OmaSp lakkauttaa hakemusprosessin sisäisen luottoluokitusmallin käyttöönotosta
Oma Säästöpankki tiedotti, että se lakkauttaa sisäisten luottoluokitusmallien (IRB) lupahakemusprosessin eikä tavoittele lupaa lähitulevaisuudessa. Tämä oli odotettua, sillä yhtiö on jo aiemmin kertonut vetäneensä pois hakemuksensa. Lisäksi Finanssivalvonnan havaitsemat puutteet pankin riskienhallinnassa käytännössä varmistivat, ettei edellytyksiä mallin käyttöönoton hyväksymiseksi ole lähitulevaisuudessa.
Yhtiö myös perustelee päätöstä sillä, että vuoden 2025 alussa voimaan astunut uusi vakavaraisuussääntely on pienentänyt IRB-menetelmällä saavutettavissa olevaa pääomahyötyä, eikä IRB-luvan tavoittelu ole enää perusteltua suhteessa vaadittaviin investointeihin. Myös muut toimijat (kuten Aktia ja OP) ovat joko vähentäneet sisäisten mallien käyttöä tai luopuneet näistä kokonaan. Pankin sisäisillä luottoluokitusmalleilla (IRB), tarkoitetaan luottoriskin laskentamenetelmää, jossa pankki käyttää omia sisäisiä mallejaan ja arvioitaan laskeakseen vaaditun vakavaraisuuspääoman määrän. Käytännössä tämä on mahdollistanut matalamman pääomavaateen standardimenetelmään verrattuna.
Omissa ennusteissamme emme ole huomioineet IRB-siirtymän mahdollistamaa OmaSp:n pääomavaateen laskua lainkaan, joten tiedotteella ei ole vaikutusta näkemykseemme pankista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
