Stora Enso harkitsee yllättäen taseensa vahvistamista hybridilainalla
Tiivistelmä
- Stora Enso harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua taseensa vahvistamiseksi ja luottoluokituksen säilyttämiseksi, mikä oli yllätys analyytikoille.
- Yhtiö aikoo käyttää nettotuotot yleisiin rahoitustarpeisiin, kuten velan uudelleenrahoittamiseen ja erääntyvien lainojen takaisinmaksuun.
- Hybridilainan korkovaatimus on tyypillisesti korkeampi kuin perinteisen velan, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti Stora Enson osakekohtaiseen tulokseen lähivuosina.
- Analyytikot lisäävät lainan vaikutukset Stora Enson ennusteisiin viimeistään yhtiön Q1-raportin yhteydessä.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Stora Enso tiedotti keskiviikkona harkitsevansa euromääräisen ja luottoluokitellun hybridilainan liikkeeseenlaskua markkinaolosuhteista riippuen. Pidämme ilmoitusta jossain määrin negatiivisena yllätyksenä, sillä emme olleet odottaneet yhtiöllä olevan tarvetta taseen vahvistamiseen kalliimmalla oman pääoman ehtoisella rahoituksella. Ennusteissamme yhtiön taseaseman piti jo vakiintua investointien laskettua ja tuloskunnon hieman parannuttua. Siten uusi hybridilaina viittaa mielestämme arvioimaamme kovempiin paineisiin luottoluokituksen ylläpitämisessä ja myös haastavana pysyneeseen toimintaympäristöön.
Liikkeeseenlaskun taustalla luottoluokituksen turvaaminen
Yhtiön tavoitteena on vahvistaa tasetta, optimoida pääomarakennetta ja tukea Stora Enson sitoutumista investment grade -luottoluokituksen säilyttämiseen. Yhtiö suunnittelee ohjaavansa nettotuotot yleisiin rahoitustarpeisiin, kuten olemassa olevan velan uudelleenrahoittamiseen ja lähiaikoina erääntyvien lainojen takaisinmaksuun. Edellisen Q4-raportin yhteydessä arvioimme taseongelmien riskin jo pitkälti hälventyneen, vaikka vuoden 2025 Q4:n lopussa nettovelan suhde käyttökatteeseen (2,8x) ylittikin selvästi yhtiön alle 2x -tavoitetason. Taseen vahvistustoimiin ryhtyminen olikin meille yllätys. Näkemyksemme mukaan luottoluokituksen säilyttäminen on vaatinut yhtiöltä aiemmin odottamaamme räväkämpiä toimenpiteitä pääoman rakenteen suhteen ja lisäksi liikkeellelasku alleviivaa todennäköisesti haastavana jatkunutta metsäsektorin toimintaympäristöä.
Korkeammat korkokulut tulevat todennäköisesti rokottamaan yhtiön osakekohtaista tulosta lähivuosina
Arvioimme lainan kokoluokan olevan useita satoja miljoonia euroja, kun huomioidaan Stora Enson taseen mittakaava (2025 lopussa oma pääoma 10,7 miljardia euroa). Suuremmille yhtiöille hybridilaina on melko harvinainen rahoitusinstrumentti Suomessa, joten lainan korkotasoa on hankala arvioida. Hybridilainan korkovaatimus on tyypillisesti perinteistä seniorivelkaa selvästi korkeampi, ja rahoitusratkaisu on yhtiön osakkeenomistajille perinteisesti melko kallis tapa tukea tasetta. Arviomme mukaan lainan korko voisi olla 5–8 %:n haarukassa lainan koosta ja maturiteetista riippuen. Koska emme olleet sisällyttäneet järjestelyä aiempiin odotuksiimme, liikkeeseenlaskun mahdollinen toteutuminen luo todennäköisesti laskupainetta Stora Enson lähivuosien osakekohtaisen tuloksen ennusteisiimme. Lisäämme lainan Stora Enson ennusteisiimme viimeistään yhtiön Q1-raportin yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
