Ovaro Kiinteistösijoitus siirtyy JLL:n arvonmäärityksiin

Ovaro Kiinteistösijoitus tiedotti eilen siirtyvänsä käyttämään kiinteistökannan käyvän arvon määrityksessä Jones Lang LaSalle Finland Oy:tä (JLL). Ensimmäisen kerran JLL:n arviota käytetään tilinpäätöksen 2018 yhteydessä. Aikaisemmin hallinnointiyhtiö Orava Rahastot määritteli hallinnointisopimuksen mukaisesti oman matemaattisen mallinsa avulla Ovaron kiinteistökannan arvon ja tätä arvoa käytettiin osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksissä. Ovaron ja hallinnointiyhtiön välinen hallinnointisopimus päättyi eilen 18.12 ja tämän myötä yhteistyö ja hallinnointipalkkio päättyivät. Ovaron mukaan sen hallintokulut alenevat tämän myötä.
Viimeksi yhtiö teetti syyskuun 2018 lopussa JLL:n arvostuksen ja tämä arvio oli 2,6 % eli noin 5,0 MEUR alempi kuin hallinnointiyhtiön esittämä arvo. Eilisessä tiedotteessa Ovaro ensimmäistä kertaa avasi, miten JLL:n arvio jakautuu kiinteistökannan Ydintoiminnan ja Muun toiminnan kesken. Ydintoiminnan kohteet ovat vuokraukseen ja kehitystoimintaan soveltuvia ja Muun toiminnan kohteet on tarkoitus myydä strategiakaudella 2019-2021. Syyskuun lopussa Ydintoimintojen arvo oli JLL:n mukaan 112,0 MEUR eli 0,3 MEUR alempi kuin hallinnointiyhtiön arvonmäärityksessä ja Muun toiminnan arvo oli 75,0 MEUR eli 4,7 MEUR alempi kuin hallinnointiyhtiön arvonmäärityksessä.
Siirtyminen ulkopuoliseen arvonmääritykseen oli jo tiedossa aikaisemmin ja yhtiö oli kertonut siitä viimeksi Q3’18 raportissa. Ennustamme itse Ovaron tekevän yhteensä 5,1 MEUR:n kertaluonteisen alaskirjauksen kiinteistöportfolioonsa Q4’18 aikana ja yhtiön raportoitu Q4’18-tulos jää siten reilusti tappiolle. Q4’18 kaudella Ovaro joutui myös maksamaan kaksinkertaiset hallinnon kulut 18.12 asti, joten kassavirtapohjainen operatiivinen tulos jää myös vuoden viimeiseltä kvartaalilta heikoksi. Tämän jälkeen yhtiön kulurakenne kuitenkin arviomme mukaan kevenee selvästi ja ennustamme yhtiön hallinnon kulujen alenevan noin 0,5 MEUR:lla oman johto-organisaation myötä vuonna 2019 verrattuna vuoteen 2017.
Viime vuosina Ovaro myi vuositasolla asuntoja 3-4 % alle sen esittämien tasearvojen ja yhtiön itse tekemän arvonmäärityksen uskottavuus oli tämän myötä heikko. Siirtyminen ulkopuolisen, kolmannen osapuolen tekemään arvonmääritykseen parantaa läpinäkyvyyttä ja on siten mielestämme myönteinen asia osakkeelle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille