Sotkamo Silver jatkaa tutkimuksia Hopeavuoren kultaesiintymällä
Sotkamo Silver tiedotti eilen Hopeavuoren kultaesiintymällä tehtyjen täydennyskairauksien tuloksista. Hopeavuoren kultaesiintymä sijaitsee Valkeakoskella. Sotkamo Silver hankki esiintymän oikeudet ja teetti vanhoista kairarei’istä lisäanalyysejä vuonna 2014. Esiintymästä on tehty mineraalivarantoarvio. Kairansydän-näytteistä tehtiin myös rikastuskokeita, joilla saavutettiin hyvä kultarikasteen saanti ja laatu.
Valmistuneen kairausohjelman tulokset vahvistivat esiintymän jatkumisen länteen, johon suuntaan sen jatkuvuus on avoin. Tunnetun esiintymän alueella saatiin lupaavia lävistyksiä, jotka vahvistivat näkemystä esiintymän jatkuvuudesta ja rajoista. Kairatut reiät sijoittuvat esiintymän eteläreunalle ja vahvistavat näkemystä mineralisaation jatkuvuudesta myös syvyyssuunnassa.
Tampereen alueella ja Hopeavuorella olevat esiintymät ovat varhaisen kehitysvaiheen malminetsintäprojekteja ja niiden taloudellista potentiaalia on vielä tässä vaiheessa erittäin vaikea arvioida. Arviomme mukaan yhtiö pyrkii kuitenkin jatkamaan selvitystöitä myös muissa valtaushankkeissaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa kuluvan vuoden aikana, vaikka yhtiön pääfokuksessa onkin Sotkamon Hopeakaivoksen saattaminen tuotantovaiheeseen. Malminetsintäprojektien kustannukset pysyvät toistaiseksi maltillisella tasolla eivätkä ne näkemyksemme mukaan vaikuta oleellisesti yhtiön taloudelliseen asemaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
