Sotkamo Silverin pitkään tiedossa olleen optioannin merkintäaika päättyy perjantaina
Sotkamo Silver tiedotti perjantaina, että yhtiön optio-oikeuksien haltijoilla on oikeus merkitä yksi uusi Sotkamo Silver -osake jokaisella optio-oikeudella hintaan 2,00 SEK/osake Tukholman NGM:ssä listatuissa tai 0,197779 euroa/osake Helsingin pörssissä listatuissa osakkeissa. Optio-oikeuksien kaupankäynti lopetetaan Tukholmassa 26.5.2021 ja Nasdaq Helsingissä 24.5.2021. Optio-oikeuksien haltijoiden on haettava uusien osakkeiden merkintää optio-oikeustodistuksilla viimeistään 28.5.2021.
Optiot liittyvät Sotkamo Silverin viime vuonna toteuttamaan merkintäoikeusantiin, jossa osakkeita merkinneet sijoittajat saivat lisäksi optioita merkitä tänä keväänä lisää osakkeita yllä mainituin ehdoin. Suosittelemme optioiden haltijoita toimimaan (ts. merkata optiot tai myydä ne) optioiden kanssa ajoissa, sillä vielä rahanarvoiset optiot raukeavat mainittujen määräaikojen jälkeen arvottomina.
Olemme odottaneet analyysissämme optioannin toteutuvan täysimääräisesti, sillä optioiden merkintäkurssi on yhtiön pörssikurssin ja tavoitehintamme alapuolella. Vaikka optiot laimentavat Sotkamo Silverin yhtiön osakesarjaa noin 5 %lla, optioiden kautta saatavilla oleva noin 20 MSEK:n kassaruiske vahvistaa yhtiön tasetta, lyhentää nettovelkaa ja antaa likviditeettiä P700-investointeihin. Näin ollen annin täysimääräinen toteutuminen olisi mielestämme yhtiölle tarpeellista. Yhtiön vallitseva tilannekuva huomioiden suhtaudumme optioantiin toistaiseksi neutraalisti eikä jo pitkään tiedossa olleella optioannilla ole vaikutusta näkemykseemme yhtiöstä. Päivitämme Sotkamo Silverin osakemäärän ja tase-ennusteemme optioannin tuloksen varmistumisen jälkeen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sotkamo Silver
Sotkamo Silver on pieni yhden kaivoksen operointiin ja kahden varhaisen vaiheen sivuprojektin hallinnointiin keskittyvä kaivosyhtiö (ns. junior mining company). Konserni koostuu Ruotsiin rekisteröidystä emoyhtiö Sotkamo Silver AB:stä ja sen täysin omistamasta suomalaisesta Sotkamo Silver Oy:stä. Yhtiöllä on myös mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.04.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 365,5 | 411,2 | 433,0 |
kasvu-% | 85,4 % | 12,5 % | 5,3 % |
EBIT (oik.) | −9,6 | 36,7 | 75,5 |
EBIT-% (oik.) | −2,6 % | 8,9 % | 17,4 % |
EPS (oik.) | −0,22 | 0,05 | 0,23 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 17,65 | 3,71 |
EV/EBITDA | 11,49 | 3,51 | 1,91 |
