Sanoma sai Belgian naistenlehtien myynnin päätökseen

Sanoma tiedotti perjantaina, että yhtiö on saanut odotetusti päätökseen Belgian naistenlehtiliiketoiminnan myynnin. Toiminnot on raportoitu lopetettuina liiketoimintoina Sanoman taloudellisessa raportoinneissa vuosille 2017 ja 2018. Yhtiö tarkensi samalla kaupan taloudellisia vaikutuksia. Myydyn liiketoiminnan yritysarvo (EV) oli n. 34 MEUR, joka vastaa EV/EBIT-kerrointa 5,5x. Sanoma kirjasi 18 MEUR rakennejärjestelykuluja vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä lopetettujen liiketoimintojen Q1’18 tulokseen. Kaupan toteutumisen johdosta Sanoma kirjaa lisäksi noin 29 MEUR:n nettovoiton lopetettujen toimintojen Q2’18 tulokseen ja vapautuneiden toimitilojen vuokrasopimukseen liittyvän noin -11 MEUR:n varauksen jatkuvien toimintojen Q2’18 tulokseen.
Kaupan toteutuminen kesän aikana oli odotettua ja olimme huomioineet kaupasta syntyvät kertaerät pitkälti Q3’18 ennusteissamme. Huomioimme kauppaan liittyvät lopulliset kertaerät tarkemmin vielä Q2’18 ennakkokommentin yhteydessä. Alustavasti arvioimme, että kaupasta syntyy hieman ennakko-odotuksia enemmän positiivista kassavirtaa, mutta Sanoman mittakaavassa ennustemuutosten vaikutus jää pieneksi ja operatiiviset tulosennusteemme säilyvät ennallaan.
Sanoma on edelleen yksi Top3-listamme osakkeista. Näemme positiiviseen lähivuosien tuloksen ja kassavirran kasvunäkymään sekä hyvin maltilliseen arvostukseen nähden osakkeen alkuvuoden voimakkaan kurssilaskun selvästi ylimitoitettuna ja tarjoavan hyvän ostopaikan osakkeeseen ennen tuloksellisesti vahvoja Q2- ja Q3-raportteja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sanoma
Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Learning ja Media Finland. Learningin oppimisen tuotteet ja palvelut tavoittavat 25 miljoonaa oppilasta perus- ja toisen asteen koulutuksessa 12 Euroopan maassa. Media Finlandilla on Suomen johtava monikanavainen mediatarjooma (digitaaliset ja painetut sanomalehdet, aikakauslehdet, TV ja suoratoistopalvelut sekä radio ja audiopalvelut), jonka kautta se tavoittaa 97% suomalaisista joka viikko, mikä mahdollistaa yritysasiakkaille vaikuttavat markkinointiratkaisut. Sanoman liiketoiminnoilla on positiivinen vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.04.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 433,4 | 1 311,5 | 1 328,4 |
kasvu-% | −12,5 % | −8,5 % | 1,3 % |
EBIT (oik.) | 178,6 | 186,6 | 194,2 |
EBIT-% (oik.) | 12,5 % | 14,2 % | 14,6 % |
EPS (oik.) | 0,72 | 0,79 | 0,84 |
Osinko | 0,35 | 0,45 | 0,50 |
Osinko % | 3,2 % | 4,7 % | 5,2 % |
P/E (oik.) | 15,03 | 12,09 | 11,38 |
EV/EBITDA | - | 5,70 | 5,37 |
