Stockmannilta uusi 8 MEUR:n säästöohjelma
Stockmann kertoi eilen uudesta vähintään 8 MEUR:n säästöohjelmasta Retail-segmentissä. Ohjelma tähtää tukitoimintojen tehostamiseen ja laskelmiemme mukaan säästöt jakautuvat puoliksi henkilöstökulujen ja muiden kulujen kesken. Valtaosa säästöistä toteutuu vuoden 2018 loppuun mennessä ja yhtiö aloitti Suomessa yt-neuvottelut.
Laskelmiemme mukaan nyt ilmoitettu 8 MEUR:n säästötavoite vastaa noin 5 % Retail-segmentin operatiivisista kuluista. Säästöohjelma on mielestämme tarpeellinen ja se parantaa Retailin edellytyksiä saavuttaa positiivinen liikevoitto vuodelta 2018. Huomautamme kuitenkin, että positiivisen tuloksen saavuttaminen nojaa ennen kaikkea segmentin liikevaihdon kehitykseen. Mikäli segmentin liikevaihto saadaan edes lievään kasvuun, on vipuvaikutus tulokseen merkittävä korkean myyntikatteen ansiosta. Vastaavasti jos myynti kääntyy takaisin laskuun, eivät nykyiset säästöt riitä kompensoimaan tätä. Uskomme edelleen, että Retaililla on edellytykset saada myyntinsä lievään kasvuun kuluvana vuonna Suomen talouden erinomaisen kehityksen vetämänä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
