Stora Enso Q2 huomenna - kannattavuudelle ei löydy lyhyen tähtäimen uhkia
Stora Enso julkistaa huomenna noin kello 9:30 Q2-raporttinsa, josta odotetaan selvästi vertailukautta parempaa ja myös absoluuttisesti erittäin vahvaa. Markkinaodotuksissa on vakaan kehityksen jatkuminen myös Q3:lla. Kokonaisuutena odotukset ovat kovat mutta realistiset. Myös osakkeen tulospohjainen arvostus on vielä siedettävä (2018e: P/E 14x, EV/EBITDA 8x), joten emme tee muutoksia positiiviseen näkemykseemme Stora Ensosta ennen Q2-raporttia.
Odotamme Stora Enson liikevaihdon kasvaneen Q2:lla 3 % 2605 MEUR:oon ja operatiivisen liikevoiton parantuneen yli 50 % 327 MEUR:oon. Ennusteemme ovat vain aavistuksen konsensuksen alapuolella. Tuloskasvu on laaja-alaista, sillä odotamme yhtiön kaikkien divisioonien parantaneen tuloksiaan vertailukauteen nähden. Tuloskasvua ajavat etenkin sellun, kartonkien ja paperien hinnankorotukset ja myös maltillinen volyymikasvu sekä Kiinan kartonkikoneen ylösajon eteneminen. Vahvan kysynnän ja nousseiden myyntihintojen myötä päätään nostava kustannusinflaatio ei ole arviomme mukaan aiheuttanut yhtiölle suurempia ongelmia. Siten ennustamme konsernitason oikaistun liikevoittomarginaalin nousseen Q2:lla erinomaiselle tasolle 12,6 %:iin, vaikka normaalit vuosihuollot rokottavatkin kannattavuutta selvästi Q1:een verrattuna. Tuloslaskelman alemmilla riveillä yhtiö kirjaa 25 MEUR:n negatiivisen erän Brasiliassa myytyjen plantaasien valuuttakurssivaikutuksista, mutta yhtiön rahoituskulujen ja verojen arvioimme olleen noin normaaleilla tasoillaan Q2:lla. Ennustamme siten operatiivista tulosta heijastelleen yhtiön oikaistun EPS:n nousseen selvästi vertailukaudesta 0,30 euroon. Stora Enson rahavirtaa on Q2:lla rasittanut arviomme mukaan Q1:n tavoin käyttöpääoman sitoutuminen, mutta tämä on valtaosin kausiluonteisten tekijöiden ajamaa.
Odotamme Stora Enson ohjeistavan Q3:lle Q2:n tasolle olevaa liikevaihtoa ja operatiivista liiketulosta. Markkinaodotukset ovat ennusteidemme kanssa suurin piirtein samalla tasolla, joten arviomme mukaan nämä sanamuodot riittäisivät täyttämään myös markkinaodotukset näkymien osalta. Yhtiön toimintaympäristön uskomme pysyneen kesän aikana vakaan suotuisana eikä erinomaiselle kannattavuuskehitykselle löydy selkeitä uhkia lyhyellä tähtäimellä, vaikka kovan kysynnän, volyymien ja hintojen kasvupyrähdys saattaakin olla jo takana. Myöskään kauppasodan uhka ei mielestämme aiheuta merkittäviä suoria uhkia Stora Enson tuloskunnolle lähiaikoina, mutta pidemmällä tähtäimellä kauppasodasta johtuvalle talouskehityksen hyytymiselle yhtiö ei luonnollisesti olisi immuuni. Siten kauppatilanteen kehittymistä on syytä seurata myös Stora Enson osalta tarkasti. Lisäksi raportissa kiinnostavat mahdolliset lisäkommentit yhtiön Q2:lla julkaisemasta suunnitelmasta kääntää Oulun hienopaperitehdas kartonkitehtaaksi. Emme kuitenkaan usko, että suunnitelmasta saadaan vielä tässä vaiheessa konkreettista lisätietoa, sillä lupaprosessit ja kannattavuusselvitykset ovat vielä keskeneräisiä.
EDIT 10:40: Taulukko päivitetty. Stora Enso ilmoitti Q1-raportissaan, että Q2:lle kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttava 25 MEUR:n kulu Brasiliassa myydyistä plantaaseista (valuuttojen translaatiosta syntynyt kulu on kirjattu aiemmin suoraan omaan pääomaan, mutta myynnin yhteydessä erä uudelleenluokitellaan tulosvaikutteiseksi). Tämä Q2:n raportoituja lukuja rasittava erä puuttui virheellisesti Q2:n ennusteistamme eikä sitä ole todennäköisesti huomioitu myöskään suurimassa osassa konsensukseen osallistuneita ennusteita. Erällä ei ole vaikutusta näkemykseemme osakkeesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.04.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 10 045,0 | 10 329,7 | 10 414,5 |
kasvu-% | 2,5 % | 2,8 % | 0,8 % |
EBIT (oik.) | 1 004,0 | 1 342,8 | 1 312,7 |
EBIT-% (oik.) | 10,0 % | 13,0 % | 12,6 % |
EPS (oik.) | 0,89 | 1,23 | 1,22 |
Osinko | 0,41 | 0,50 | 0,58 |
Osinko % | 3,1 % | 6,1 % | 7,0 % |
P/E (oik.) | 14,77 | 6,70 | 6,80 |
EV/EBITDA | 9,03 | 4,60 | 4,35 |
