Solwers H2 tiistaina: Yritysostot määräävät tahdin
Solwers julkistaa H2-raporttinsa ensi tiistaina. Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvaneen selvästi vertailukaudesta yritysostojen tuomaa liikevaihtoa mukaillen. Tämän odotamme myös näkyneen tuloskasvuna suhteessa vertailukauteen. Huomiomme kohteena H2-raportilla ovat etenkin kommentit kuluvan vuoden näkymistä sekä tilauskannan kehityksestä. Olemme huomioineet tuoreimman yritysoston ennusteissamme, minkä lisäksi teimme pieniä ennusteiden laskuja lähivuosille muuttunutta toimintaympäristöä heijastellen. Laskemme tavoitehintamme 8,0 euroon (aik. 9,0 euroa) ja toistamme lisää-suosituksemme.
Odotamme reippaan kasvun jatkuneen yritysostojen ajamana
Odotamme Solwersin H2:n liikevaihdon kasvaneen reilu 29 % vertailukaudesta 24,3 MEUR:oon. Liikevaihdon orgaanisen kasvun odotamme olleen kohtuullisella 3 %:n tasolla. Arviomme mukaan markkinan kysyntäkuva oli H2:lla varsin hyvä, mutta samalla muutamien suurempien projektien päättyminen on hidastanut orgaanista kasvua. Selvästi suurempi kasvun ajuri ennusteissamme on kuitenkin epäorgaaninen kasvu, jonka taustalla on vuoden 2020 lopulla tehdyt kolme yritysostoa sekä myös alkuvuonna 2021 tehdyt kaksi yritysostoa. Vastaavasti vuoden 2022 lopulla tehtyjen kahden yrityskaupan emme odota vielä juurikaan kasvattaneen liikevaihtomassaa.
Liikevaihdon kasvu vetää tuloskasvua odottamastamme marginaalin lievästä laskusta huolimatta
H2:n oikaistun EBITAn ennusteemme on 2,8 MEUR, mikä vastaa hyvää 11,4 %:n EBITA-marginaalia. Arviomme mukaan markkinan hyvän kysyntätilanteen ansiosta laskutusasteet ovat olleet konsernin yhtiöissä pääasiassa hyvällä tasolla, mutta edellä mainittujen suurten projektien päättymisen odotamme jokseenkin laimentaneen konsernitason laskutusastetta, mikä heijastuu ennusteissamme yhtiön kannattavuuteen. Tehtyjä yrityskauppoja mukaillen odotamme H2:lle kirjattavan pienet kertaerät, mikä painaa raportoitua tulosta maltillisesti. Odotamme yhtiön jakavan maltillisen voitonjakokosuhteen mukaisen 0,08 euron osingon.
Teimme lähivuosille ennustemuutoksia jo ennen H2-raporttia
Olemme tehneet lähivuosien ennusteisiimme muutoksia jo ennen H2-raporttia. Huomioimme ennusteissamme alkuvuodesta toteutuneen Ele Engineering –yrityskaupan. Tämän lisäksi olemme laskeneet lähivuosien orgaanisen kasvun ennusteitamme. Tätä kokonaisuutta mukaillen vuosien 2022-2023 liikevaihdon ennusteemme kohosivat 5-9 % eli alle yrityskaupan tuoman liikevaihtomassan verran. Tarkistimme myös kustannuksien ennusteitamme hieman ylöspäin, minkä seurauksena lähivuosien operatiivisen tuloksen ennusteemme laskivat kokonaisuutena 5-7 %, vaikkakin Ele Engineering -yritysoston positiivinen tulosvaikutus ennusteisiin heijastuikin.
Perusteltu arvostustaso on nykyistä korkeampi
Toteutuneet yrityskaupat huomioivat vuosien 2022-2023 P/E-kertoimet ovat 17x ja 15x ja vastaavat EV/EBIT-kertoimet ovat noin 12x ja 11x. Nämä ovat mielestämme yhtiölle maltilliset, vaikkakin suhteellisesti vuoden 2022 arvostuskertoimilla Solwers arvostetaan linjaan suhteessa verrokkiryhmäänsä. Mielestämme verrokkiryhmän arvostuskertoimet ovat kokonaisuutena järkevällä tasolla kohonnut toimintaympäristön epävarmuus huomioiden. Mielestämme Solwersille on kuitenkin perusteltua soveltavaa korkeampia arvostuskertoimia sen epäorgaanisen kasvustrategian arvonluontipotentiaalin myötä. Siten selvästi suurempien ja rajallisemman kasvunäkymän omaavien verrokkien arvostuskertoimet eivät mielestämme rajoita Solwersin arvostuksen nousuvaraa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
