Analyytikon kommentti

Sanoma harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua

Petri GostowskiPääanalyytikko

Sanoma tiedotti maanantaina harkitsevansa enintään 150 MEUR:n kokoisen hybridilainan liikkeeseenlaskua. Sanoma käyttäisi suunnitellusta lainan liikkeeseenlaskusta saatavat varat yleisiin tarpeisiin ja taseen vahvistamiseen.

Velkaantuneisuus ylitti tavoitetason vuoden 2022 lopussa

Vuoden 2022 lopussa Sanoman nettovelan suhde sen oikaistuun käyttökatteeseen oli 3,2x, mikä ylitti yhtiön tavoitteleman < 3,0x tavoitetason. Yhtiön kassavirta painottuu voimakkaasti vuoden jälkimmäiselle puoliskolle, koska oppimisliiketoiminnan kausiluonteisuus on voimakasta. Tämän sekä kuluvana vuonna laskevan tulostason vuoksi yhtiö ylittäisi tavoitetason ainakin H1’23:n aikana ja vuoden lopussakin nettovelka olisi arviomme mukaan tavoitetason mukaisen ylärajan tuntumassa. Lisäksi yhtiöllä erääntyy noin vuoden päästä 200 MEUR:n joukkovelkakirjalaina. Arviomme mukaan näiden tekijöiden sekä yhtiön epäorgaanisen kasvustrategian vuoksi yhtiö tavoittelee rahoituksen liikkumavaran lisäämistä hybridilainalla.

Hybridilainan korko voisi olla noin 8 %:n tasolla

Aspo laski liikkeelle hybridilainan kesällä 2022 ja sen korko asettui 8,75 %:iin, kun taas Purmon helmikuussa lasketun hybridilainan korko on 9,5 %. Korkotaso on noussut merkittävästi Aspon hybridilainan liikkeeseen laskusta, mutta toisaalta Sanoman riskiprofiili on mielestämme viimeaikaisten liikkeeseen laskijoiden vastaavia matalampi. Arvioimmekin, että Sanoman hybridikorko voisi asettua karkeasti 8 %:iin. Tämä tarkoittaisi 12 MEUR:n vuotuisia korkokuluja, millä olisi tuntuva (12-13 %:n) vaikutus lähivuosien operatiivisen osakekohtaisen tuloksen ennusteisiimme. Vaikutus on kuitenkin riippuvainen liikkeeseen oletettavasti lähiaikoina laskettavan lainan koosta ja korkotasosta.

Sisäänkirjautuminen vaadittu

Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille

Luo ilmainen tunnus