistuu lainan liikkeelle laskun takia muutamien prosenttien laskupaineita vuosille 2024–2026. Lähivuosien ennusteidemme toteutuessa lainan noin 7 %:n diluutioriski on myös konkreettinen.
Kolmen vuoden laina-ajalle maksetaan 10 % vuosittainen korko
Norrhydro tiedotti eilen päättäneensä laskea liikkeelle 1,5 MEUR:n suuruisen vaihtovelkakirjalainan. Tästä 0,1 MEUR on ehdollista merkinnän maksamiselle 31.1.2024 mennessä. Rahoitusjärjestelyn taustalla on yhtiön mukaan kasvun ja uusien tuotteiden kaupallistamisen rahoittaminen. Lainaa on merkinnyt 4 sijoittajaa. Vaihtovelkakirjalainalle maksetaan 10 % vuosittainen korko laina-ajalta, ja vaihtovelkakirjojen omistajilla on oikeus vaihtaa lainansa yhteensä 720 000 osakkeeksi 2,08333 euron osakekohtaisella kurssilla. Laina-aika on maksimissaan 3 vuoden pituinen ja lainojen takaisin maksun tai osakemuunnon tulee tapahtua 31.12.2026 mennessä.
Velkaantuneisuuden lasku vaatii kannattavuuden toipumista
Vaihtovelkakirjalainan 10 %:n korko on mielestämme absoluuttisesti korkea. Lisäksi lainan vaihto-oikeuden täysi käyttäminen johtaisi Norrhydron osakemäärän kasvuun 6,6 %:lla. Pidämme täyttä osakevaihto-oikeuden käyttöä todennäköisenä, sillä osakevaihto-oikeuden 2,08333 euron merkintähinta on nykykurssin alapuolella ja Norrhydron tulosennusteemme lähivuosille ovat selvästi nousujohteiset (ml. Norrdigin kaupallistamisen eteneminen). Näin ollen Norrhydron nettotuloksen ja osakekohtaisen tuloksen ennusteeseemme kohdistuu laskupainetta jo lainakorkojen takia ja myös mahdollisesti konversiosta seuraava diluutioriski on ennusteidemme valossa todellinen.
Norrhydro kertoi osan lainojensa kovenanttiehdoistaan rikkoutuneen vuoden 2022 tilinpäätöksessään, eikä yhtiön rahoitusasema H1’23:n aikana ole luultavasti oleellisesti vahvistunut velkarahoittajien silmissä. Näin ollen yhtiön lainarahoituksen saatavuus on arviomme mukaan tiukassa. Norrhydron nettovelat olivat 9,2 MEUR, mikä vastaa yli 6x nettovelka/EBITDA suhdetta (edellisen 12 kuukauden käyttökatteella). Kannattavuuden toipuminen on avainasemassa, jotta velkaisuus kääntyy laskuun ja kasvupanostuksia voitaisiin tehdä yhtiön liiketoiminnan rahavirran turvin. Norrhydron kassavarat H1:n lopussa olivat vain 0,1 MEUR, joten kassan luoma liikkumavara on ollut vähäinen jo jonkun aikaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Norrhydro Group
Norrhydro on vuonna 1985 perustettu rovaniemeläinen, hyvin etabloitunut hydraulisylintereiden valmistaja. Yhtiö suunnittelee, valmistaa ja valmistuttaa sekä toimittaa hydraulisylintereitä raskaisiin mobiileihin työkoneisiin kuten metsäkoneisiin, maanrakennuskoneisiin, kaivoskoneisiin, materiaalinkäsittelykoneisiin sekä merenkulkusektorille. Norrhydro on erikoistunut korkealaatuisiin asiakasräätälöityihin, energiatehokkaisiin ja kaikkein vaativimmissa olosuhteissa toimivien mobiilien työkoneiden hydraulisylintereihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 29,7 | 33,3 | 37,5 |
kasvu-% | 20,3 % | 12,1 % | 12,5 % |
EBIT (oik.) | 2,4 | 1,1 | 2,3 |
EBIT-% (oik.) | 8,0 % | 3,3 % | 6,2 % |
EPS (oik.) | 0,15 | 0,01 | 0,11 |
Osinko | 0,06 | 0,03 | 0,06 |
Osinko % | 1,9 % | 2,0 % | 4,1 % |
P/E (oik.) | 21,48 | 99,57 | 13,01 |
EV/EBITDA | 24,16 | 11,04 | 5,24 |
