Stora Enso Q4 torstaina: Kärkkyjät voivat vielä palaa
Stora Enso julkistaa torstaina noin kello 8:30 Q4-tuloksensa, joka jää reippaasti kohtuullista vertailukautta heikommaksi vaikeassa markkinatilanteessa. Raportin mielenkiintoisempi osa on kuitenkin ohjeistus, mutta pohjamutiin jäävät vertailuluvut huomioiden pelkän tuloskasvun ohjeistaminen ei varsinkaan nykyodotuksilla (2024e: oik. EBIT-kasvu yli 100 %) oleellista informaatioarvoa sijoittajille tarjoa. Lisäksi pidämme mahdollisena, että yhtiön syksyllä aloittanut toimitusjohtaja päivittää yhtiön strategiaa tilinpäätöksen yhteydessä. Viime aikoina kohonneen kurssin takia ja lievästi laskeneiden lähiaikojen ennusteidemme takia Stora Enson tuotto-odotus on mielestämme yhä heikentynyt. Siten pudotamme Stora Enson (2024e: P/E 20x) suosituksemme myy-tasolle (aik. vähennä) ja toistamme 10,50 euron tavoitehintamme.
Tulostaso on pysynyt kaukana siedettävästä
Uutisvirta metsäsektorilta on pysynyt kokonaisuutena vaisuna sellun hinnan käänteestä ja varastokorjauksen päättymisestä huolimatta, kun Euroopan heikko taloustilanne kuristaa kysyntää lähes koko Stora Enson portfolion läpi. Siten odotamme Stora Enson liikevaihdon pudonneen Q4:llä 20 % 2 289 MEUR:oon, mikä sisältää myytyjen paperiliiketoimintojen ja DJP-yritysoston lievästi negatiivisen nettovaikutuksen. Hajanainen konsensus on suunnilleen samalla tasolla. Stora Enson oikaistun liikevoiton ennustamme romahtaneen Q4:llä noin 80 % 54 MEUR:oon, mikä on noin linjassa konsensuksen kanssa. Odotamme siten Stora Enson tuloksen toipuneen niukasti Q2:sta ja Q3:sta sellun hintakäänteen, varastoefektin hiipumisen, inflaation rauhoittumisen ja yhtiön omien säästötoimien ensimmäisten vaikutusten takia. Liikevaihdon heikon kehityksen ja yhä korkean kulutason takia tulos on silti pysynyt kaukana siedettävästä. Konsernituloksesta vastaa käytännössä yksin vakaa Forest, sillä Biomaterialsin ja Packaging Solutionsin lievä oikaistu liikevoitto kumoutuu ennusteissamme strategisesti keskeisten Packaging Materialsin ja Wood Productsin sekä Muun toiminnan liiketappioilla.
Alariveillä Stora Enson aiemmin tiedottamat alaskirjaukset painavat numerot pitkille miinuksille (konsensuksessa kertaeriä on huomioitu vaihtelevasti). Käyttöpääoman vapautuminen on arviomme mukaan tukenut Stora Enson rahavirtaa Q4:llä, mutta Oulun taivekartonkitehtaan isojen investointien takia vapaa kassavirta on pysynyt vaisuna. Osinkoehdotuksen odotamme putoavan viime vuoden tulosromahdusta, korkeaa investointitasoa ja velkaantumistavoitteen (Q3 lopussa netto/velka käyttökate 2,4x vs. tavoite alle 2x) ylittämistä peilaten 50 % 0,30 euroon osakkeelta, mutta tilannekuva huomioiden konsensuksen alalaidassa oleva nollaosinkokaan ei ole mielestämme täysin yliammuttu ennuste. Taseen mittavan omaisuusmassan takia Stora Ensolla ei arviomme mukaan kuitenkaan ole akuuttia taseongelmaa velkatavoitteen selvästä ylittämisestä huolimatta.
Yhtiö ohjeistaa tuloskasvua, mutta informaatioarvo voi jäädä silti pieneksi
Odotamme Stora Enson antavan tälle vuodelle viime vuosien tavoin koko vuotta koskevan ohjeistuksen. Konsensuksen ja meidän ennusteissa on oikaistun tuloksen yli tuplaantuminen tänä vuonna. Arviomme kuitenkin yhtiön ohjeistavan varovaisesti oikaistun liikevoiton kasvua suhteessa viime vuoteen Q4-raportin yhteydessä, mikä ei odotukset ja erittäin matalalle jäävä rima (2023 operatiivinen tulos on karkeasti finanssikriisin värittämän vuosien 2008–2009 tasolla) anna informaatioarvoa sijoittajille. Kommenttien pitäisikin indikoida tälle vuodelle volyymikasvua, laskevaa kulutasoa säästötoimien etenemistä, jotta meidän ja markkinan tulosparannusodotusten mittakaava olisi perusteltu. Euroopan heikon taloustilanteen, toistaiseksi vähäisten elpymisen merkkien, tietyissä tuotteissa jäljellä olevan hintapaineen ja kireän puumarkkinan takia myös negatiivisia ennusteriskejä on jäljellä. Mahdollinen strategiapäivitys voi viedä raportissa pääroolin, jos yhtiö onnistuu rakentamaan keskipitkälle sihdille uskottavan suunnitelman tuloksen nostamiseksi ja volatiliteetin pienentämiseksi.
Arvostusta pitäisi katsoa kauas epävarman tulosparannuksen taakse
Stora Enson ennusteidemme mukainen vuoden 2024 P/E-luku on 20x ja EV/EBITDA -kerroin 9x. Tasot ylittävät roimasti yhtiön 5 vuoden mediaanit ja ovat reippaalla preemiolla suhteessa verrokkiryhmään. Mittakaavaltaan epävarmaa tulosparannusta on mielestämme leivottu kurssiin sisään jo turhan innokkaasti ja siten sijoittajille on mielestämme tarjolla selvästi parempaa lyhyen ajan tuotto-odotusta muualta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Stora Enso
Stora Enso on vuonna 1998 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa puuhun ja biomassaan perustuvia ratkaisuja maailmanlaajuisesti monien eri alojen toimijoille ja moniin käyttökohteisiin. Yhtiön ratkaisuja on käytössä monilla aloilla, kuten rakennusalalla, vähittäiskaupassa, elintarvike- ja panimoteollisuudessa, tehdasteollisuudessa, julkaisualalla, lääketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, makeisteollisuudessa, hygieniatuotteissa ja tekstiileissä. Konsernissa työskentelee ihmisiä yli 30 maassa, ja yhtiö on julkisesti noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.01.2024
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 679,8 | 9 449,7 | 9 369,8 |
kasvu-% | 14,9 % | −19,1 % | −0,8 % |
EBIT (oik.) | 1 890,2 | 346,5 | 773,7 |
EBIT-% (oik.) | 16,2 % | 3,7 % | 8,3 % |
EPS (oik.) | 1,84 | 0,22 | 0,61 |
Osinko | 0,60 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 4,6 % | 3,0 % | 3,5 % |
P/E (oik.) | 7,13 | 45,14 | 16,22 |
EV/EBITDA | 4,70 | 14,51 | 8,18 |
